Tänä vuonna toista kertaa jaettavan Kanava-tietokirjapalkinnon kymmenen finalistia on valittu.

Esiraadissa istuivat kulttuuritoimittaja Marketta Mattila ja Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja, dosentti Juhana Aunesluoma. Heidän urakkanaan oli lukea läpi ehdolle lähetetyt 112 tuoretta tietokirjaa, joiden aihepiiri oli politiikka, talous, yhteiskunta, historia tai kulttuuri.

Vuoden 2013 Kanava-palkinnon ehdokkaat ovat:

• Heikki Aittokoski: Narrien laiva. Matka pieleen menneessä maailmassa (HS-kirjat)
• Elina Grundström: Musta orkidea. Tositarina kukkasista jotka menettivät tuoksunsa (Nemo)
• Markku Jokisipilä ja Janne Könönen: Kolmannen valtakunnan vieraat. Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933–1944 (Otava)
• Pauliina Kainulainen: Metsän teologia (Kirjapaja)
• Harri Kalha: Birger Kaipiainen (SKS)
• Mia Kankimäki: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava)
• Rauli Partanen, Harri Paloheimo ja Heikki Waris: Suomi öljyn jälkeen (Into)
• Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia (Gaudeamus)
• Mikko-Olavi Seppälä ja Riitta Seppälä: Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu (WSOY)
• Juhani Suomi: Mannerheim. Viimeinen kortti? (Siltala)

10000 euron arvoisen palkinnon myöntää Kanava-lehti yhdessä Otavan kirjasäätiön kanssa. Voittajan valitsee Kanavan päätoimittaja Ville Pernaa, ja se julkistetaan Helsingin kirjamessuilla perjantaina 25. lokakuuta.

Viime vuoden Kanava-palkinnon voitti Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut, joka sai sittemmin myös Tieto-Finlandian.

Arvoisa raati, mistä on kuluneen vuoden parhaat tietokirjat tehty?

Narrien laiva

Juhana Aunesluoma: Se on vaikuttava kirja. Nykymaailman ajankohtaisia, isoja ja pieniä ongelmia luotaava kirja. Siinä on aivan fantastisen hieno oivallus siitä, miten kirjoittaja kuljettaa lukijaa mukanaan paikasta ja asiasta toiseen.

Marketta Mattila: Hän käy läpi, mitä kaikkia vikoja ihmisessä ja ihmiskunnassa on. Kehystarinan, Sebastian Brantin Das Narren Schyffin (1494) kautta hän vierailee pitkin poikin maailmaa. Ja todellakin kutoo ongelmista yhtenäisen, hienon kokonaisuuden.

JA: Ja tekee sen tavalla, joka on lukijalle hyvin lähestyttävä. Isoja, pielessä olevia asioita kyetään konkretisoimaan.

MM: Hän menee Stockmannille, ostaa sieltä boksereita ja t-paitoja, ja katsoo tuoteselosteista missä ne on tehty. Lähtee sitten etsimään alkutuotantopistettä Bangladeshista, tapaa ompelijan ja näkee ompelijoitten olosuhteet. Ja se kytkeytyy kaikkiin niihin katastrofeihin, mitä siellä tapahtuu, suuriin tulipaloihin ynnä muuhun. Hän jäljittää myös taiteilija Damien Hurstin Kultaisen vasikan omistajaa ukrainalaisen oligarkin bileisiin. Tämmöisiä tämän ajan kultaisia vasikoita hän löytää.

JA: Maailman mielipuolisuutta pohditaan olematta kauhean kyyninen tai välttämättä edes pessimistinen. Kirjoittaja liikkuu toiseen teemaan, yhdistelee, tekee kudelmaa erityyppisistä asioista. Hän tekee maailman konflikteista, epäoikeudenmukaisuuksista ja äärimmäisyyksistä tämän ajan kuvan, joka auttaa suhteuttamaan asioita Suomenkin näkökulmasta.

MM: Ja hän tekee kudelman taiteilijana. Hän ei vie meitä ongelmasta toiseen uuvuttavan perinpohjaisesti, vaan tarinaa kertoen. Ja pistää itsensä peliin pohtimalla omaa asennettaan ja sitä, mitä hän itse voi tehdä näitä epäkohtia löytäessään. Hän ei esimerkiksi osta eräälle pikkupojalle polkupyörää, vaikka hän tietää, että poika haluaisi polkupyörän. Hän ymmärtää, että pyörä aiheuttaisi epäsopua ja kateutta muissa.

