Kun yli satavuotias arkkitehti ei osannut laulaa eikä tanssia: Tätä on Oscar Niemeyer -efekti
Arkkitehti Oscar Niemeyer kuoli Rio de Janeirossa 5. joulukuuta 104-vuotiaana. Kuuluisa brasilialainen suunnitteli elämänsä aikana satoja rakennuksia.
Niemeyer muistetaan erityisesti Brasilian pääkaupungin Brasílian tärkeimpien julkisten rakennusten suunnittelijana. Hän on piirtänyt myös YK:n New Yorkin päärakennuksen ja kulttuurikeskus Avilésin Espanjassa.
Espanjan Asturiassa sijaitsevan kulttuurikeskuksen tarina sai alkunsa, kun yli satavuotias arkkitehti ei osannut laulaa eikä tanssia. Mutta mikä on Niemeyer-ilmiö ja kuinka se liittyy Guggenheimiin?
Valon vaihtelu saa titaanikuorisen museon näyttämään aina vähän erilaiselta. Kuva Timo-Erkki Heino.
Helsingissä suunniteltiin, että täällä Guggenheim-ilmiön voisi saada aikaan vain rakentamalla 140 miljoonan museon. Baskimaan Bilbaossa asiasta on enemmän kokemusta. Ilmiöön on tarvittu rahaa yli kymmenen miljardia euroa ja lisäksi uskomattoman paljon hyvää onnea.
Guggenheim-ilmiö syntyi, kun politiikka, talous, taide ja kansainvälinen mediahuomio loksahtivat harvinaisella tavalla kaikki kohdalleen. Esimerkkiä on yritetty seurata muualla Espanjassa, mutta laihoin tuloksin.
Uusin tapaus on brasilialaisen arkkitehtinsa mukaan nimetty Centro Niemeyer -kulttuurikeskus Avilésin pikkukaupungissa Biskajanlahden rannalla Baskimaasta länteen. Onnistuneen avajaiskauden 2011 jälkeen poliitikot keskinäisellä riitelyllään melkein lopettivat koko kulttuurikeskuksen. Nyt Avilésissa yritetään uutta alkua.
”Baskien sanotaan olevan ahkeria, säästäväisiä, rehellisiä ja luotettavia. Vähän samanlaisia kuin suomalaiset – mutta ei niin hiljaisia”, kuvaa Alvar Aaltoa ihaileva arkkitehti Juan Alayo Bilbaossa maanmiehiään.
Talouskriisikin tuntuu Baskimaassa ja Bilbaossa paljon vähemmän kuin muualla Espanjassa. Ei näy keskenjätettyjä rakennustyömaita eikä myytävänä-kylttejä ikkunoissa. Kahden miljoonan asukkaan Baskimaa on Espanjan vauraimpia alueita, edellä on vain pääkaupunki Madrid. Henkeä kohti laskettu BKT on Baskimaan itsehallintoalueella korkeampi kuin Suomessa.
Rappiokierre piti pysäyttää
Muutama vuosikymmen sitten tilanne oli aivan erilainen.
Bilbaon perinteiset elinkeinot, telakka, satama ja terästehdas olivat vaikeuksissa, työttömyys korkealla. Muistona menneestä kaupungin halkaiseva jokisuu, ría, oli pahoin saastunut, haisevan musta avoviemäri. Vanha teollisuuskaupunki oli menossa pahasti alaspäin.
Lisäksi Baskimaan kuvaa leimasivat jatkuvat uutiset itsenäisyyttä ajavan ETA:n väkivaltaisista terroriteoista. Rappiokierre piti pysäyttää, mutta siihen tarvittiin rahaa.
Rahaa tuli, kun Francon diktatuurin jälkeen perustettuun alueelliseen itsehallintoon saatiin baskeille oma verotusoikeus, mitä muilla itsehallintoalueilla ei ole. Kerätyt verot jäävät Baskimaahan ja vain vähäinen osa, kuutisen prosenttia, tilitetään Espanjan keskushallinnolle.
