Kaverillisesti viihdekirjailijasta

SATa vuotta sitten elämäkerrat olivat sankaritarinoita suurmiehistä. Juha Hurmeen kirjailija Anni Polvasta (1915–2003) kirjoittama elämäkerta Suomen nuijituin nainen edustaa nykyajan sankarielämäkertaa. Omana aikanaan aliarvostetulle naiselle tehdään kunniaa, ja asioita katsotaan hänen näkökulmastaan.

Kirjan nimi viittaa siihen, miten kriitikot suhtautuivat Polvan teoksiin. Nuijivasti on oikein hyvä tiivistys.

Polva kirjoitti 104 teosta, joista parhaiten muistetaan nuorten Tiina-sarja. Suurin osa hänen romaaneistaan oli romanttista viihdettä.

Kriitikot eivät niinkään arvioineet teoksia lajinsa edustajina kuin tuomitsivat koko lajin maan rakoon.

Mutta kauppa kävi. Polvan teoksia on myyty elämäkerran mukaan 2,5 miljoonaa kappaletta.

Hurme rikkoo rajoja, sekä omiaan että elämäkertakirjoittamisen. Elämäkerta on Hurmeen tuotannossa uusi laji. Saman tien hän hyppää toisenkin aidan yli ja kirjoittaa naisesta.

Kumma kyllä tämä on vielä nykyäänkin poikkeuksellista: viimeisen kymmenen vuoden ajalta en keksi ainuttakaan miehen kirjoittamaa naiskirjailijan elämäkertaa.

Naiset kirjoittavat naisista ja miehet miehistä. Esimerkiksi urheilijoista kertovissa henkilökuvateoksissa jako ei ole lainkaan yhtä tiukka.

Hurme tuo elämäkertaan oman rennon, napakan ja iloisen tyylinsä. Hän suhtautuu kohteeseensa kaverillisesti, mistä kertoo myös Polvan kutsuminen epämuodollisesti etunimellä. Tunnelma on välitön ja tuttavallinen.

Rento tekeminen on tuottanut menevää luettavaa, mutta ei vetoa olisi lainkaan heikentänyt, jos tekstiin olisi merkitty hieman tarkempia lähteitä.

Ilmeisesti kaikki Polvan kommentit ovat peräisin Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkiston kirjailijahaastatteluista. Tämä päätelmä perustuu vain siihen, ettei lähdeluettelossa ole muita suoraan Polvan puheeseen viittaavia lähteitä.

Ylipäätään Hurme on pärjännyt tavattoman vähällä taustakirjallisuudella, sillä Polvan tuotannon lisäksi Suomen nuijituimmassa naisessa mainitaan vain yhdeksän viitettä.

Vaikka hersyvä, rikas suomen kieli on tuttua Hurmeen aiemmasta tuotannosta, tuntuu se tässä osin Polvalta tarttuneelta.

Kertojan ja lainausten ääni on hyvin samankaltainen. Tätä voidaan pitää epäkriittisyyden merkkinä, mutta ei Suomen nuijituin nainen kriittinen teos olekaan. Sankarielämäkerralle sopii hyvin olla kohteensa kuuloinen.

Kirjan alkupuolella Hurme luo hyvin eloisia kuvia Polvan lapsuudesta ja nuoruudesta Lammilla ja Tampereella.

Avioliiton alkukin on vetävästi kirjoitettu. Sitten, sotien jälkeen, Polva pääsee äkkiä vauhtiin kirjailijanurallaan ja Suomen nuijituimmassa naisessa painopiste vaihtuu ­teosten referointiin.

Hulluista juonenkäänteistä ja kukkeasta kielestä huolimatta teosesittelyiden jono on välillä pitkäpiimäistä luettavaa. Kirjat sekoittuvat samankaltaisuudessaan toisiinsa.

Vaan miten muutoinkaan juonivetoisten viihdekirjojen luonteen saisi esiteltyä? Jos 104 kirjaa ja lisäksi vielä ihmiselämä on tiivistetty reiluun 250 sivuun, ei liiallisesta rönsyilystä voi moittia.

Välillä Hurme pohtii, millaisia rooleja ja vaihtoehtoja Polva tytöille ja naisille kirjoissaan tarjosi.

Kirjaesittelyiden ohessa onnistutaan tuomaan esille myös Polvan maaninen elämäntapa. Hän hoiti lapset, kotityöt vaatteiden ompelusta ruoanlaittoon, opiskeli kursseilla ja kirjoitti aivan koko ajan. Aktiiviuran aikana kirjoja ilmestyi keskimäärin yli kaksi vuodessa.

Jos Polvan viihdekirjallisuutta olisi kenties pitänyt aikoinaan arvioida genren kriteerein, voi samaa sanoa myös Hurmeen tuotannosta.

Hurme luo teoksissaan omat kriteerinsä ja huojuttaa kirjallisuuslajien rajoja ja lajeihin liittyviä ennakko-oletuksia. Monella ­teoksellaan hän on onnistunut näyttämään, että näinkin voi kirjoittaa. 

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen. 261 sivua. Teos, 2025.