JA: Se tuntuu paljon isommalta kirjalta kuin miltä se näyttää.

MM: Tuo hopeanvärinen kansi aiheutti ensin sellaisen tunteen, että tämä on nyt tällainen elitistinen ekshibbailujuttu. Mutta sitä se ei todellakaan ole.

Musta orkidea

MM: Taidokasta journalismia, joka on kiteytynyt kirjaksi asti.

JA: Fantastinen idea. Kuinka moni kukkakaupassa orkideaa ostaessaan ajattelee asiaa yhtään sen pidemmälle? Että mistä se kukka on sinne tullut? Isoja globaaleja kysymyksiä tarkastellaan oivaltavasta näkökulmasta ja kompaktisti.

MM: Grundström problematisoi päästökauppaa ja öljypuuplantaaseja. Ja kirjassa on aika paljon hyväntekijäporukoiden kritiikkiä. Kaikki tämä länsimainen ylhäältä päin tuleva apu – miten se kanavoituu, mihin se häviää. Se on myös aika hauska kirja. Siellä on hauskoja kuvailuja suomalaisten orkideaharrastajien kokouksista ja vierailuista harrastajien kotona.

JA: Erinomaisen tietokirjan ei tarvitse olla tiiliskivi. Erinomaisen tietokirjan ei tarvitse olla uuvuttava. Erinomaisen tietokirjan ei tarvitse aina olla edes haudanvakava, vaikka sen aihe olisi vakava.

Kolmannen valtakunnan vieraat

MM: Siinä paketoidaan hyvin poliittinen tilanne, jossa Suomessa silloin (1933–44) elettiin, ja kulttuurisen virtauksen kokonaismeininki, joka silloin Suomessa oli käynnissä. Se näyttää, kuinka pienestä on kiinni, että horjahtaa tekemään niin sanottuja vääriä valintoja. Se ei ole mustavalkoinen hyvis-pahiskirja.

JA: Tämä ”Hitlerin Saksa ja jokin asia” on oma lajityyppinsä kansainvälisessä kirjallisuudessa. Suomessa se on ollut vaikea aihe käsitellä. On oltu joko puolustuskannalla tai hyökkäyskannalla sen aikakauden ihmisiä ja heidän tekojaan kohtaan. Tässä kirjallisuuden lajissa on nyt tultu uuteen vaiheeseen. Asiaa yritetään ottaa hallintaan kokonaisvaltaisesti, ilman sitä julistuksellista tasoa, että haluttaisiin kovasti ottaa kantaa aikalaisten puolesta tai heitä vastaan. Ollaan sillä tavalla objektiivisia.

MM: Ja se hyviksen ja pahiksen raja on aika veteen piirretty. Esimerkiksi jos Kekkonen olisi päässyt siihen urheilujärjestöön, johon hän halusi, hän ei olisi ikinä päässyt Suomen presidentiksi, koska hän olisi mustannut maineensa. Se on pienistä hetkistä kiinni. Ja onnesta ja sattumasta.

JA: Tämän kirjan takana on myös huomattava tutkimustyö. Siellä on paljon tämäntyyppisiä yksityiskohtia, jotka tuovat uutta tietoa. Mutta sen suurin arvo on asioiden asettaminen mittasuhteisiinsa. Suomelle suhde natsi-Saksaan on ollut vähän liian iso aihe näin pienen maan historiaan. Tässä kirjoittajat kuitenkin onnistuneesti avaavat tämän problematiikan, ja muillekin kuin niille, jotka tästä tematiikasta ovat aiemmin kirjoja lukeneet. Tämä on itsenäisen Suomen historian vaikea aihe tasapainoisesti käsiteltynä.

Metsän teologia

MM: Kauniisti kirjoitettu kirja, josta tulee valoisa olo. Huolimatta siitä, että sen viesti on aika surullinen, viesti siitä miten kirkko ja usko ovat laittaneet tärviölle Suomen pyhät metsät ja lehdot, ja pakanuuden karkottamisen nimissä estäneet pääsyn pyhille paikoille.

