Kotimainen jännitys on kansainvälistä

Laadukas jännärisyksy alkoi taas Ilkka Remeksen kansien narahduksesta. Viime kirjoissa ailahdellut taso on parantunut: Punarutto on Remeksen parhaita. Pääjuoni kytkeytyy DDR:n romahtamiseen ja siihen liittyvään salaisuuteen, joka uhkaa maailmanrauhaa miltei 40 vuotta myöhemmin.

Keskeinen roistojen paljastaja ei ole poliisi vaan yksityinen sotilasturvallisuusalan yritys, jollainen on kirjassa rantautunut Suomeen hyvin kansainvälisten esikuviensa näköisenä.

Punarutto on laadukasta työtä. Remeksen uhkakuvat ovat uskottavia, ja juonen kehittely pysyy realistisena. Kokeneen kirjoittajan teksti on tällä kertaa huolellista. Päähenkilöt ovat ilahduttavan omintakeisia ja sopivassa määrin inhimillisiksi taustoitettuja.

Taavi Soininvaara pureutuu Remeksen tavoin kansainväliseen poliittisesti motivoituneeseen rikollisuuteen. Suojelupoliisissa työskentelevästä Arto Ratamosta kertova sarja jatkuu. Soininvaara jyskyttää täysin tasalaatuisia teoksia vuosi toisensa jälkeen. Mustassa legendassa teurastetaan sähköyhtiöiden johtajia, kun länsimaiden energiamarkkinat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi.

Tarinaan on ripoteltu eriskummallisia knoppeja kuin ristikkolehteen, ja monet repliikit ovat töksähteleviä selityksiä. Kaikesta huolimatta lukija viihtyy Soininvaaran kirjojen parissa eriskummallisen hyvin.

Syksyn kovimmasta kotimaisesta vastaa niin ikään vanha konna. Risto Isomäen ekotrillerit paranevat kerta kerralta. Edellisessä oli hieman liikaa natsikuorrutusta. Krakenin saaressa pahis löytyy ytimekkäämmin eläinkunnasta ja ilmastonmuutoksen aiheut­tamasta tasapainon järkkymisestä. Hakematta mieleen tulee Jules Vernen Sukelluslaivalla maailman ympäri, jonka Isomäki mainitsee jälkisanoissa yhtenä esikuvanaan.

Isomäen aiemmista trillereistä tuttu meribiologi Martti Ritola saalistaa tuntemattomia lajeja Azoreilla, kun hänen puolisonsa, vauras ekomiljonääri Camilla Norrstrand kutsuu hänet hätiin Teneriffalle. Seuraa faktaa floorasta, faunasta ja geologiasta. Teneriffan vedet ovat harvinaisen syvät ja täynnä jättimäisiä kivenmulkeroita niiden alapuolisine luolineen. Ja mitä siellä elää?

Lopulta tarvitaan jo tuttua sotimisen asian­tuntijaa Lauri Nurmea hätiin.

Oma viihteensä on Isomäen viljelemässä tavassa keskeyttää ankarin saarna seksikohtauksilla. Pakahduttavan kauniit, rikkaat ja älykkäät naiset kissatappelevat risupartaisesta meribiologista.

Tavoilleen uskollisena Isomäki esittelee myös keksimiään innovaatioita, joilla ympäristökatastrofit ja ilmastonmuutoksen villeimmät seuraukset saataisiin torpattua.

Jos luet tänä syksynä yhden trillerin, sen on oltava Krakenin saari.

Joona Keskitalon Takamailla-sarja vie lukijat maaseudulle, tällä kertaa Lappiin Länsipohjan maisemiin. Turisteja saalistava kiimainen nainen iskee Tunturi, joka ulvoi -kirjassa oikean kultapojan, joka on liki sokea ja vailla hajuaistia. Homeisen arvotalon salaisuus uhkaa paljastua.

Verinen tarina on sukua veijariromaaneille ja sisältää sketsimäisiä kohtauksia, mutta Keskitalon maailma on synkkä. Joka torpassa odottaa raivohullu, psykopaatti tai epävakaa nuhjake.

Arttu Tuomisen Delta-sarja alkoi erinomaisesti mutta tukehtui loppua kohti. Uuteen Kide-sarjaan kohdistuu isoja odotuksia, jotka Tuominen paitsi lunastaa myös ylittää.

Alec on parhaita kotimaisia poliisiromaaneja, mitä olen ikinä lukenut. Sallaan 1990-luvun laman aikoihin sijoittuva alkukohtaus on verinen mutta laadukkaasti taustoitettu. Teini-ikäinen lapsinero Liina on joutunut Lapissa salakuljetusringin despoottisten toimien kohteeksi. Seuraavissa kirjoissa näemme, mihin hän aikuisena päätyy.

Tuomisen poliisit ovat jälleen autistisen pedantteja, mutta heillä ei ole alkoholiongelmaa eivätkä he fiilistele musiikkia. Joka tapauksessa he ovat ihmisiä, niin lihaa ja verta kuin kirjan sivuille tekstinä painettu romaanihenkilö voi olla.

Jos siis haluat lukea tänä syksynä yhden poliisiromaanin, sen on oltava Alec. 

Risto Isomäki: Krakenin saari. 338 sivua. Into, 2025.

Joona Keskitalo: Tunturi, joka ulvoi. 320 sivua. Bazar, 2025.

Ilkka Remes: Punarutto. 487 sivua. WSOY, 2025.

Taavi Soininvaara: Musta legenda. 363 sivua. Otava, 2025.

Arttu Tuominen: Alec. 365 sivua. Otava, 2025.