Kaiken ykseys
Mirkka Rekola -kirja on elämäkertojen aatelia.
Jonimatti Joutsijärvi (s. 1984) on kirjoittanut runoilija Mirkka Rekolasta (1931–2014) täyteläisen, kauniin ja tarkan elämäkerran, josta nyt julkaistu Mirkka Rekola. Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin I on vasta ensimmäinen osa.
Joutsijärvellä on psykologista silmää yksilön kehityksen kuvaamiseen. Hän on taitava ja intohimoinen Rekolan runojen tuntija. Projekti vaikuttaa Joutsijärven elinikäisten kiinnostuksen kohteiden summalta: hän on julkaissut kuusi runoteosta ja ollut aktiivinen Mirkka Rekola -seurassa.
Kiinnostus ihmismieleen ei ole pelkkää keittiöpsykologiaa, sillä kotisivuillaan Joutsijärvi kertoo terapeuttiopinnoistaan.
Lisäksi Joutsijärvi osoittautuu päteväksi historioitsijaksi. Hän on jaksanut kaivaa lähteistä Rekolan runoutta ja elämän tapahtumia kontekstoivaa tietoa niin politiikan kuin kirjallisuuden historian alalla.
1960-luvulla nuo historiat limittyivät tiukasti toisiinsa. Mirkka Rekola halusi kuitenkin pysyä vastakkainasettelun ulkopuolella.
Kirjailijaliiton juhlassa häntä ei katsottu hyvällä: piti istua poliittisen kannan mukaisessa pöydässä, mutta Rekola kierteli pöydästä pöytään juttelemassa kenen kanssa halusi.
Rekolan lapsuudesta kirjoittaessaan Joutsijärvi vetää lankoja pidemmälle tarinaan painottamalla Mirkassa jo lapsena näkyneitä erityispiirteitä. Yksi niistä oli juuri halu välttää vastakkainasettelut.
Mirkka Rekola ei halunnut olla poika tai tyttö. Hänen isänsä oli 1930-luvulla aktiivinen fasistisissa yhdistyksissä, mutta Mirkka näki Tampereella työläisten todellisuuden eikä halunnut olla ketään vastaan.
Kahtiajakojen maailma oli keskeinen elementti Rekolan ensimmäisissä runoteoksissa. Myöhemmin kaikessa alkoi olla kyse ennemminkin ykseyden kokemisesta. Tällaisia filosofisia ja mielensisäisiä kehityskaaria Joutsijärvi osaa kuvata kiinnostavalla tavalla, tulkiten eri elämänalueita eli yhden ihmisen elämän kokonaisuutta.
Rekolan isä pidätettiin poliittisen toimintansa vuoksi vuonna 1945 suoraan kotoa. Poliittisen kahtiajaon taustaa selvitetään turhankin kaukaa, yli 20 sivun verran, Suomen ja Saksan välisiä suhteita myöten.
14-vuotiaalle Mirkalle isän pidätys oli traumaattinen kokemus. Samaan aikaan hän oli rakastunut tyttöön, mikä oli ehdottomasti kiellettyä. Joutsijärven mukaan nämä asiat ”paaluttivat paranoian nuoren Mirkka Rekolan rakenteeseen”.
Joutsijärvi on uskaltanut kuvitella tapahtumia eläviksi.
Alkupuolella on lyhyitä vihjeistä rakennettuja biofiktiivisiä kohtauksia Rekolan elämästä. Ne ovat vahvoja jaksoja, mutta minne ne katoavat? Sivulla 190 on viimeinen. Mieluusti visioita olisi elänyt läpi teoksen.
Muutoin teos on tasapainoinen kokonaisuus. Teksti on kaunista. Joutsijärvi osoittaa, että näinkin voi asiatekstistä sanoa.
Runous elää paikoin kerronnassa mukana, ja joskus Rekolan ja Joutsijärven äänet tuntuvat sekoittuvan: ”Vastakohtaisuudet pyörittävät maailmaa, mutta maailman reunoilta pyörre sinkoaa jotkut ulos vastakohtaisuuksista. He vievät maailman ja kielen mukanaan, vaikka näyttääkin että he joutuvat mykkyyteen ja tyhjyyteen.”
Joidenkin kappaleiden lopusta voi alleviivata aforistisia lauseita: ”Rakkaus on ihmisten kohtaamisen jälkeläinen.”
Jonkun makuun teksti voi olla paikoin liiankin yksityiskohtaista. Kerrotaan Rekolalle määrätyn antibiootin nimi, kustantajan kanssa pilkun lisäämisestä käyty keskustelu ja paljon sivuseikkoja Rekolan ystävien elämistä.
Mutta jos on innostunut Mirkka Rekolasta, runoudesta, Suomen kirjallisuushistoriasta, luovan mielen toiminnasta ja poikkeusyksilön sisäisistä maisemista, ei yksityiskohtia ole yhtään liikaa. Ne elävöittävät Rekolan maailman ja kertovat kirjoittajan intohimoisesta suhtautumisesta kohteeseensa. Joutsijärven palo on tarttuvaa ja taidokas työ ihailtavaa.
Jonimatti Joutsijärvi: Mirkka Rekola. Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin I. 438 s. Into, 2023.