JA: Metsät ovat olleet suomalaisille pyhiä. Metsissähän suomalaiset edelleen kokevat pyhyyden kokemuksia. Tässä metsä tarkoittaa koko meidän ympäristöämme. Tämä on ihan toisella tavalla tehty kirja kuin nuo ensimmäiset, jotka myös käsittelevät sitä, miten ihminen maapallolla elää. Tämä yhdistelee uskoa, uskontoa, kirkkoa ja ihmisten luontosuhdetta jännäksi kokonaisuudeksi.

MM: Kirjoittaja löytää sen juonteen, mistä väärä kehitys lähtee, mutta puhuu myös siitä, miten pitää löytää uusi metsän teologia. Se on iso tehtävä kirkossa. Idän ortodoksisessa kirkossa luontosuhde on ymmärretty aina paljon voimakkaammin.

JA: Varsinkin länsimaiden kristinuskossa ihminen on se universumin keskipiste. Kun voisi ajatella ehkä toisellakin tavalla.

MM: Ja kirkothan ovat usein Suomessa myös metsänomistajia. Ne eivät aina sitä leiviskäänsä hyvin hoida.

Birger Kaipiainen

MM: Se on taidekirja hyvässä merkityksessä. Se on kaunis. Teksti on elävää, oivaltavaa ja kiteyttävää. Se on kirja Birger Kaipiaisesta, mutta myös ajasta, johon hän omalla vähän poikkeuksellisella ilmaisukielellään iski. Vaikka hän osittain saikin arvostusta, hän oli tällainen outo unennäkijä, orvokkien tekijä.

JA: Niin, se on tarina merkittävästä taiteilijasta, joka eli vähän väärään aikaan. Modernismin ja viileän funktionalismin aikaan tuli tällainen alitajuntaa luotaava, koristeellinen romantikko, joka jäi liian erilaiseksi ja sai jollain tavalla hämmentyneen vastaanoton. Kirja ei ole pelkästään taiteilijan ja hänen työnsä elämäkerta, vaan hänen kauttaan myös ikään kuin luodaan sivuvalo suureen tarinaan funktionalisteista. Suomessa on sen monokulttuurin aikanakin ollut toisinajattelijoita.

MM: Se on sielukas kirja. Siinä on jotain sellaista kauneuden ja surumielisyyden yhdistelmää, joka liittyy sodanjälkeiseen Suomeen.

Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

JA: Tätä voisi lukea millä kielellä tahansa missä päin maailmaa tahansa. Tässä naisen elämäntarinan tai kasvutarinan seuraamisessa on jotain hyvin universaalia. Hän käy dialogia tuhat vuotta aiemmin eläneen naisen kanssa.

MM: Se on nelikymppisen naisen itsetutkiskelua. Hän tekee sen omaperäisesti ja myös pelotta. Jossain vaiheessa hän toteaa, että häntä hävettää kirjoittaa tämä kaikki, mutta hän kirjoittaa kuitenkin.

JA: Hän laittaa itsensä likoon tavalla, joka herättää kunnioitusta ja mielenkiintoa. Se on rohkea kirja, tai oikeastaan rohkea teko, tehdä tuollainen kirja.

MM: Se lähtee uupumuksesta, jota hän kokee. Kaikki on periaatteessa ihan ookoo. Herätään aamulla tiettyyn aikaan ja tehdään työsuoritukset tietyssä työpaikassa. Elämä sujuu, on kuvioitua ja selkeää, mutta jotenkin äärimmäisen tylsää. Hän heittäytyy kokemaan jotakin ihan muuta, ja lähtee muun muassa Japaniin useampaan otteeseen. Ja siinä ohessa myös Lontooseen ja Thaimaahan. Ja Vihtiin vanhempiensa ullakolle ihmettelemään, mitä 40-vuotias nainen tekee siellä vanhempiensa ullakolla.

JA: Tässä liikutaan jännästi eri kirjallisuudenlajien välimaastossa. Tämä on tietokirjakilpailu, mutta tässä on tehty kirja, jota on vaikea lokeroida. Itse pidän sitä melkoisena saavutuksena tämän päivän maailmassa, kun kirjoitetaan kirja, jota on vaikea lokeroida.

