Irlannin lapset maailmalla

Teinityttö Róisín McCaffrey poik­keaa kovasti Louise Kennedyn ensimmäisen Rikkomuksia-romaanin päähenkilöstä. Sen nuori opettaja Cushla oli kaikin tavoin kunnollinen, Róisín taas kypsymätön, ulkopuolinen, kapinassa kaikkia vastaan. Yhteistä heille on äly sekä tarve löytää elämässä jotain kauniimpaa kuin poliittisesti ja uskonnollisesti jakautuneen, ihmiskuvaltaan takapajuisen Irlannin arvomaailma. Se vaatii kamppailua ja menetyksiä.

Asemat on muutenkin hämmästyttävällä tavalla sekä tuttu että uudenlainen.

Rikkomuksia oli traaginen rakkaustarina 1970-luvun Belfastista, uutuus naisen kasvutarina, jonka taustalle rakentuu irlantilainen nykytodellisuus, päällimmäisenä siirtolaisuus ja edelleen katkera suhde entiseen koloniavaltaan Britanniaan. Aihetta on käsitellyt myös Colm Tóibín kuvatessaan menneiden vuosikymmenten siirtolaisuutta Yhdysvaltoihin. Kennedy liikkuu Irlannin ja Lontoon välillä 1980–2000-luvuilla, mutta ongelmat ovat samoja: irlantilaisten avoin tai peitelty syrjintä, sopeutumattomuus, kaipuu ja irrallisuus.

Lisäksi monilla muuttajilla on traumoja omasta takaa, kuten Róisínin isällä, jonka mielenterveyden Pohjois-Irlannin väkivalta mursi. Sitä joukkoa löytyy Kennedyn mukaan Lontoon asemilta paljonkin, pahvinpalasilla kerjäämässä.

Britanniaan päätyy siis tytärkin – vähän isänsä mutta vielä enemmän rakastamansa pojan perässä.

Tämän Redin katoaminen huumemaailmaan antaa Kennedylle lisää mahdollisuuksia näyttää kirjallisia taitojaan: ensin siirtolaisuuden varjopuolista raportoiden, sitten kadonneen miehen etsintää ja tämän sisimmän pimeyden syitä kuvaten.

Tunnelmat vaihtuvat lennossa arkiromantiikasta ja perhedraamoista dekkarimaisuuteen. Kerronta on ilmiömäisen paljon dialogin varassa, joko henkilöiden tai Roísínin omien ajatusten välillä. Tästä haasteesta suomentaja Maija Heikinheimo selviää mainiosti.

Louise Kennedy ammentaa Irlannista ja irlantilaisuuden eri puolista tavalla, joka on kansainvälisessä, kulttuurista omaleimaisuutta välttelevässä nykykirjallisuudessa jo harvinaista. Silti hän tavoittaa lukijansa missä tahansa; kertoohan Asemat loppujen lopuksi rakkaudesta, jonka erilaiset ilmenemismuodot avautuvat Roísínille vähitellen, paljon myös siirtolaisuuden myötä.

Kaukaa näkee paremmin, miten varhaiset lähisuhteet muovaavat ihmisen minäkuvaa, ja siksi niitä pitää yrittää vaalia. Samoin on kotiseudun laita: se jää ihmiseen kipuna ja hyväilynä, kuin ensirakkaus. 

Louise Kennedy: Asemat. Suomentanut Maija Heikinheimo. 313 sivua. S&S, 2026.