Francon jälkeen baskihallinnon ja valtapuolueeksi nousseen Partido Nacionalista Vascon (PNV) keskeisimpiä tavoitteita oli Bilbaon kehityksen kääntäminen. Kansallismielisen konservatiivisen PNV:n piti näyttää muulle Espanjalle, että Baskimaa ei ole takapajula. Kun talous kääntyy nousuun, niin myös radikaalin ETA:n kannatuksen arvioitiin vähentyvän. Niin kuin on tapahtunutkin.
Kymmenen miljardin euron panostus
”Olemme 25 vuoden kuluessa investoineet noin kymmenen miljardia euroa julkisia varoja Bilbaon alueen kehittämiseen”, arvioi Juan Alayo.
Elvytysmiljardien tärkein kohde oli kaupungin vanhentuneen infrastruktuurin suurimittainen parantaminen. On rakennettu metro, raitioteitä, lukuisa uusia siltoja ja uusi lentokenttäterminaali.
Satama siirrettiin kaupungin keskustasta 14 kilometrin päähän meren rannalle ja jokivarren vanhoja teollisuusrakennuksia purettiin. Näin voitiin rakentaa Guggenheim-museo sekä puistoja ja muita kulttuurirakennuksia kaupungin keskeiselle paikalle joen rantaan.
Haisevan joen puhdistaminen maksoi Biskajan vesilaitokselle yli miljardi euroa – kuusi kertaa Guggenheim-museon hinnan – mutta oli välttämätöntä.
”Jos jokea ei olisi puhdistettu, niin ihmiset eivät voisi nauttia Guggenheimista veden äärellä niin kuin nyt tapahtuu”, sanoo Juan Alayo, joka toimii satama-alueen uudelleenkäyttöä edistävän Bilbao Ría 2000 -yhtymän suunnittelujohtajana.
Bilbaon elvytysstrategian yhdeksi osaksi valittiin konsulttien esityksen mukaisesti kulttuuri. Kaupunki onkin nyt kuin nykyarkkitehtuurin ”Kuka kukin on”: englantilaisen Norman Fosterin suunnittelema metro, japanilaisen Arata Isozakin kaksoistornitalot, ranskalaisen Philippe Starckin uusima kulttuurikeskus, portugalilaisen Álvaro Sizan yliopistoauditorio, argentiinalais-amerikkalaisen César Pellin pilvenpiirtäjä, irakilais-englantilaisen Zaha Hadidin aluekaava, espanjalaisten Rafael Moneon ja Santiago Calatravan yliopistokirjasto, silta ja lentokenttäterminaali – ja kanadalais-yhdysvaltalaisen Frank Gehryn museo.
Miljardin euron puhdistus kannatti: joki ja rantapuisto, jotka heijastuvat Anish Kapoorin teräspalloveistoksesta, ovat osa Guggenheimin viehätystä. Kuva Timo-Erkki Heino.
Vuonna 1997 valmistuneen Guggenheimin rakennuskustannukset olivat noin 90 miljoonaa euroa. Inflaatio huomioiden museo maksoi suurin piirtein yhtä paljon kuin Helsingin kaavailema140 miljoonan rakennus. Bilbaon museo vain on kaksi kertaa Helsingin suunnitelmaa suurempi.
Museon perustamiskuluihin kuului lisäksi Guggenheimin säätiölle maksettu 20 miljoonan dollarin lisenssimaksu, mikä Helsingin suunnitelmissa oli inflaatiotarkistettu 30 miljoonaan dollariin.
Bilbaossa perustettiin myös oma taidekokoelma 30 miljoonalla eurolla. Näin museon kokonaiskustannukset nousivat 160 miljoonaan. Bilbaon kehittämisen kymmenen miljardin kokonaisinvestointeihin verrattuna Guggenheim oli vajaan kahden prosentin kokoinen murunen. Tällaisen riskin baskipoliitikot saattoivat ottaa.
