Suoraan lainattu
Eetu Huhtalan teokset esittävät objekteja, joita maailma on täynnä.
Äiti vei Eetu Huhtalan tanssitunneille. Siitä alkoi pitkä ja tärkeä harrastus. Huhtala jopa haki Teatterikorkeakoulun tanssijantaiteen ohjelmaan, mutta ei päässyt sisään. Hänen siskonsa pääsi ja valmistui tanssijaksi.
Tanssijan ura ei ollut Huhtalan ylin haave. Se tuntui liian rajoitetulta. Huhtala tahtoi koreografiksi. Hänellä oli tarve tuottaa omia teoksia.
Välivuoden jälkeen Eetu Huhtala aloitti opinnot Kuvataideakatemiassa. Suurin kiinnostus oli siirtynyt tanssin ulkopuolelle.
Heti peruskoulun jälkeen Huhtala opiskeli valokuvausta ja animaatiota. Kuvanveisto tuli mukaan, kun hän oli muuttanut pois kotoa.
”Se matka on ollut täysin itsenäinen”, Huhtala kertoo.
”Mua ei ole aktiivisesti ohjattu kuvataiteen suuntaan.”
Eetu Huhtala (s. 1993) valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2021. Siellä opiskellessaan hän tajusi löytäneensä etsimänsä tavan ilmaista itseään.
Tanssiessaan taiteilija on koko ajan läsnä kehollisesti. Eetu Huhtala ei halunnut itselleen sellaista roolia. Hän halusi, että ihmiset katsovat hänen töitään eivätkä häntä itseään.
Varhaisaikuisuudessa koetut henkilökohtaiset menetykset olivat laittaneet Huhtalan miettimään oman itsen tärkeyttä.
”En halua kumittaa itseäni pois teoksistani, mutta kuvataiteessa katsojan kokemus on erilainen kuin tanssissa. Kuvataiteessa kokeminen ja tulkinta eivät tapahdu minun kauttani. Ne keskittyvät teokseen.”
huhtala kuuli valinnastaan vuoden nuoreksi taiteilijaksi jo viime kesänä. Palkintonäyttelyssä on 11 teosta, joista viisi on uusia.
Aluksi kaikki Huhtalan teokset olivat liikkuvia, mekaanisia objekteja. Usein niihin liittyi toiminto, joka ei täyttynyt.
Ne olivat kuin koneita tai esineitä, jotka on luotu epäonnistumaan – ketjunostin, joka ei nosta, liukuportaat, jotka eivät kuljeta, amme, joka ei täyty.
”Jossain vaiheessa se pyrkimys loppui. Se ei enää tuntunut tärkeältä. Oli vain paikalleen jääminen. Eli perinteisempi veistos.”
Uusien teosten toimijana on ihminen, näyttelyvieras, joka hakee merkityksiä objekteista, joita maailma on jo täynnä.
Teokset esittävät katulamppuja, karusellia, parveketta, runkopatjaa ja salkopallopeliä. Niiden muotokieli on ”suoraan lainattu”.
”Mulla on vähän vaikea suhde aiempiin töihin, jotka olivat muodoltaan enemmän viitteellisiä. Tunnen kohdanneeni vasta viime aikoina sen, mikä on olennaista. Omassa mielessä on tapahtunut jonkin merkittävän viivan ylitys.”
Kun Eetu Huhtala katsoo nykytaidetta, hän antaa teoksille hetken aikaa. Hän antaa itsensä kokea, mitä kokee. Joskus kokemusta ei tule. Toisinaan jää mysteeriksi, miksi teos on tuotettu.
”Mulle tärkeää pohdintaa on se, miksi joku on nähnyt vaivaa tehdäkseen kyseisen teoksen. Ja miksi hän on nähnyt tärkeäksi asettaa sen esille”, Huhtala kertoo.
”Sitä kautta saan yleensä kiinni jostain ajatuksesta. Se ei välttämättä ole sama, mitä taiteilija on yrittänyt tuoda esille.”
Muotokielen lisäksi Huhtalan teosten materiaali on muuttunut. Muutama vuosi sitten hän ryhtyi käyttämään alumiinia vahvan ja raskaan teräksen sijaan.
Alumiini on muuttanut teosten luonnetta herkemmäksi, Eetu Huhtala pohtii.
”Alumiini ja teräs ovat erilaisia materiaaleja myös visuaalisesti. Alumiinin pohjaväri on vaaleampi ja sen kiilto erilainen.”
Yleensä veistokset suunnitellaan ensin valmiiksi ja sitten toteutetaan. Joskus pitää palata takaisin päin, muuttaa asioita.
Yksi uusista teoksista on nimeltään A Vacant Bed. Se on alumiinista tehty, keskeltä taitettu runkopatja. Periaatteessa hyvin selkeä työ.
Kun Huhtala rupesi tuottamaan kyseistä veistosta, hän totesi sen poikkeuksellisen tuskalliseksi.
”Kun iskee kylmätaltalla tikkausta alumiinilevyyn, niin eihän se ole kivaa. Se on vain nakuttelua. Ja nakuttelua. Ja nakuttelua”, hän kuvailee.
”Toinen ongelma oli, että kohokuvion nakuttelun jälkeen alumiinilevyä oli vaikea taivuttaa halutulla tavalla. Sitä varten levyä piti pehmentää kuumentamalla lähelle sulamispistettä ja antamalla jäähtyä. Se oli hirveä prosessi.”
Vuoden nuori taiteilija 2023 Eetu Huhtala – A Pillow Fort & Other Soft Things. Tampereen taidemuseo (Puutarhakatu 34, Tampere) 15.10. asti.