MM: Siinä on hyvin paljon kulttuurista tietoutta Japanista, ja myös tämän tuhat vuotta sitten eläneen Sei Shonagonin elämä erittäin tarkkaan eriteltynä.

JA: Eritellään sen ajan Japania, käytöstapoja…

MM: …naisen paikkaa siinä ajassa ja tässä ajassa.

JA: Siinä ollaan välillä kaukana ajallisesti ja paikallisesti, ja kuitenkin näitä eri aikakausia ja paikkoja yhdistää jokin inhimillinen kokemus.

MM: Totta kai voi sanoa, että se on Bridget Jones -tyyppinen sekoilu. Mutta ei se ole. Se flirttailee todellisuuden kanssa hassulla ja vinkeällä tavalla, mutta siitä huolimatta se on peruskartoitus siitä, mikä minä olen ja mikä on minun paikkani maailmassa. Filosofinen teos siinä mielessä. Siinä on intohimoa ottaa selville asioita. Tämä intohimoinen pakkomielle on aiheuttanut, että kun kirjoittaja on halunnut perehtyä tuhat vuotta sitten eläneeseen naiseen, hänelle on avautunut kokonaan japanilainen maailma, historia, nykypäivä, kaikki.

JA: Mikä tietokirjallisuuden missio loppujen lopuksi on? Saada ihmiset ajattelemaan. Kyllä tuo kirja saa ihmiset ajattelemaan.

Suomi öljyn jälkeen

JA: Siinä nostetaan esille ihmiskunnan kohtalonkysymys. Voi kysyä, miksi näin ilmeinen aihe kuin öljy ja energia on niin pysäyttävä, että se pitää nostaa kymmenen parhaan tietokirjan joukkoon. Varsinkin kun kirja on kokoava, ja siinä käydään läpi systemaattisesti fossiilisia polttoaineita… ehkä juuri siksi. Siksi että se on niin ilmeinen ja tärkeä aihe, joka on niin tasapainoisesti ja perusteellisesti mutta kuitenkin lähestyttävästi ja järjellisissä mittasuhteissa toteutettu. Öljyn loppumisesta on puhuttu vuosikymmeniä, mutta edelleen toimintaa ja tahtoa puuttuu. Kirjassa käydään vaihtoehtoja läpi ottamatta poleemisesti kantaa. Tuodaan faktaa esille, ja se toimii hyvin siinä lajissa.

MM: Me emme tosiaankaan hahmota tämän ongelman laajuutta vieläkään, vaikka me jotenkin tiedämme, että kyllä se ehkä on vähän ongelma. Mutta tässä se on paketoituna.

JA: Ja sitten on nämä pelastusköydet, joita heitellään, liuskekaasut ja muut. Tämä kirja on terveellistä luettavaa niille, jotka kuvittelevat, että maailman energiaongelmat on näillä uusilla fossiilisilla polttoaineilla ratkottu. Ei ole. Ainoa ratkaisu on, että lopettakaa tämän kallisarvoisen raaka-aineen tuhoaminen, mitä nopeammin sen parempi. Mutta kirjoittajat eivät julista! Lukija saa itse tehdä omat johtopäätöksensä. Meillä on aika paljon julistavaa tietokirjallisuutta, jossa ajatellaan liikaa lukijan puolesta. Perinteinen tietokirja, valistusfunktion kautta, saattaa ehkä johtaa ihmiset enemmän toimintaan kuin valmis paketti, jossa on poliittinen ohjelma ja toimenpidesuositukset. Eivät ihmiset sellaista omaksu.

MM: Insinööritkin varmasti lukevat tämän mielellään.

JA: Kemistikollegani esitti kerran, että kemistinä hän pitää öljyä fantastisena yhdisteenä. Että 2100-luvulla ihmiset kysyvät, miksi aikaisemmat sukupolvet polttivat sitä. Hiiliketjuja, joista pystyy rakentamaan melkein mitä vain. Täydellinen raaka-aine, ja sitten nämä ihmiset polttivat sitä, ja polttivat sen vielä loppuun.

Hulluuden historia

JA: Huikea haltuunotto, kun ajattelee, kuinka hullu idea on kirjoittaa kirja tuollaisesta aiheesta. Ja vielä hullummalta tuntuu, että siinä on onnistuttu noin hyvin.