Frank Gehryn museosta tuli turistimagneetti
Museoprojektiin ryhdyttäessä Bilbaossa voitiin etukäteen olla melko varmoja siitä, että Guggenheimin verkoston kautta museoon tulevat näyttelyt ovat korkeatasoisia. Etukäteen ei sen sijaan voitu tietää eikä suunnitella sitä, että Gehryn museorakennuksesta tulisi valovoimainen arkkitehtuuri-ikoni ja kautta maailman tunnettu turistimagneetti.
Se oli satumaisen onnekas yllätys.
Bilbaon Guggenheim on jättimäinen veistos. Titaanikuori saa sen näyttämään kiehtovasti erilaiselta vuorokauden aikojen ja valon vaihtelun mukaan. Frank Gehry oli käyttänyt kaarevia muotoja jo monissa aikaisemmissa rakennuksissaan ilman suurempaa yleistä huomiota. Bilbaossa rakennus, paikka ja aika osuivat yhteen ja sytyttivät yleisön.
Näin veistoksellista rakennusta ei ollut nähty, paitsi Sydneyn oopperatalo Australiassa ja siitä oli neljännesvuosisata. Bilbaon jälkeen vastaavaa ikonia ei ole tullut, vaikka Gehry itse ja monet muut ”vau-arkkitehdit” ja tilaajat ovat epätoivoisestikin yrittäneet. Bilbaon Guggenheim tuntuu alkuperäiseltä, muut jäljitelmiltä – seuraavan neljännesvuosisadan?
”Guggenheim-museosta tuli ikoni, koska media teki siitä ikonin”, pohtii arkkitehti Juan Alayo.
”Ja media innostui, koska rakennus on uskomattoman valokuvauksellinen. Siitä saa loistavia koko aukeaman kuvia aikakauslehtiin ja sanomalehtien viikonloppuliitteisiin. Mutta jotta kiinnostava rakennus siirtyisi arkkitehtien ammattipiireistä suuren yleisön tietoisuuteen, tarvitaan vielä hyvä tarina. Bilbaon Guggenheimilla oli tällainen tarina. Se oli ’Tuhkimo’, jossa hyljeksitty teollisuuskaupunki vastoin odotuksia voittaa surkean kohtalonsa.”
20 miljoonaa dollaria maksanut amerikkalaisen Richard Serran teräsveistoskokonaisuus The Matter of Time on Bilbaon Guggenheimin kalleimpia hankintoja. Kuva Timo-Erkki Heino.
Museosta tuli ilmiö. Investointi maksoi itsensä takaisin hämmästyttävästi alle kymmenessä vuodessa. Lähes miljoona vuosittaista kävijää tuovat seudulle lisää tuloja noin 300 miljoonaa ja verotuloja noin 30 miljoonaa vuodessa.
Ensin yritettiin Eremitaasia
Tarinan alku ei kuitenkaan ollut helppo.
Ensin baskipoliitikot yrittivät viritellä yhteistyötä Pietarin Eremitaasin kanssa, mutta se ei onnistunut. Toisaalta Guggenheimin Euroopan laajennushankkeen ensimmäinen kohde oli Itävallan Salzburg, missä hanke sitten kaatui poliittisiin erimielisyyksiin.
Espanjassa Guggenheimia ei aluksi kiinnostanut Bilbao ollenkaan, vaan muut kaupungit, esimerkiksi sadan kilometrin päässä oleva Santander. Bilbaolaiset joutuivat lobbaamaan Guggenheimin säätiötä ankarasti saadakseen kaupunkia elvyttämään kansainvälisen mittaluokan kulttuurikohteen.
