Suomi oli sosiologian kärkimaa
Suomen tieteen historiasta löytyy joitakin huippuja. Yksi heistä on Edvard Westermarck (1862–1939). Kai häntä voi kuvailla alansa monumentiksi.
Westermarck nimitettiin Helsingin yliopiston edeltäjän Keisarillisen Aleksanterin yliopiston sosiologian dosentiksi vuonna 1890. Se oli ensimmäisiä sosiologian yliopisto-opettajan tehtäviä koko maailmassa.
Åbo Akademin kautta Westermarckin tie vei London School of Economics and Political Scienceen sosiologian professorin virkaan vuonna 1907. Se taas oli Ison-Britannian ensimmäinen lajiaan.
Otto Pipatin teos Ihmisen sosiaalisuuden alkulähteillä on ensimmäinen kokonaisesitys westermarckilaisesta sosiologiasta ja sosiaaliantropologiasta.
Uskonnon, moraalin ja perheen alkuperää tutkineen Westermarckin ajattelua ohjasivat evoluutioteoria, tunteiden psykologia ja kiinnostus alkuperään – ei asioiden juuriin muinaisuudessa vaan nyt vaikuttaviin alkuperäisiin syihin.
Suomi oli joskus sosiologisen tutkimuksen, myös etiikan ja estetiikan suurmaita.
Westermackin ympärille muodostui kokonainen koulukunta. Hänen kenties tärkein oppilaansa oli estetiikasta ja kulttuurihistoriasta kirjoittanut Yrjö Hirn, jonka teokset taiteen alkuperästä (Origins of Art, 1900) ja katolisesta taiteesta (The Sacred Shrine, 1912) tunnettiin myös englanninkielisessä maailmassa.
Uskontotieteilijää ja Etelä-Amerikan tutkijaa Rafael Karstenia kiitetään yhä hänen etnografisista kenttätutkimuksistaan.
Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja luokkayhteiskunnan tutkija Gunnar Landtman, yhteiskunnan ja valtion evoluutioon keskittynyt Rudolf Holsti ja väitöskirjassaan migraatiota ja muuttoliikkeitä tutkinut Ragnar Numelin ovat suorastaan ajankohtaisia ainakin aiheidensa puolesta.
On hämmästyttävää, miten nykyaikaisia ja edistyksellisiä Westermarckin piirin tiedenäkemykset olivat.
Evoluutioteoria, etnografinen kenttätutkimus, psykologia ja uskontotiede olivat kaikki melko uusia tieteenaloja tai metodeja silloin, kun suomalainen sosiologia ja antropologia nousivat huipulle.
Otto Pipatin kirja on suurtyö, joka kartoittaa nimenomaan tieteen ja tutkimuksen historiaa.
Tutkijoiden henkilökohtainen elämä on sivuasia, vaikka se lukijoita voisi hyvinkin kiinnostaa.
Otto Pipatti: Ihmisen sosiaalisuuden alkulähteillä. Westermarckilainen sosiologia ja sosiaaliantropologia. 329 s. Vastapaino, 2023.