Hurriganes-levyt pois Spotifysta? Albert Järvisen pojat haastoivat levy-yhtiön oikeuteen

Levy-yhtiö: ”Masternauhojen oikeuksien haltijana meillä on oikeus jaella musiikkia eri kanavia pitkin.”

Hurriganes
Teksti
Axa Sorjanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vuonna 1991 kuolleen rock-kitaristi Albert Järvisen perikunta on haastanut oikeuteen Universal Music Finland -levy-yhtiön, joka nykyään omistaa useiden Järvisen levyjen oikeudet.

Perikunta katsoo markkinaoikeuteen jätetyssä haasteessa, että 1970-luvun alussa tehdyt levytyssopimukset eivät anna Universalille lupaa musiikin internet-jakeluun, ja vaatii yhtiötä poistamaan muun muassa Hurriganes-yhtyeen ensimmäiset levyt verkkopalveluista kuten Spotifysta 100 000 euron sakon uhalla.

Kiista koskee lähinnä Albert Järvisen 1970-luvulla Love Records -levy-yhtiölle tekemiä levytyksiä, joista keskeisimmät ovat Hurriganes-yhtyeen kaksi ensimmäistä lp:tä. Näiden levyjen oikeudet ovat yrityskauppojen kautta päätyneet Universal-levy-yhtiölle.

Ranskalaisomistuksessa oleva Universal hallitsee 23 prosenttia maailman musiikkimarkkinoista ja on yksi maailman kolmesta suurimmasta levy-yhtiöstä.

”Kyse on siitä, saako 1970-luvun alkupuolella tehdyllä levytyssopimuksella myydä nettilatauksia tai jakaa musiikkia internetin verkkopalveluissa”, kertoo Albert Järvisen vanhempi poika Silas Järvinen Suomen Kuvalehdelle.

 

Haasteessa epäillään myös, että Universalin hallussa ei edes olisi alkuperäisiä levytyssopimuksia.

Useissa haastatteluissa ja muissa yhteyksissä on kerrottu, että Hurriganesin pomomies Remu Aaltonen kieltäytyi 1970-luvulla tekemästä kirjallisia sopimuksia.

Universal Music Finlandin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund myöntää tämän.

”Aivan alkuperäisiä sopimuksia meillä ei ole hallussamme, mutta myöhemmin 1970-luvulla tehdyt tehdyt kyllä löytyvät. Eli sopimukset meillä on.”

Itse haasteen vaatimukset Nordlund kiistää täysin.

”Me, niin kuin koko ääniteala, lähdemme siitä, että levy-yhtiöllä on masternauhojen oikeuksien haltijana oikeus jaella musiikkia eri kanavia pitkin.”

 

Riidassa on kyse enemmän periaatteista kuin rahasta. Silas Järvisen mukaan hänen isänsä perikunnan osuus Hurriganesin musiikin internet-jakelusta on vain kymmeniä tai korkeintaan satoja euroja vuodessa.

”Hurriganesin kuulijakunta on sen verran vanhaa, että fyysisten levyjen myynnillä on paljon suurempi merkitys.”

Kysymys on hiertänyt Järvisen perikunnan ja Universalin välejä jo pitkään.

”Ennen kuin olemme päätyneet tähän pisteeseen asiassa on käyty läpi pitkä prosessi. Yritimme neuvotella ja päästä yhteisymmärrykseen”, Järvinen sanoo.

”Kyse on siitä, että pitäisi määritellä pelisäännöt: mitä voi tehdä vanhojen sopimusten pohjalta, jotka on kirjoitettu ennen kuin mitään tiedosto- tai internetjakelua voitiin edes kuvitella.”

”Onhan tämä Daavid vastaan Goljat -asetelma, jossa haetaan rajoja sille, mitä isot voivat tehdä ja sille mikä on musiikin tekijän valta suhteessa levy-yhtiöön.”

Universalin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund ei usko, että muutoksia käytäntöihin olisi tulossa.

”Sellaista, että sopimukset purkautuisivat ja vanhoja oikeuksia palautuisi tekijöille, ei voi tapahtua. Korkeintaan ääritapauksessa voisi käydä niin, että Hurriganesin musiikki poistuisi kokonaan Spotifysta ja sehän taas olisi valtava kansallinen ja kulttuurillinen tappio.”

 

Vuonna 1991 Lontoossa 41-vuotiaana kuollut Pekka Johannes (Albert) Järvinen on tunnetuimia ja arvostetuimpia suomalaisia rock-kitaristeja.

Hurriganesin kaksi ensimmäistä, Love Recordsille tehtyä levyä, joilla Albert Järvinen soittaa, ovat suomalaisen rockin keskeisimpiä teoksia.

Toinen lp-levy Roadrunner on useita kertoja valittu kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi rock-levyksi.