Tavalliset baskit vastustivat Guggenheimin kiivaasti. Ainakin 95 prosenttia ihmisistä oli jyrkästi hanketta vastaan: ”Vähemmän museoita, enemmän työpaikkoja – amerikkalaista kulttuuri-imperialismia – Guggenheim vie kaikki kulttuurirahat – Baskitaitelijat jäävät sivuun.”
Poliitikkojen ei tarvinnut välittää kansalaisten vastustuksesta. Valtapuolue PNV:llä oli tuossa vaiheessa enemmistö kaikissa niissä toimielimissä, jotka museosta päättivät. Osa poliitikoistakin epäröi, esimerkiksi Baskimaan hallituksessa äänet menivät tasan presidentin äänen ratkaistessa.
Baskipoliitikkojen päätöksen perusteena ei ollut rakkaus nykytaiteeseen, vaan raha. Kun Biskajan maakunnan talousministeri kuuli, että kyseessä oli taidemuseo, hän oli ohjaamassa Guggenheimin säätiön edustajia kulttuuriministerin puheille.
Mutta Guggenheimin edustajat halusivat tavata nimenomaan talousministerin: ”Emme halua puhua taiteesta, vaan rahasta”, heidän kerrotaan todenneen. Tämä sopi talousministerille, jolle esitetty ennuste tulevista kävijämääristä ja kasvavista verotuloista riitti: ”Minun tarvitsi vain tietää, että tulee riittävästi ihmisiä, joilta voin kerätä verot investoinnin rahoittamiseksi.”
Talouden merkitystä kuvaa sekin, että Bilbaon Guggenheimin johtaja Juan Ignacio Vidarte on taustaltaan talousmies, joka Biskajan maakuntahallituksen vero- ja talousjohtajana valvoi museon rakennusprojektia.
Bilbaon museon aseman turvaamiseksi Guggenheim ja baskit sopivat aikoinaan, että Bilbaolla on veto-oikeus Guggenheimin laajennushankkeisiin Euroopassa. Tämän mukaisesti Bilbaon museon hallitus hyväksyi Helsingin hankeen, mutta asetti sen ehdon, että Guggenheimin kiertonäyttelyt esitellään Bilbaossa ensimmäisenä Euroopassa, ennen Helsinkiä. Haluttiin varmistaa se, että ainakin innokkaimmat kulttuurituristit tulevat juuri Bilbaoon.
Bilbaon Guggenheimin jälkeen ei ole vielä nähty vastaavaa arkkitehtuuri-ikonia. Kuva Timo-Erkki Heino.
Bilbaon Guggenheimin 25 miljoonan euron vuosittaisista kuluista kolmannes katetaan lipputuloilla, kolmannes yhteistyöyritysten sponsorituella ja kolmannes Baskimaan ja Biskajan avustuksilla. Julkisella rahalla hankitaan lisäksi uusia teoksia museon omiin kokoelmiin kolmella miljoonalla vuosittain.
Helsingin pienemmässä suunnitelmassa käyttömenoiksi arvioitiin 15 miljoonaa. Koska Helsinkiin ei suunniteltu perustettavaksi varsinaista omaa kokoelmaa, niin taidehankinnatkin olisivat olleet satunnaisia.
Bilbaon taidemuseokin hyötyi
Helsingissä Guggenheim-hanke kaatui osin siksi, että kaupungin taidemuseon tulevaisuus vaikutti ehdotuksessa epämääräiseltä. Bilbaon taidemuseossa, muutaman korttelin päässä Guggenheimista, tilanne on hyvä.
Museon eurooppalaisen modernin taiteen kokoelma on niin laadukas ja nimekäs, että tuskin millään suomalaismuseolla on vastaavaa. Museorakennusta laajennettiin 15 miljoonalla vain muutama vuosi Guggenheimin jälkeen.
”Guggenheimin ansiosta poliitikot heräsivät huomaamaan museoiden sosiaalisen ja taloudellisen merkityksen. Tämä auttoi meitä saamaan laajennusrahat ja muutenkin lisää resursseja”, toteaa museon johtaja Javier Viar.
