Silminnäkijät koti­rintamalla

Moskovan-suurlähettiläs ja -kirjeenvaihtaja kertovat kokemuksistaan Venä­jän hyökkäyssodan ajoilta. Antti Helan­terä ja Jenni Jeskanen kuvaavat venäläisten suhtautumista Ukrainassa käytävään hyökkäyssotaan. Kirjojen aihe on sama, mutta lähestymiskulmat poikkeavat merkittävästi toisistaan.

Helanterä toimi Moskovassa suurlähettiläänä vuosina 2020–2024. Hän liikkuu ylätasolla, politiikan ja diplomatian maailmassa. Jeskanen työskenteli samoihin aikoihin Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana. Hän lähestyy Venäjää katutasolta. Teokset täydentävät erinomaisesti toisiaan.

Moskovan-suurlähettiläillä on ollut tapana kirjoittaa muistelmia komennuksen päätyttyä. Helanterän teos on tavallista kiinnostavampi, sillä suurin osa hänen lähettiläskaudestaan oli hyökkäyssodan aikaa. Työn luonne muuttui nopeasti, hänestä tuli ”epäystävällisen maan” edustaja, jota kohdeltiin sen mukaisesti.

Kirjan alkupuoli taustoittaa ehkä turhankin perusteellisesti Venäjän lähihistoriaa, josta on julkaistu lukemattomia teoksia jo aiemmin. Teksti muuttuu kiinnostavammaksi kuvatessaan Moskovan tunnelmia sodan aikana.

Helanterän mukaan länsimaisilla diplomaateilla oli jo viikkoa ennen sotaa tiedustelutietoja, joiden mukaan hyökkäys näytti todennäköiseltä. Venäläiset analyytikot eivät uskoneet vielä siinä vaiheessa täysimittaiseen sotaan.

Sodan alussa yleistä mielipidettä hallitsivat shokki ja epäusko. Sittemmin ”erikoisoperaation” kannatus on osoittautunut yllättävän vankaksi. Länsisuhteita aiemmin vaalinut eliitti on kääntänyt kelkkansa.

Helanterä arvioi, ettei paluuta Suomen ja Venäjän entisiin suhteisiin ole pitkään aikaan, vaikka sota joskus päättyykin. Venäläisten kuva Suomesta on muuttunut kielteiseksi ja suomalaisten kuva venäläisistä todennäköisesti vielä kielteisemmäksi.

Helanterä on analyyttinen ja asiantunteva kirjoittaja, joka tuntee Venäjän erinomaisesti. Suurlähettiläsvuosien omakohtaiset kokemukset tuovat väriä hieman akateemiseen kerrontaan. Hän kuvaa poliitikkojen ja diplomaattien kanssa käy­miään keskusteluja nimettömästi ja siteeraa käsin­kirjoitettuja päiväkirjamerkintöjään alkuperäisessä muodossa. Muistiinpanot päästävät lukijan seuraamaan historiallisia tapahtumia jännitteisessä tilanteessa työskennelleen diplomaatin silmin.

Jenni Jeskasen tyyli on journalistisempi. Hän tekee kirjassaan arkisia huomioita ja ryydittää tekstiään haastatteluilla sekä matkakertomuksilla.

Hän käy rockkonserteissa Pietarissa, seuraa nuorten biletystä ja selostaa reportaasimatkojaan Burjatiassa ja Kaliningradissa, jossa turvallisuuspalvelu FSB tarkkailee häntä aamusta iltaan. Hän kirjoittaa Aleksei Navalnyista ja kuvaa Jevgeni Prigožinin lyhyeksi jäänyttä kapinaa.

Myös Jeskanen pohtii venäläisten suhtautumista sotaan. Tutkimuslaitos Levadan johtaja Denis Volkov arvioi kirjassa, että yleinen mielipide tukee sotaa, koska vuosia jatkunut propaganda ja länsimaiden pakotteet ovat vahvistaneet Putinin sanomaa venäläisvastaisesta lännestä.

Jeskasen mukaan pakotteet eivät vaikuttaneet sodan alkuvaiheessa juurikaan moskovalaisten ja pietarilaisten elämään. Pikaruokalat saivat venäläiset omistajat ja uudet logot, mutta hampurilaiset, ranskalaiset ja pirtelöt säilyivät samanlaisina kuin ennen. Katukuvassa sodasta muistuttivat Venäjän armeijaa ylistävät mainokset ja armeijan rekrytointijulisteet.

Jeskanen kirjoittaa sujuvasti. Hän kuvaa samalla sekä nyky-Venäjää että kirjeenvaihtajan työtä, joka on vaikeutunut merkittävästi sodan aikana.

Toimittajia painostetaan ja häiritään, mutta venäläisten toimittajien tilanne on tietysti paljon vaarallisempi. Kriittisestä kirjoittelusta leimataan ”ulkovaltojen agentiksi”, tuomitaan vankilaan tai jopa murhataan.

Riippumattoman Novaja Gazetan toimittajia murhattiin vuosien varrella peräti kuusi, kunnes lehti päätti lopettaa toimintansa Venäjällä keväällä 2022. 

Antti Helanterä: Muistiinmerkintöjä Moskovasta. 320 sivua. Siltala, 2026.

Jenni Jeskanen: Venäjä on toista maata. 287 sivua. WSOY, 2026.