Taian äärellä
Minna Koivistosta tuli ihailemansa Fever Rayn kiertuemuusikko.
On kesäkuu. Ruotsalainen elektropop-artisti Fever Ray esiintyy Helsingin jäähallin pimeydessä Sideways-festivaalilla. Lavalla loistaa antiikkimainen katuvalo ja lavan takaoikealla, syntetisaattorien piirittämällä hahmolla on valtava, hassu hattu.
Hän on Minna Koivisto. Hattu on kuulemma pilvi.
”Meillä on löyhä konsepti, että me ollaan jossain kadunkulmassa. Mun hahmo on Sää ja perkussiot soittava Romarna on Aika. Me ollaan vakiot, kun lavan etuosa elää ja muuttuu. Helena, Maryam ja Karin, jotka laulavat ja esiintyvät, ovat toimistotyöläisiä ja vapautuvat normatiivisista univormuistaan keikan aikana”, Minna Koivisto selittää videopuhelussa.
Karin on Karin Dreijer, ruotsalaismuusikko, jonka sooloprojekti Fever Ray on. Sen lisäksi hänet tunnetaan vuonna 2014 lopettaneesta The Knife -nimisestä elektroyhtyeestä, jota pidetään yleisesti yhtenä kuluvan vuosituhannen merkittävimmistä.
”Sillä musalla mä olen kasvanut”, Koivisto sanoo.
Koivisto, 30, on työskennellyt pitkään suomalaisen musiikin kulisseissa. Tuottanut Vesalaa, soittanut Robinin bändissä ja toiminut Johanna Kustannus -levymerkin a&r:nä eli vastannut artistikiinnityksistä.
Keväällä 2022 hän kuuli Fullsteam-musiikkiyhtiön perustajalta ja omistajalta Rauha Kyyröltä, että Dreijer on lähdössä kiertueelle ja etsii yhtyeeseensä queer-muusikoita.
”Rauha oli tullut ajatelleeksi mua. Mun osaaminen sattui olemaan juuri se, mitä tohon etsittiin, ja olen käytännössä pyörinyt keväästä 2020 lähtien Tukholman ja Helsingin välillä.”
Tuolloin Minna Koivisto sai Tukholmasta kustannussopimuksen. Hänestä kaupunki on kuin glitch, häiriö musiikkibisneksen systeemissä, koska sieltä on niin hyvät kontaktit popin tärkeimpiin pöytiin. Elämäntyyli ei kuitenkaan ole yhtä intensiivinen kuin Los Angelesissa, jonne kansainvälistyvät musiikintekijät yleensä lähtevät kokeilemaan onneaan.
”Suomessa on hyvin hankalaa työllistyä tai elää pelkästään vaihtoehtoisella musiikilla. Mä oon näköjään aina halunnut elää musiikilla, niin tämä polku on johtanut tänne. Kaupallisemman päädyn musiikki ei ole kuitenkaan sitä, josta mä eniten sytyn.”
Viime keväästä lähtien Minna Koivisto on kiertänyt Fever Rayn kanssa Yhdysvaltoja, Eurooppaa ja marraskuussa taas Yhdysvaltoja.
”Arki on tosi rentoa.”
Dreijer on jo sen ikäinen, 48-vuotias, että hän on usein valinnut priorisoida hyvinvointia eikä taloutta, Koivisto kertoo. Se näkyy esimerkiksi välipäivinä ennen ja jälkeen keikan.
Samoin alusta pitäen on koettu tärkeäksi, että vähemmistöillä, joihin niin Dreijer kuin Koivisto kuuluvat, on tilaa ja hyvä olla.
Myös Dreijerin musiikki on käytännössä aina käsitellyt ja leikkinytkin sukupuolen ja vallan tematiikoilla.
Työryhmässä teknikoita ja kuljettajia myöten ei ole juuri miehiä.
”Ei pelkästään tässä, vaan muissakin työryhmissä, missä oon ollut, se ryhmä on todennäköisesti ollut sitä toimivampi, mitä tasaisemmin siinä on ollut kaikenlaisista taustoista kaikenlaisia ihmisiä.”
Kun Koivistolla ja Dreijerillä ”klikkasi” myös musiikillisesti, Koivistosta tuli musical director. Hän sovitti Dreijerin kanssa varsinkin tämän vanhoja kappaleita uudelleen kiertuetta varten. Se vei kuukausia – elektronisten artistien keikkojen vaatima pohjatyö on valtavaa, mutta näkyy lopputuloksessa eri tavoin kuin rockissa stereotyyppisimmillään.
”Me soitetaan paljon livenä, mutta ollaan aikakoodissa kiinni. Rakenteet on aina samoja, koska niihin on koodattu valoja. Pelivaraa fiilispohjaiselle improvisaatiolle ei ole hirveästi. Se mielenkiinto pitää löytää jostakin muualta, mikä on musta kiinnostavaa. Tai siksi mä tätä työtä teen.”
The Knifen ja Fever Rayn musiikkia kuunnellessa on usein kuin ihmeen äärellä. Musiikin venyvä ja vonkuva soundimaailma on täysin omanlaisensa. Sitä on vaikea sijoittaa aikaan saati kopioida.
Koivistoakin pelotti, että entä jos hänen rakastamansa musiikin magia katoaa. Musiikin tuottaminen on vähän kuin ruoanlaittoa – jos tiedät, mitä kastikkeessa on, maistat kyllä ne eri elementit, hän vertaa.
Niin ei lopulta käynyt.
”Mä tiedän nyt, mitä ne soundit on, mutta en mä pystyisi tekemään sitä musaa. Karinin intuitio ja sisäinen ääni on niin voimakas. Ei sellaista ole kellään muulla.”