Uusiin taidehankintoihin käytetään Bilbaon museossa vuodessa kaksi miljoonaa euroa. Esimerkiksi Helsingin kaupungin taidemuseossa vastaava summa on runsaat satatuhatta.
Guggenheim-museon kansainvälisen jättimenestyksen myötä baskit muuttivat mielensä nopeasti. Nyt ainakin 95 prosenttia ihmisistä on vankkumattomasti museon puolesta. Ainoa vieläkin kuuluva kritiikki on se, että Guggenheimissa ei ole riittävästi esillä baskitaiteilijoiden teoksia. Ja siltä se näyttääkin.
Museon ulkopuolella on näyttävästi esillä amerikkalaisen Jeff Koonsin, ranskalaisen Louise Bourgeoisin sekä brittiläisen Anish Kapoorin teoksia. Sen sijaan kansainvälisesti tunnetuimman ja arvostetuimman baskitaiteilijan Eduardo Chillidan teräsveistos on piilotettu museon toisen kerroksen syrjäiselle takaparvekkeelle moottoritiesillan sivuun, josta sitä ei huomaa kuin korkeintaan vahingossa.
Niemeyer-efekti: Koko Avilés muuttui
Kun Bilbaon Guggenheimista tuli valtava menestys ja kun rahaa sai helposti ja halvalla, niin Espanjan itsehallintoalueilla, esimerkiksi Valenciassa ja Galician Santiago de Compostelassa, alettiin kilpaa rakentaa mahtavia kulttuurikeskuksia. Asturian alueen Avilésin guggenheim on Centro Niemeyer ja ilmiö Niemeyer-efekti.
”Avilés oli ’ruma ankanpoikanen’, saastunut teollisuuskaupunki, joka oli ollut vuosikymmeniä alamaissa”, muistuttaa opettaja Pablo Rumoroso Bilbaon ja Avilésin tilanteen samankaltaisuudesta. ”Kun Centro Niemeyer tuli, niin täällä alkoi tapahtua jotakin. Ilmapiiri, asenne, koko kaupunki muuttui.”
Centro Niemeyerillä on myös tarinansa.
Häikäisevän valkoinen Centro Niemeyer on kuin avaruudesta pudotettu Avilésin harmaan satama- ja teollisuusalueen keskelle. Kuva Timo-Erkki Heino.
Tämä tarina alkaa siitä, kun yli satavuotias arkkitehti Oscar Niemeyer ei osannut laulaa eikä tanssia. Espanjalaisen kulttuuripalkinnon, Asturian prinssin kulttuuripalkinnon saaneet taiteilijat juhlistivat palkinnon 25 toimintavuotta vuonna 2006 kukin omalla kunnianosoituksellaan. Vuonna 1989 palkinnon saanut brasilialainen Niemeyer ei laulanut eikä tanssinut, vaan suunnitteli kulttuurikeskuksen. Kulttuurikeskuksen paikkaa Niemeyer ei täsmentänyt muuten kuin toiveella sijainnista veden äärellä.
Tähtiarkkitehdin kulttuurikeskussuunnitelma yllätti Asturian aluehallituksen, jota silloin johti sosialistipuolue PSOE. Aikansa pähkäiltyään aluehallitus päätti sijoittaa keskuksen Avilésin rujolle satama-alueelle.
Harmaan satama- ja teollisuusalueen keskellä nähdään nyt Niemeyerin häikäisevän valkoiset ja yksikertaisen kaarevasti muotoillut auditorio, kupolin muotoinen näyttelyhalli ja ravintolatorni – kuin avaruudesta pudotettuina. Bilbaon tapaan Avilésilla on suurimittainen miljardisuunnitelmat ympäristön kehittämiseksi, mutta talouskriisissä rahat sen toteuttamiseksi puuttuvat.
