Matka Gulag-historiaan
Luiden tie on huippusuoritus.
Monipuoliset kirjallisuusmiehet Ville Ropponen ja Ville-Juhani Sutinen ovat yhdistäneet voimansa ja yltäneet yhdessä kirjallisten uriensa huippusuoritukseen. Yhteistyönä on syntynyt ensimmäinen suomalainen yleiskatsaus Neuvostoliiton vankileirien historiaan, joka on samalla matkakertomus Venäjän kaikista kolkista.
Ropponen ja Sutinen kuljettavat samaan aikaan kahta tarinaa. Teoksen aikajänne yltää tsaarinajan karkotuksista nyky-Venäjän leirimäisiin ”ojennussiirtoloihin” asti. Paikka puolestaan vaihtuu kirjailijoiden matkustelun mukaan. Esseemäinen yhdistelmä onnistuu hienosti, ja luontevasti kirjailijat solmivat matkoilla kohtaamansa ilmiöt ja yksityiskohdat kulloinkin kuvattavan historiallisen tilanteen edustajiksi.
Neuvostoaikana vankileireille saattoi joutua käytännössä kuka tahansa, tekaistun syytteen perusteella. Väärä kansallisuus tai sukulaissuhde oli riittävä syy, poliittisista mielipiteistä puhumattakaan. Ankarimmillaan systeemi toimi Stalinin aikana.Ropponen ja Sutinen kartoittavat, miten Gulagin jäljet näkyvät Venäjällä nykyään ja miten uhreja muistetaan. He vierailevat muun muassa Solovetskin saarella, Vorkutassa, Kolymassa, Magadanissa ja Permissä tutkimassa museoita, muistomerkkejä ja leiripaikkoja. Kaksikko kuvaa näkemäänsä erinomaisen elävästi anekdoottien ja tarkkasilmäisten havaintojen kautta.
Neuvostoliiton hajottua ei koskaan käyty Natsi-Saksan tapaisia laajoja oikeudenkäyntejä, joilla traumasta selviämistä olisi saatettu nopeuttaa. Leirihistoria on ristiriitainen, avoin arpi: jotkut haluavat unohtaa, toisten mielestä asiaa pitää käsitellä laajemmin. Se näkyy Ropposen ja Sutisen kohtaamissa ihmisissäkin. Usein paikalliset eivät edes tiedä, että paikkakunnalla sijaitsee muistomerkki vankileireillä kärsineille. Luiden tie olisi siis tarpeellinen Venäjälläkin.