Näkemiin elämänohjeet

2 MIN

Ruotsalainen sarjakuvataiteilija-yhteiskuntakriitikko Liv Strömquist on uusimmassa sarjakuvateoksessaan ottanut hampaisiinsa joka elämänalueelle tunkeutuvat ohjeet ja jatkuvan itsensä kehittämisen eetoksen. Strömquist esittää, että esimerkiksi jatkuva kiire, elämyksellisiin paikkoihin hakeutuminen ja ”sisimmän itsen” etsiminen ovat syntyneet kapitalismin syöttämästä kulutuspakosta – ja kuolemanpelosta.

Kirjan nimihenkilö Pythia oli antiikin Kreikan Delfoin oraakkelin vaihtuva papitar, joka vastasi kysymyksiin antamalla elämänohjeita ja ennustuksia. Vastaus saattoi olla mitä tahansa. Sillä Strömquist viittaa nykykulttuuriin: mikä tahansa elämänohje saattaa kelvata, kunhan se vain on synkroniassa identiteetin kanssa. Elämänohjeilla Strömquist tarkoittaa kaikkea aamupalan valitsemisesta treeniohjelmiin ja kasvojenhoitoneuvoista ”Seitsemän vinkkiä parempaan lomaan” -listoihin. Neuvoja voi jakaa kuka vain.

Pythian lisäksi kirjassa tavataan liuta elämänohjeita jakavia henkilöitä viimeisen sadan vuoden ajalta. Ei haittaa, jos Ronald Reaganin luottoastrologin, Instagram-psykologi Nicole LePeran tai psykoanalyytikko Jacques Lacanin tekstit eivät ole ennestään tuttuja. Strömquist esittelee kaikki henkilönsä ja pähkinänkuoressa myös heidän esittämänsä ajatukset.

Kuvakieleltään Strömquistin sarjakuva on värikästä ja naivististakin. Tässä albumissa tekstin voi sanoa olevan ensisijaista, sillä sitä on runsaasti, ja vasta tekstissä esitettyjen ajatuskulkujen kautta syntyy kuvien merkitys. Kuvien ihmishahmot muuttuvat lukiessa sympaattisiksi mutta säälittäviksi sätkynukeiksi.

Strömquist tarkastelee niin monien ajattelijoiden ja kirjoittajien mietteitä, että runsasta teosta voisi sanoa jopa sekavaksi. Puhekuplissa ja ruuduissa etenevät ajatukset ovat kuitenkin mitä kirkkaimpia ja perustelluimpia. Strömquist kyseenalaistaa monia ilmiöitä. Tuottaako itsen etsiminen ja yksilökeskeinen kulttuuri kuitenkaan hyvää? Onko elämä hauskaa? Mitä elämässä oikeasti voi hallita? Miksi emme osaa suhtautua kuolemaan luontevasti?

Moniaineksisuudesta huolimatta kaikki liittyy silti lopulta samaan kysymykseen. Strömquist pistää ajattelullaan syvälle myöhäismodernin – kuten hän tätä aikaa kutsuu – yksilön ahdistuksen syihin. Iloisen värikkäät sivut ehkä lupaavat kevyttä luettavaa, mutta sitä Pythia puhuu ei ole. Se on tarkkakatseista yhteiskuntafilosofiaa, jota Strömquist osaa jälleen esittää ironisella ja kevyen karnevalistisella tavalla. 

Liv Strömquist: Pythia puhuu. Suom. Helena Kulmala. 245 sivua. Sammakko, 2025.