347 sivua inttislangia

Jos varusmiespalveluksen alkaminen on nuorelle itselleen ravisteleva kokemus, on se sitä myös vanhemmille. Sinne meni, mutta pärjääkö?

Varusmiespalvelus koskettaa laajasti suomalaisia sukupolvia. Kaunokirjallisia teoksia rauhanaikaisesta ruodiksesta on ilmestynyt vuosikymmenten saatossa kuitenkin vähänlaisesti. Tunnetuin lienee Timo K. Mukan Täältä jostakin.

Eetu Julin lasauttaa 347-kirjassaan palvelukseen astuville ja sinne läheisensä liki vuodeksi menettäville täyslaidallisen tämän päivän inttitietoutta.

Kirjan nimi tulee miehistön vaativimpiin toimiin koulutettavien palveluksen nykyisestä kestosta. Oma jälkikasvuni näki kirjan sohvalla ja ymmärsi heti, mistä on kyse.

347 on Julinin esikoisteos. Kirjaan on tallennettu täydelliseltä vaikuttava kokoelma inttislangia ja armeijan omalakista kulttuuria.

On riemukasta havaita, että 1990-luvulla suoritetusta varusmiespalveluksesta mieleen jääneet sanonnat, samat tetsaukset ja härdellit, ovat yhä käytössä. Kuten korpo, korkea polviasento.

Kuulemma jokaisena torstaina PV tarjoaa yhä ”jarrulla höystettyä hernekeittoa”. Kirja onkin omistettu kaikille, jotka ”tälläkin hetkellä syövät muhkuraista hernekeittoa ja hytisevät märällä mättäällä isänmaan puolesta”.

347 on kertomus motivoituneena maanpuolustajana palvelukseen innokkaana astuvasta Jani Lehtosesta, joka aikoo edetä reserviupseerikoulutukseen asti. Suorittajana Lehtonen on valioluokkaa. Ensimmäisellä lomalla kaipuu kasarmille ilmenee maanisena siivouspalveluvuorona omassa siviilihuoneessa.

Lopulta jäljellä on se tuttu moraalin gonahdus: ”Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa.” Lehtonen katsoo menettäneensä viimeisen vuoden aikana kaiken mahdollisen. Nyt vapaus oikeasti kolkuttelee parin viikon päässä, eikä muulla ole väliä.

Suomen kieltä Helsingin yliopistossa opiskeleva Eetu Julin tekee mehukkaan debyytin kotimaiseen kaunokirjallisuuteen. Teksti toimii, ja aihe on merkittävä.

Toisaalta 347 on leimallisesti nuoren kirjoittajan työ – paikoin hykerryttävän hauska ja selvästi omakohtainen mutta samalla liian massiivinen. Näkemyksellisempi kustannustoimittaminen olisi tiivistänyt sinänsä hyvin kirjoitettua tekstiä, jota on lopulta liikaa. Sillä jos 347 hajottaa kokijansa armeijassa, alkaa puudutus vaivata myös lukijaa. Onhan sivuja kerrytetty juuri tuo määrä, 347.

Toivottavasti kirja kuitenkin löydetään. Tästä on hyötyä kommunikoinnissa oman varusveijariteinin kanssa. 

Eetu Julin: 347. 347 sivua. Aviador, 2024.