Mies tunnustaa

kotimaiseen omaelämäkerralliseen kirjallisuuteen on syntynyt viime vuosina uusi trendi: tunnustajamiehet. Riku Siivonen tunnusti teoksessaan Kaikki isäni tavarat (WSOY, 2022) päihdekäyttönsä, katastrofaaliset parisuhteensa sekä pulmallisen isäsuhteensa. Erkka Mykkänen vatvoi sitoutumiskammoaan kirjassaan Sellainen mies (Gummerus, 2024).

Viimeisimpänä joukkoon liittyy arvostettu muusikko Samuli Putro esikoiskirjallaan Elämäni miehet, jossa hän pui suhdettaan elämäänsä vaikuttaneisiin miehiin. Tämä tuo lajityyppiin kokonaan uuden näkökulman.

Tunnustuskirjallisuudella on pitkä historia aina kirkkoisä Augustinuksesta lähtien. 1970-luvun tunnustajamiehet Henrik Tikkasesta Christer Kihlmaniin tunnettiin epäsovinnaisuudestaan.

Nykypäivän tunnustajamiehet kysyvät, minkälaisia miehiä ovat ja epäilevät maskuliinisuuttaan.

Tunnustajamiehen hahmo sopii myös terapeuttiseen kulttuuriin, jossa paljastetaan julkisesti omia heikkouksia. Tämän hetken suosikkiterapiatermi on häpeä. Elämäni miehissä se mainitaan yli kolmekymmentä kertaa.

Tunnustajamiesten kirjoissa ollaan terapiassa myös konkreettisesti. Putro aloittaa terapian, kun uuden suhteen alussa vanhat epävarmuudet puskevat pintaan.

”Makasin olohuoneeni puisella lattialla, välillä kyljelläni, välillä selälläni. Vaikersin ääneen. Mieleni sylki kauhukuvia ja tapahtumasarjoja, joissa naisystäväni petti minua.”

Terapiassa Putro puhuu kahdeksasta elämäänsä vaikuttaneesta miehestä. Heitä ei ole nimetty, mutta monet tunnistaa kulttuurielämän hahmoiksi. Miehet voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan, kivoihin miehiin ja koviin poikiin.

Isän kanssa luettiin sarjakuvia ja kuunneltiin levyjä. Bändin soittajan pikkuveli tuntuu Putrollekin pikkuveljeltä. Kiltti tuottajamies valaa Putroon uskoa.

Kovat pojat ovat silti kiinnostavampia, koska heidän kanssaan ristiriidat jäävät ratkeamattomaan tilaan.

Putro on kärsinyt kouluajoista lähtien itsevarmoista miehistä, jotka katsovat hänen ylitseen ja huutavat päälle. Putrosta he ”kaivavat esiin epävarmuuden ruosteisen lapion voimalla”.

Putro kokee jäävänsä vetovoimaisten kovien poikien jalkoihin, mutta samalla hän hakee heidän hyväksyntäänsä. Levy-­yhtiön pomolta hän saa sitä ensi alkuun, mutta myöhemmin mies paljastuu ailahtelevaksi alistajaksi.

”Sanoin olevani lyödyn vaimon asemassa. Vaikka kaikki menisi kuinka hyvin tahansa, odottaisin ja pelkäisin sivallusta loppuelämäni.”

Terapeutti kommentoi tunnustusten väliin kuin terapeuttia parodioiden: ”Nousiko sulle niitä ahdistuksen tunteita. ­­(–) Miltä susta tuntuu silloin, niinku kehossa.”

Miesongelmat kiteytyvät röyhkeässä, karismaattisen boheemissa Kirjoittajassa. Tämä aloittaa suhteen Putron tyttöystävän kanssa, ja kamppailuhan siitä seuraa. Nainen jää mittelössä sivuseikaksi.

Kirjoittajasta kertova luku käynnistää Elämäni miehet ja toimii sen kantavana voimana. Kirjoittajasta muodostuu Putron elämän keskipiste, jota hän ajattelee tau­koamatta.

Koska sosiaalinen piiri on yhteinen, nähdään koomisia hetkiä, kun Putro hiiviskelee miehen liepeillä. Lopulta hän saa miehestä henkisen niskalenkin.

Kirjan ansioksi voi laskea sen, ettei Putro tee itsestään sankaria.

Nuorehkoa itseään hän kuvaa hinteläksi, aivan liian varhain kaljuuntuneeksi rahattomaksi ajelehtijaksi. Yhtä lailla hän sivaltaa muita.

Putro tasaa tilejä. Hänellä on myös jotain, mitä ylikävelijöiltä puuttuu: ammattilaisen lauluntekijän kirjoitustaito.

Terapiakirjoissa kuljetaan aina kohti tervehtymistä. Putrokin ymmärtää jotain kovien ­poikien, vertailun ja konfliktien pelon yhteydestä. Ehkä jostain löytyy turvapaikkakin.

Tunnustajamiesten genressä Putro pärjää mallikkaasti. Hän osaa analysoida itseään ja solmujaan, mausteena reippaasti karvasta huumoria sekä itseironiaa. Elämäni miehissä valaistaan hyvin myös musiikin tekemistä. 

Samuli Putro: Elämäni miehet. 246 sivua. WSOY, 2025.