MM: Kirja tuo traagisesti esiin, miten näihin päiviin asti mielenterveyden hoidon pohjalla on ollut aika paljon taikauskoisia oletuksia.

JA: Täytyy sanoa, että eri aikakausien ’käyvät hoidot’ ovat aika järkyttävää luettavaa. Se antaa perspektiiviä nykypäivän tavalle diagnosoida mielenterveysongelmia ja kehittää niihin hoitoja. Tulevaisuudessa meidänkin aikamme näyttäytyy yhtenä lukuna hulluuden pitkässä historiassa. Sitä varmaan hämmästellään yhtä lailla kuin me nyt hämmästelemme 1800-luvun tai vielä 1970-luvunkin maailmaa. Että miten näitä ongelmia määriteltiin ja miten niitä sitten täysin mielenvikaisella tavalla hoidettiin.

MM: Kirja on hyvä manuaali jokaiselle ihmiselle, joka kokee, että on ongelmia mielenterveyden kanssa. Voi suhteuttaa sen perspektiiviin, jonka tuo kirja tarjoaa. Ja nämähän menevät muotivirtausten mukaan, nämä diagnoosit. Nytkin on tietyt muodit vallalla tässä ajassa.

JA: Hulluushan on määrittelykysymys. Mitä pidetään hulluna, mitä ihmiset itse itsessään pitävät hulluna, ja mitä muut ihmiset ajattelevat näistä ihmisistä. Että onko se ollut ongelma lainkaan? Ja missä vaiheessa siitä tuli ongelma? Se medikalisoitui, ja mihin se sitten johti. Kirjassa kirjoitetaan paljon isommista asioista kuin mielenvikaisuuden historiasta. Se on ihmiskunnan historiaa myös.

Aale Tynni

MM: Traaginen yhden ihmiskohtalon kuvaus. Martti Haavion ja Aale Tynnin suuri rakkauskertomus asettuu siihen historian aikaan, jolloin moraalinen paheksunta oli rajua, kun siinä rikkoutui kaksi perhettä.

JA: Ja taiteilijaelämäkerta tulee siinä sisällä. Kirja kertoo tosiaan hyvin aikakauden (1900-luvun) Suomesta, se kertoo enemmän kuin sen ihmisen tarinan. Ihmisen tarinan kautta aukeaa näköala sen aikakauden konventioihin, rajoitteisiin joiden kanssa hän joutui tekemisiin ja jotka osoittautuivat raskaiksi kokemuksiksi. Se on kiehtovasti kirjoitettu, se tekee oikeutta kohteelleen.

Mannerheim

JA: Juhani Suomi on kirjoittanut parhaan teoksensa. Ja kyseinen mies on kirjoittanut monta kirjaa. Hän on nyt löytänyt kohteen, jossa hän on päässyt omalle vahvuusalueelleen. Hän on päässyt lähelle Mannerheimia valtionjohtajana…

MM: …ja ihmisenä…

JA: …joka on välillä oikeassa, välillä väärässä…

MM: … ja joka ei halua tehdä epäpopuläärejä ratkaisuja…

JA: … ja joka aika usein toimii tilanteen ja muiden ihmisten ehdoilla, vaikka onkin tällainen kansakunnan kaapin päällä omassa yksinäisyydessään ratsastava kenraali. Hänenkin päätöksensä aika usein ovat jonkun toisen henkilön päätöksiä. Juhani Suomi rakentaa kurinalaisena historioitsijana aineistosta kuvan, joka on tosi uskottavan tuntuinen. Mannerheimin ympäriltä riisutaan joitain kelmuja, ja päästään vähän lähemmäksi, kun ei olla yltiöpuolustelevalla kannalla mutta ei liian kriittisiäkään.

MM: Suomi tuo esiin Mannerheimin luonteen erilaisia piirteitä, mutta ei tee sitä ollenkaan ilkeämielisesti. Hän tuo esiin Mannerheimin halun myöskin itse olla kaapin päällä, ja kaikki ne psykosomaattiset ongelmat, mitä tällä oli. Käsiään voiteli Eva-siskonsa Ruotsista antamalla käsivoiteella, kun hänellä oli käsissä hirveän vaikea ihottuma, joka aina paheni vaikeissa kriisitilanteissa.

