Jaakko Yli-Juonikasta kiinnostaa, voiko aivotutkijalla olla rikolliset aivot

aivotutkimus
Teksti
Lauri Lehtinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Jaakko Yli-Juonikkaan romaanille Uneksija myönnettiin vuoden 2011 Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto. Kuva Tatu Lertola.


Neuromaania voi sanoa vaikeaselkoiseksi kirjaksi, mutta ainakin käyttöohjeet ovat selkeät.

“Leipätekstissä on linkkijärjestelmä, jossa tehdään valintoja ja hypitään luvusta toiseen”, Jaakko Yli-Juonikas kertoo turkulaisessa ravintolassa. Kirjailija ei ole vielä nähnyt teostaan painettuna.

“Alaviitteistä voi pomppia toisiin alaviitteisiin tai leipätekstiin. Graafikko Markus Pyörälä on suunnitellut helppokäyttöisyyttä lisääviä lukunauhoja, joilla voi merkata lukemiaan kohtia. On kiinnostavaa nähdä, toimiiko se ohjeita seuraten.”

Yli-Juonikkaan kaoottinen teksti rönsyilee kuten harhojen vaivaama mieli. Kirjailija lähestyy pään sisäisiä asioita ja neurologista tutkimusta poikkeusilmiöiden kautta.

Esikuvina erottuvat kavalluksista tuomitut aivoprofessorit Urpo K. Rinne ja Paavo Riekkinen. Yli-Juonikas on koonnut toistakymmentä vuotta näihin skandaaleihin liittyvää materiaalia.

“Aivotutkijat puhuvat ihmismielen arvoituksen ratkaisemisesta lennokkain sanakääntein, varsinkin isoja rahoituksia kerätessään”, hän sanoo.

“Tärkeä aivotutkimuksen teema on kriminaalipsykologia ja se, miten rikollisen mieli toimii. Kun tutkijat paljastuvat itse rikollisiksi, siinä oli mielestäni hauska oikosulku.”

Neuromaanissa puhutaan paljon ihmismieltä koskevista kiistakysymyksistä. Vastauksia Yli-Juonikas ei tiedä. “Minulla ei ole selkeää kantaa esimerkiksi siihen, määrääkö aivokemia kaiken, mitä päässä liikkuu.”

Tekstin ensimmäinen raakaversio oli kirjailijan mukaan synkempi. Absurdi sävy löytyi kustannustoimittaja Antti Arnkilin avulla.

“Kirja sisältää yllättävän koukuttavia lyhytproosapätkiä ja toisaalta taas hajoavan mielen toimintaa jäljitteleviä umpihämäriä osuuksia”, Arnkil sanoo.

Neuromaani on Päätaloa, joka on polttanut crackia.”

Historian hämäryydet

Kun kokeellisen proosan tekijä käyttää nimeä Yli-Juonikas, sitä epäillään helposti taitelijanimeksi.

“On se ihan virallinen nimi”, Yli-Juonikas vakuuttaa. Hän ilmoittaa olleensa aiemmin Mikkola.

“Yli-Juonikas on äitini suvun vanha nimi, jonka käytön joku kansakoulunopettaja lakkautti 1800-luvulla, ilmeisesti jotenkin omituisena. Otin sen käyttöön 1999.”

Kirjailija on rakentanut sekä itselleen että romaaneilleen identiteettiä menneisyyden unohdetuista seikoista. Valvojan (2009) ja Uneksijan (2011) päähenkilöt ovat valvomisen ennätysmies Toimi Silvo ja unisaarnaaja Eino Teräs – kaksi niukasti tunnettua historian henkilöä, jotka Yli-Juonikas ympäröi merkillisesti tyylitellyllä todellisuudella.

“Yritin luoda vaikeasti tunnistettavan Suomen menneisyyden kuvauksen.”

Loimaalla syntynyt Yli-Juonikas valmistui kirjallisuustieteen maisteriksi Turun yliopistossa. Gradun aihe oli julkisuutta kaihtava postmoderni amerikkalaiskirjailija Thomas Pynchon.

Yli-Juonikas uskoo omaksuneensa Pynchonilta taipumuksen kuvata maailmanselitysten yhteentörmäyksiä ja vainoharhoja. Kotimaisista kirjailijoista tutkija-avantgardisti Markku Eskelinen on “tärkein virikkeiden lähde”.

Kun Yli-Juonikkaan esikoiskirja, novellikokoelma Uudet uhkakuvat (2003) ilmestyi, hän kieltäytyi Helsingin Sanomien haastattelusta. Kyse oli Pynchonin vaikutuksesta ja siitä, että matala profiili “sopi kirjan ideaan”.

Kaikissa tarinoissa esiintyy joku Yli-Juonikas.

“Kun novelleja ei tuntunut yhdistävän mikään, keksin yhteisen päähenkilön. Mikä olisi päähenkilön nimi? Oma nimeni. Vähän hatusta vedetty juttu.”

Jaakko Yli-Juonikas, oletko humoristi?

“Ainakin Neuromaani on huumorikirja, oikeastaan vitsikirja. Aiemmissa ja tulevissa kirjoissani huumori voi olla piilossa.”