45 miljoonaa euroa maksaneen Centro Niemeyerin avajaisia vietettiin maaliskuussa 2011 dixielandin ja Woody Allenin klarinetin tahdissa.
Kaikki näytti menevän hyvin. Avilésissa pyrittiin taitavasti tekemään pienempien resurssien puitteissa oma versio Bilbao-ilmiöstä. Guggenheimin brändin asemesta Avilésissa käytettiin Oscar Niemeyerin mainetta ja Asturian prinssin kulttuuripalkinnon luomia yhteyksiä esittävän taiteen ohjelmiston rakentamisessa.
Miljoonan euron vuosibudjetilla saatiin korkeatasoinen ohjelmisto, huippuna Kevin Spaceyn tähdittämä Richard III. Kansainvälinen lehdistö kiinnostui, turistien määrä lähes kaksinkertaistui. Avilésissa alettiin uskoa Niemeyer-ilmiön toteutumiseen. Usko oli ennenaikaista.
Taide ei kanna, jos politiikka pettää
Bilbaon Guggenheimin onnistumisen tärkeä taustatekijä oli poliitikkojen yksituumaisuus. Avilésissa sitä ei ollut.
Toukokuun 2011 aluevaaleissa valtaan tuli oikeistopopulistinen Foro-puolue, joka piti Centro Niemeyeria sosialistipuolueen projektina. Syksyllä alkoivat väitteet elitistisestä ohjelmistosta ja taloudellisista väärinkäytöksistä. Ohjelmiston suunnitteluryhmä vaihtui, johtaja siirtyi toisiin tehtäviin, kansainväliset tähdet katosivat. Lopulta keskus oli vuodenvaihteessa muutaman kuukauden suljettunakin.
Avilésissa näkee kaikkialla pieniä punaisia kylttejä, joissa lukee Yo apoyo Centro Niemeyer, Kannatan Centro Niemeyeriä. Kun poliitikot alkoivat syytellä toisiaan ja ajaa Centro Niemeyeriä alas, niin kulttuurikeskuksen kannatusryhmä syntyi nopeasti.
”Emme halunneet vain kritisoida poliitikkoja, vaan toimia positiivisesti”, sanoo apoyo-aktivisti Pablo Rumoroso. ”Halusimme muistuttaa kaikesta siitä myönteisestä, mitä Centro Niemeyer oli saanut aikaan. Onnistumisista.”
Yli satavuotias brasilialaisarkkitehti Oscar Niemeyer tunnetaan yksinkertaisen minimalisesta tyylistään. Kuva Timo-Erkki Heino.
Tämän kevään aluevaaleissa valta vaihtui takaisin PSOE:lle. Nyt Centro Niemeyerin toimintaa pyritään saamaan takasin entisille tasolleen.
Ohjelmiston kokoaminen on kuitenkin hidasta ja taloustilanteessakin riittää selvitettävää. Poliitikkojen sähläyksen vuoksi keskuksen kansainvälinen maine on saanut kovan kolauksen. Taide yksinään ei kanna, jos politiikka pettää.
Helsingissäkin niin päättäjien kuin kaupunkilaisten veronmaksajien kannattaisi huomata, että kulttuuri-investoinnin riski kannattaa ottaa, mutta ei tyhmää riskiä.
Bilbaossa oli monia erityispiirteitä, jotka tekivät museoinvestoinnista jättimenestyksen. Yksi niistä oli se, että baskit olivat valmiita investoimaan paljon enemmän kuin vain yhteen museoon. Guggenheim-ilmiöön ei ole oikotietä 140 miljoonan – Bilbaoon verrattuna – pikkuinvestoinnilla. On oltava valmis satsaamaan reilusti enemmän tai sitten rakennettava esimerkiksi Avilésin tapaan Helsinki-ilmiö resursseihin sovitettuna omaperäisemmältä pohjalta.
Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa 4.10.2012.