JA: Ja kuinka mielettömän prässin alaisena oli tällainen 75-vuotias – nykyään sanottaisiin ikääntynyt henkilö. Tärkeimpiä päätöksiä tekemässä valtavien paineiden alla monta vuotta. Ja vaikka ei olisi lukenut 1940-luvusta ja näistä kohtalon vuosista muita kirjoja, tämä kirja antaa riittävästi materiaalia muusta tapahtumahistoriasta ja muista ihmisistä, joita siellä liikkuu. Tämä ikään kuin toimii Suomen historian perusteoksena noilta vuosilta.

MM: Ihan uskomattomalla tavalla aukeaa, miten monimutkainen kenttä se on ollut, kun on pelattu Saksan ja Neuvostoliiton kanssa.

JA: On helppo lähteä potkiskelemaan suurmiehiä pois jalustaltaan. Sekä Kolmannen valtakunnan vieraat että Mannerheim tarkastelevat ihmisiä heidän omista lähtökohdistaan. Kun on kriittinen, kiinnittää huomiota niihin asioihin, joita pitää kritisoida, mutta ilman ylenpalttista tarvetta kiskoa menneisyyden hahmoja jalustoilta alas samaan tyyliin kuin vallankumousten jälkeen kaadetaan patsaita joissain maissa, joissa on tällainen koettu tarpeelliseksi. Suomen historian suuret hahmot ansaitsevat kriittisen historiantutkimuksen, ja se ei välttämättä tarkoita sitä, että näitä myyttisiäkin historian kuvia oltaisiin vandalisoimassa.

MM: Kirja osoittaa myös, kuinka voimakas Mannerheim-myytti oli. Myös Neuvostoliitolle hän oli hirveän tärkeä, ja sielläkin pidettiin pystyssä tätä Mannerheim-juttua. Mutta hän ei itsekään ymmärrä omaa merkitystään, hän ei tiedä mikä hän on. Hän on paljon äkkiväärempi ja rajumpi omissa mielipiteissään kuin mikä on kuva siitä viileästä Mannerheimista.

JA: Voi olla, että edelleenkään aika ei ole kypsä näin rauhallisesti tehdylle Mannerheim-kirjalle. Voi olla, että tämäkin on liikaa, koska Mannerheim on puolijumala historiassamme ja kulttuurissamme. Siksi tällaiselle kirjalle on valtava tilaus. Se on selväjärkistä jalat maassa -historiaa, jossa kirjoitetaan hänestä ihmisenä, jolla sattuu muutamassa vaiheessa olemaan aika merkittävä rooli Suomen valtiollisissa ratkaisuissa.

MM: Eikä tämä ole sitä, että ’teit, Mannerheim, tuossa virheen’.

JA: Niin, ’haluamme teidät tilille pahoista teoistanne’.

MM: Nythän julkinen keskustelu on sitä, että tekikö Mannerheim virheen vai ei. Totta kai, kaikki tekevät niitä. Mutta tämä kirja ei pysähdy siihen, vaan piirtää koko kuvaa.

JA: Juhani Suomi näkee päähenkilönsä täydellisenä. Eli virheineen. Kuvasta tulee paljon uskottavampi, kun virheet ja väärinarviot ja heikkoudenkin hetket otetaan tarinaan mukaan. Sankari, jolla on virheitä, istuu hyvin suomalaiseen itseymmärrykseen. Pidetään jopa uskottavampina sellaisia sankareita, joissa on inhimillisiä vikoja. On kiinnostavaa nähdä, miten tämä otetaan vastaan. Tuleeko Mannerheimista vielä suurempi myytti sen takia, että hänellä oli ne viat ja heikot hetkensä?

Kanava-tietokirjapalkinnon ehdokkaat esitellään yleisötilaisuudessa perjantaina 18.10.2013 kello 14–16. Paikka on Suomalaisen Kirjakaupan Aleksanterinkadun myymälä Helsingissä. Marketta Mattila haastattelee tekijöitä.

Kanava-lehteä kustantaa Otavamedia, joka on myös SK:n kustantaja.

Juttu julkaistu 18.10. klo 6, juttua muokattu 24.10. klo 9.10: voittaja julkistetaan Helsingin kirjamessuilla perjantaina 25. lokakuuta, ei lauantaina 26. lokakuuta.