Calle menee metsään

Tarinan alussa pikku Calle pissaa housuihinsa, kun ei tohdi lähteä vessaan kesken pianotunnin. Epilogissa vuosia myöhemmin Calle on taas pianotunnilla, valmistautumassa konserttiin.

Eletään 1970-lukua porvoomaisessa pikkukaupungissa ja sen ympäristössä. Calle kuuluu ranskalaiseen Calasin sukuun, joka on tullut Suomeen 1600-luvulla ja asuu suku­kartanossa.

Molnsymfonin voisi olla Callen kasvukertomus, mutta kulkee outoja latuja. Se on kuvataiteilija Bo Haglundin viides sarjakuvateos. Ensimmäisestä on kulunut 30 vuotta ja edellisestä 20. Haglund on suomenruotsalaisen sarjakuvan tärkeimpiä tekijöitä.

Haglund piirtää hienosti, yksityiskohtaisemmin kuin aiemmissa sarjakuvissaan. Se antaa Callen maailmalle toden tuntua, joka on hyvä vastapaino tarinan surrealismille.

Kirjan nimi tarkoittaa pilvisinfoniaa. Jo alkuvaiheissa outoutta enteilee pilvikomitean kumma kirje. Calle löytää sen kartanon kätköstä, jossa se on piillyt 1920-luvulta asti. Myöhemmin Calle saa omankin kirjeen, jossa komitea kutsuu hänet seuraamaan kuutionmuotoista pilveä.

Todella oudoksi Callen elämä kääntyy, kun hänen kätensä ja jalkansa paisuvat jättimäisiksi. Vanhemmat eristävät hänet häpeissään kotiin, josta hän lähtee yhä pidemmille yksinäisille vaelluksille pitkin tienoota.

Eräällä vaelluksella korvessa Calle näkee pölkkypäisen Stubbhuvu­-hahmon, löytää liikemiehen puhuvan irtopään ja lähtee lopulta seuraamaan kuutiopilveä.

Pilvessä Calle kohtaa komitean, johon kuuluu muun muassa keisari Hadrianus, karhu ja prinsessa Hatsuko, jonka tee saa hänet kuulemaan musiikkia ja näkemään näkyjä kahdeksan sivun verran.

Haglund ei selittele tapahtumia, mikä korostaa outoa tunnelmaa. Franz Kafka ja David Lynch tuntisivat olevansa kotonaan tarinan unenomaisissa käänteissä. Huolellisesti koviin kansiin pakattu Molnsymfonin on myös kaunis esine. Callen tarinan ohella siinä on 28 sivun galleria, jossa on väkeä todellisista henkilöistä outoihin ilmestyksiin.

Lopun luonnosmaisessa bonussarja­kuvassa kustantamon kokouksessa hyljeksitään sarjakuvaa. Haglund julkaisikin kirjansa itse. Hyvä, että julkaisi. Molnsymfonin on virkistävän hullu ja selittämätön.

Kirja voisi kertoa Callen paosta porvarillisen jäykästä korkeakulttuurista korpien kuiskintaan, ellei hän palaisi pianon ääreen ilmeisesti tyytyväisenä. Vahva tunnelma tuntuu kuitenkin kuiskivan enemmän kuin vain nuoren mielen myllerrystä ennen seestymistä aikuisuuden kynnyksellä. 

Bo Haglund: Molnsymfonin. 168 sivua. Boklund Publishing, 2026.