Rockelämän vaarat

Viime aikoina suomalaiset rockmuusikot ovat innostuneet kirjoittamaan isistään ja muista miehistä – sekä alkoholista. Kauas­ on kuitenkin tultu takavuosien kosteista teoksista kuten Ilkka Mattilan Eläkeläiset – suuri suomalainen juopottelukirja (Like, 2000). Vuosituhannen vaihteessa viinanjuonnista pystyi nähtävästi repimään loputtomasti huumoria, mutta nyt on rockinkin maksa pettänyt. Vanhemmille taiteenaloille tämä tapahtui jo aiemmin.

Samuli Putron ja Samae Koskisen seuraan kirjakeväässä astelee nyt Lapko- ja Moon Shot -yhtyeistä tuttu Ville Malja. Jos Putron teos harppoo ajassa vapautuneesti, Koskisen ja Maljan kirjat ovat perinteisempiä kehityskertomuksia. Siis romaaneja.

Päähenkilöt muistuttavat vahvasti kirjoittajiaan. Valkoisessa risteyksessä puhuu Tomi, alkoholisti.

Malja julkaisi 2023 Helsingin Sanomissa esseen, jossa Lapko menee Woodstockiin äänittämään levyä ja päätyy juhlimaan viikkotolkulla. Romaanissa on sama kohtaus, mutta yhtye jää nimettömäksi. Toden ja fiktion rajaa vartioi muutama erisnimi.

Kirja on kehystetty ylisukupolvisen ongelman ympärille. Tomin isäkin on alkoholisti ja vieläpä väkivaltainen sellainen. Vanha rockin ja juomisen kaikkivoipa liitto tihkuu silti rivien välistä. Kun Tomi huutaa ympärikännissä ystävänsä häissä, että kaikki saavat kirjoittaa hänen ihoonsa mitä haluavat, lukijalla on houkutus pitää hommaa paheksuvaa Maria-vaimoa tiukkapipona.

Vaikka mies selvästi tekee puolisonsa elämästä helvettiä, hänen itsereflektionsa on kirjassa krapulaisen masennuksen asteella. Puolison näkökulma jää lukijalle etäiseksi, helposti ohitettavaksi. Kirjan ilmaisulle tämä tekee pelkästään hyvää. Romaani kertoo tapahtumista selkeästi eikä märehdi niitä. Terapeutille ehditään vasta soittaa, siinä missä Putron kirja on yksi suuri terapiaistunto.

Lapkolle usein aikamoisella rallienglannilla kynäillyt Malja yllättää tarkalla ja ilmaisuvoimaisella tyylillään. Etenkin lapsuus- ja nuoruuskuvaukset ovat vahvoja.

Valkoinen risteys alkaa kohtauksesta, jossa poliisit saapuvat itsenäisyyspäivänä laulajan kotiin kertomaan hänen isänsä kuolleen. Siitä pakitetaan suoraan lapsuuden urheilukisoihin, varsin onnistuneesti.

Loppua kohti kirjasta tulee turhan repaleinen, valikoima kohtauksia enemmän kuin kokonaisuus. Elämänmittaisen syyllisyyden kuvauksena se on kuitenkin vahva.

Rockelämästä on ikuinen vaara pudota keskelle puhdasta kauhua: ”On olemassa jotain, joka ui niin syvällä ja hiljaa, että on parempi olla ajattelematta sitä ollenkaan.” 

Ville Malja: Valkoinen risteys. 248 sivua. Gummerus, 2025.