Puolet metaforasta

”Tunnen pysyvyyden liikkeissäni ja saan niiden toistosta lohtua, mutta samaan aikaan tämä uusi rytmi on epäsäännöllinen, siinä on jokin pielessä.” Näin avaa yhdysvaltalaiskirjailija Siri Hustvedt tuntojaan aviomiehensä Paul Austerin kuoleman jälkeen.

Auster menehtyi huhtikuussa 2024 keuhko­syöpään. Hänen poissaolonsa on Hustvedtille läsnäoloa: ”Vaikka hänen vaatimaton vaatevarastonsa ei olekaan enää kaapissa, kaappi on yhä ’meidän’. Makuuhuonekin on yhä ’meidän’.”

Haamutarinoita on hajanainen muistelmateos pariskunnan vaiheista ja lähipiirin tragedioista. Kirjoittaja maalaa jokseenkin epäuskottavaa kuvaa parin täydellisestä eroottis­-taiteellisesta yhteydestä. Joukossa on hyvin kiteytettyjä ajatuksia, mutta yksityiset kokemukset jäävät monesti vaille yleisempää merkitystä. Lukija joutuu tirkistelijän rooliin Hustvedin kertoessa, millaisia kalsareita Paul tykkäsi ostaa.

Kiusaannuttavia ovat myös kirjeet, joissa Auster ylistää virheetöntä tytärtään ja tämän aviomiestä. Varsinainen vastaanottaja, Austerin lapsenlapsi, on vasta taapero. Puoli maailmaa saa lukea kirjeet ennen häntä.

Mukana on muutakin tekstimateriaalia, kuten Austerin hoitoprosessia selostavia sähköpostiviestejä Hustvedtin tuttaville. Materiaali voi olla antoisaa elämäkertureille, mutta se korostaa teoksen hajanaisuutta. Hustvedtin mukaan rakenne on kuin aukkoinen päiväkirja, ”kertomisen ja kerto­matta jättämisen maantiedettä”. Vaikutelma on silti hätäinen, ikään kuin kirjoittaja olisi kiirehtinyt sanomaan sanottavansa.

Kenties näin onkin – kaksi vuotta on lyhyt aika käsitellä puolison kuolemaa 43 vuoden parisuhteen jälkeen. Hustvedt kyllä laajentaa pohdintojaan viittaamalla filosofiaan ja kirjallisuuteen, mutta oivallukset jäävät mitäänsanomattomiksi: ”Komedia naurattaa, koska se kääntää odotukset ylösalaisin.”

Runoilija Louise Glückin mukaan traumat ja menetykset eivät sinällään ole taidetta vaan ”ikään kuin puolet metaforasta”.

Haamutarinoita on puolet metaforasta myös kielen tasolla. Ilmaisu on tavanomaista ja välillä latteaa: ”Ei onnellisuus ole mikään huippu, jonka ihminen saavuttaa kuin Mount Everestin korkeimman kohdan ja jolle hän istahtaa ikuisiksi ajoiksi.”

Suomennos on sujuva, vaikka lienee laadittu nopeasti. Huomion kiinnittävät pienet pronominivirheet ja tarpeettomat tulla-­verbillä muodostetut futuuri-ilmaukset.

Teoksen puolivälin jälkeen yhteiskunnalliset aiheet syventävät sisältöä hieman. Hustvedt vertaa Yhdysvaltain nykyistä sisä­politiikkaa natsi-Saksaan. 

Siri Hustvedt: Haamutarinoita. Suomen­tanut Cristina Sandu. 345 sivua. Otava, 2026.