Hylkäyksestä ja rakkauden mahdista
Ann Napolitanon kerronta voi olla perinteistä, mutta lataus on valtava, Markus Ånäs kirjoittaa.
Sattumaa tai ei, äitien virheiden vaikutus tyttärien elämään tuntuu nousevan kulttuurin kentällä esiin juuri nyt.
Ann Napolitanon Kaunokaisia-romaania (Hello Beautiful) on nostettu kirjatarjonnasta esiin tunnettujen suosittelijoiden kuten Barack Obaman ja Oprah Winfreyn avulla. Yleensä se ei ole tae mistään, mutta Kaunokaisissa käy selväksi ensi riveiltä lähtien, että kirja todella on poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu.
Kerronta on muodoltaan erittäin perinteistä mutta intensiivistä. Napolitano saa rakennettua jopa huohottavan latauksen neljän sisaruksen ja vanhempien muodostamaan Padavanon perheen arkeen.
Ensin käydään käsiksi vanhimman tyttären Julian sulhasen William Watersin elämään ennen parisuhdetta. Vaikeat perhesuhteet eivät ole Napolitanon kirjassa vain äitien ja tyttärien välisiä. Myös William on katkaissut välinsä vanhempiensa kanssa.
Kaunokaiset sen sijaan pitävät yhtä ja jos eivät sitä voi tehdä, kaipaavat toisiaan. Neljän sisaruksen katras on kuin yhtä vartta, kahdeksan silmää kuin kiinni yhdessä päässä.
Napolitano pureutuu pikkutarkasti arkielämään. Hän näkee tapahtumilla ja ihmisten teoilla aina väistämättömiä seurauksia.
Kaunokaisia on erikoinen kirja. Se sisältää latauksia, joiden perusteella seuraavalla sivulla pitäisi olla edessä suuri dramaattinen käänne. Kirjan lukee suurella halulla, liki ahmien – ilman että mitään järisyttävää lopulta tulisi vastaan. On vain normaaleja käänteitä, jotka loppujen lopuksi yleensä lutviutuvat ihan onnellisesti.
Romaania voi pitää filosofisena. Kaunokaisia raportoi arkisten mutta mielenkiintoisten taapertajiensa elämää pikkutarkasti ja jättää merkitysten huomaamisen lukijalle itselleen – mikäli niitä on. Voi olla, että imelähkössä romaanissa ollaan vain ikuisen rakkauden ja sitkeän ystävyyden asialla.
Tapahtumaköyhyydessä on ongelmansa. Olen jutellut muutaman kirjasta välittömästi innostuneen lukijan kanssa, ja kaikilla oli sama havainto: kohtuullisen paksusta kirjasta ei jäänyt muistiin juuri mitään. Lukukokemus on silti saattanut olla väkevä.
On virkistävää, että Napolitano ei kylvä epookkia täyteen takavuosien tuotenimiä. Rakkaus on rakkautta, olipa pesuainemerkki ollut 1980-luvulla mikä tahansa.
Suomessa romaaneihin ei kovin usein sijoiteta urheilua, ikään kuin romaanitaide olisi sille liian ylevää. Yhdysvaltalaisessa kirjallisuudessa on perinteisesti ollut toisin. Kaunokaisten suurin sivuhahmo löytyy koripallosta.
Ann Napolitano: Kaunokaisia. Suomentanut Minna Kujamäki. 479 sivua. WSOY, 2024.