Lintutieteen historia Suomessa

Suomen lintutiede 1828–1974 käsittelee aihepiiriään monipuolisesti.

tietokirja
Teksti
Kimmo Rantanen

”Jumalan avulla! Luonnontieteellinen disputaatio jäälinnusta”, ensimmäisen suomalaisen lintutieteellisen väitöskirjan kansi julisti. Sen tekijä oli ”ylen kuuluisa MIES, Maisteri ANDERS WANOCHIUS” ja ilmestymisvuosi 1682. Nykyisin jäälintu tunnetaan kuningaskalastajana.

Kymmenen vuotta sitten Suomen lintutieteen synty kokosi Turun Akatemian lintututkimuksen vuoteen 1827 asti. Kirja saa nyt jatkoa samojen tekijöiden massiivisesta teoksesta Suomen lintutiede 1828–1974 (Faros, 2020). Osien välinen taitekohta liittyy Turun paloon, jonka jälkeen Akatemian toiminta siirtyi Helsinkiin.

Keskeisiä 1800-luvun lintutieteilijöitä olivat Magnus von Wright, Johan Axel Palmén ja Aukusti Juhana Mela.

”He ovat tehneet sen ajan parhaat lintukirjat. Von Wright ja Palmén Finlands fåglar -teoksen, Mela kirjan Suomen luurankoiset. Molemmat teokset ovat paljon luettuja”, ornitologi Esa Lehikoinen sanoo.