Reipas ja tyylikäs

Vuonna 1979 lukijoiden suursuosikit Kaari Utrio, Anni Polva, Hilja Valtonen ja Laila Hietamies (myöh. Hirvisaari) kokoontuivat haastattelua varten iloiselle illalliselle. Kriitikot suhtautuivat tuotteliaisiin kirjailijoihin nuivasti, jopa tyrmäävästi. Lukijat rakastivat heidän kirjojaan. Niiden myyntiluvut tuntuvat nykypäivänä uskomattomilta.

Hietamiehestä kirjoitettiin elämäkerrallinen teos jo 1998. Viihdekirjallisuuden arvostuksen noususta kertoo, että viime vuosina tarinansa kansien väliin ovat saaneet myös nelikon muut jäsenet. Juha Hurmeen kirja Polvasta ilmestyi viime vuonna. Anna-Liisa Haavikko on aiemmin kirjoittanut Utriosta, jonka kautta hän päätyi nyt julkaistun kirjan kohteensa Hilja Valtosen elämän pariin.

Elämäkerran julkaiseminen on merkki arvostuksesta, mutta elämäkerta myös opettaa lukijaa arvostamaan viihdekirjallisuutta ja sen tekijöitä. Rakkausjuoniin on upotettu ajankuvaa, historiaa ja usein myös naisen asemaa korostavaa eetosta.

Hilja Valtonen (1897–1988) kirjoitti yli 16 romaania ja useita näytelmiä. Tunnetuimmat teokset lienevät Nuoren opettajan varaventtiili (1926) ja Vaimoke (1933), jotka menestyivät myös valkokankaalla.

Valtonen toimi käytännössä koko aikuis­ikänsä kansakoulun opettajana. Naisopettajuuden kuvaus saa elämäkerrassa syystä paljon tilaa ja rakentaa pätevästi Valtosen toimintaympäristöä. Naisia syrjittiin esimerkiksi palkka-asioissa ja työtehtävien määrässä ja laadussa, minkä vuoksi Valtosesta kehkeytyi kiivas naisen ja miehen tasa-arvoisen aseman puolestapuhuja.

Valtosen kolmas merkittävä toimiala oli kotiseututyö. Hän asui suurimman osan elämästään Imatralla ja toimi siellä aktiivisesti yhdistyksissä ja paikallispolitiikassa. Anna-Liisa Haavikko kuljettaa hienosti kaikkia osa-alueita mukana koko kirjan ajan, ja elämäkerturina hän onkin loistava kokonaisuuden hallitsija.

Haavikko on punonut notkeaksi ja tasapainoiseksi kerronnaksi Valtosen elämän hauskoja sattumuksia, päiväkirja-aineistoa, teoskuvauksia ja yhdistää jatkuvasti Valtosen elämän aiheet laajempiin ilmiöihin. Näin teoksesta kasvaa myös kulttuurihistoriaa lähes koko 1900-luvun ajalta.

Kirjan tyylikäs ja runsaahko kuvitus näyttää ryhdikkään, huolellisesti pukeutuvan ja määrätietoisen naisen. Haavikko pääsee kuitenkin myös reippauden taakse ja esittelee päiväkirjoista löytyviä yksinäisiä ja surullisia aikoja. Niitä Valtonen ei halunnut päästää julkikuvaansa, mutta elämäkerrassa niillä on kauniisti ja arvostaen kerrottuna paikkansa. 

Anna-Liisa Haavikko: Hilja Valtonen. 346 sivua. Siltala, 2026.