Pieni helmi Saamenmaalta

Nyt on kunnollista. Isää ei saa häiritä, kun televisiossa rekkakuskit ajavat jäällä. Tuntureilta palanneet moottorikelkat lepäävät omakotitalon kyljessä kuin vanhemmat olohuoneen sohvalla.

Tyttären kysymystulva johtaa siihen, että isä lähtee naapuriin korjaamaan savusaunan lattiaa, Hiacella totta kai.

Tytär, etelässä opiskellut Kaisla, on palannut lapsuudenkotiinsa Utsjoelle. Siellä mikään ei ole muuttunut, mutta saamelaisuutta nuorempana hyljeksinyt Kaisla on itse muuttunut. Mukaan on tarttunut muotisanoja ja trendikkäitä ajatuksia. Oma verenperintö on alkanut kiinnostaa jopa pakonomaisesti.

Pohjoisessa kulttuurintutkimus ei voisi vähempää innostaa. Siellä eletään kuten aina aikaisemminkin, ainakin melkein. Muusta Suomesta on tullut yhdentekevämpi mutta tunturista ja sen koivuista, lammista ja kivistä ei.

Iida Aikion esikoisteos Muoviaurinko hahmottelee elämää ja nykykulttuuria Utsjoella vaivattoman oloisesti. Katse pysyy nuoressa päähenkilönaisessa, joka on vaurioitunut etelässä.

Tutkimusmatkat historiaan avaavat mystisen päiväkirjanpitäjän, äidin ja lapsuudenystävän salaisuuksia. Myös Kaislan vaietut­ ongelmat paljastuvat vähitellen.

Päähenkilö peilaa elämäänsä isäänsä ja veljeensä, mutta he jäävät lukijalle etäisiksi.Miehet menevät kelkoillaan, istua röhnöttävät mitään sanomatta, katsovat videoita kännyköiltään sekä kalastavat, metsästävät ja kuorruttavat pihoja romulla. Tekevät siellä jossain miesten juttuja lämmittelytakeissaan, eikä muuta.

Muoviaurinko käynnistyy erityisen mukaansatempaavasti. Loppua kohti romaanin kerronta hajotetaan ja sisältö muuttuu yksiulotteiseksi tunnevatkaamiseksi. Hauskaa on, että opponoijat löytyvät Muoviauringon sisälle kirjoitettuna: lopeta nyt tuo, sanotaan.

Kunnon keulimiset tunturin puuterilla tai kelkalla liitäminen tuoreen veden yllä tekisivät Kaislalle hyvää. Mie voisin laittaa auton käyntiin ja sieltä bassot soimaan, veli ehdottaa.

Muoviaurinko on kiinnostava pieni kevään helmi. Se ei ole jäistä vapautuva jyrisevä Teno vaan se kesäinen, suvantopaikoissa soljuva virta.

Usein kirjoilta toivotaan tiivistämistä, mutta Aikio olisi voinut kuorruttaa Muoviaurinkoa enemmänkin. Hänellä on silmää yksityiskohdille, niille pään sisäisille ja myös ulkoisille ilmentymille, joita harva näkee kirjaamisen arvoisiksi.

Odotan jo seuraavaa! 

Iida Aikio: Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra. 258 sivua. Kosmos, 2026.