Imperiumin arkkitehti
Strategina ”Lumikuningas” Kustaa edusti uudenlaista ajattelua.
Suomalaiset hakkapeliitat painoivat päälle tappotantereilla, kun Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf (1594–1632) soti Saksassa. Totta, mutta ei koko totuus.
Kustaan monikansallisessa armeijassa oli 120 000 sotilasta. Kun kuningas tapettiin Lützenin taistelussa 37-vuotiaana, hänen ratsujoukoissaan taisteli noin 600 suomalaista.
Lumikuningas-teoksessaan Olli Bäckström (s. 1973) keskittyy Kustaan viimeisiin vaiheisiin vuosina 1630–32. Euroopan 1600-luvun historiaan erikoistunut tutkija avaa tapahtumia laajalla perspektiivillä, tuoden esiin myös globaalin kontekstin.
30-vuotinen sota (1618–48) ulottui siirtomaihin. Etenkin Habsburgien Espanja ja Alankomaiden tasavalta kamppailivat luonnonvarojen, kauppareittien ja siirtomaiden hallinnasta.
Sotatoimet Amerikoissa ja Aasiassa heijastuivat suoraan Euroopan tapahtumiin taloudellisesti ja poliittisesti.
Kustaa julisti puolustavansa saksalaisia protestantteja katolisen keisarin hirmuvallalta. Protestanttien ja katolisten liittokunnat kamppailivat kuitenkin uskonnollisen hegemonian lisäksi maallisesta vallasta ja erilaisista resursseista. Sama päti Ruotsiin. Kustaa oli rakentamassa suurvaltaa, jonka poliittinen ja sotilaallinen mahti ulottuisi kauas emämaan ulkopuolelle.
Pilkallinen lisänimi Lumikuningas viittaa ajatukseen, että Kustaan valta ja armeija sulaisivat mannermaan kuumilla sotakentillä kuin lumi. Nimi sai yllättävää myönteistä lisämerkitystä, kun kuningas hyödynsi sodassa kylmää vuodenaikaa, mihin mantereella ei ollut totuttu.
Strategina Kustaa edustikin uudenlaista ajattelua. Pohjolan leijona lisäsi ratsuväen, jalkaväen ja kenttätykistön yhteistyötä, ja loi näin koneiston, joka oli aiempaa liikkuvampi, nopeampi ja tappavampi.
Ruotsalaiset eivät teurastaneet saksalaissiviilejä systemaattisesti, mutta toisaalta suhtautuivat välinpitämättömästi siviiliuhreihin piiritystilanteissa.
Vuosina 1630–1632 pahimmista terroriteoista vastasivat katoliset, olihan vastapuolella kerettiläisiä. Erityisen julman maineen saavutti katolisten kenraali Tilly, joka tuhosi esimerkiksi Magdeburgin kaupungin tapattaen jopa 20 000 kaupunkilaista, kaksi kolmasosaa väestöstä.
Bäckströmin mikroskooppinen tyyli tuo mieleen Peter Englundin ja Anthony Beevorin tavan avata historiaa yksilötason kokemuksina. Aikalaislähteistä vaikkapa skotti Robert Monron muistelmat kenttäpalvelusta Kustaan upseerina rikastuttavat kokonaisuutta.
Olli Bäckström: Lumikuningas. Kustaa II Aadolf ja 30-vuotinen sota. 541 s. Gaudeamus, 2020.