VVO:n vuokrabisnes on kultakaivos ammattiliitoille – ottanut harppauksia pörssiyhtiön suuntaan

Uutisanalyysi: Osingot viisinkertaistuneet kuudessa vuodessa.

ammattiliitot
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen suurin markkinaehtoinen yksityinen vuokranantaja VVO-konserni pyristelee irti yleishyödyllisestä imagostaan.

Yhtiö ilmoitti myyvänsä yli 8 600 valtion tukemaa vuokra-asuntoa Y-säätiölle 75 miljoonan euron kauppahintaan. VVO:lle jää kaupan jälkeen noin 5 000 valtion tukemaa vuokra-asuntoa.

Yhtiön mukaan se aikoo rakennuttaa uutta tai ostaa jo olemassa olevaa kiinteistökantaa erityisesti pääkaupunkiseudulta, jossa kysyntää vuokra-asunnoista on paljon.

Vastaavasti taantuvilta paikkakunnilta VVO myy asuntojaan pois, eli liiketoimintaa keskitetään ja yhtiö haluaa kasvaa. Omistajille halutaan myös turvata vakaa osinkotuotto, mieluiten nousujohteisesti.

Kuulostaa ihan normaalilta liiketoiminnalta.

VVO:n ongelma julkisuudessa on ollut se, että yhtiö on joutunut selittämään toistuvasti yleishyödyllistä vuokranantajan rooliaan.

VVO ei kuitenkaan ole yleishyödyllinen säätiö, vaan osakeyhtiö. Sen historia mielletään vähävaraisten ihmisten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakennuttajaksi. Tätä roolia VVO on kuitenkin toteuttanut 2000-luvulla vain osittain.

 

VVO on keskittynyt pääasiassa vapaarahoitteisiin kohteisiin: se on jakanut tuloksestaan yhä enemmän osinkoja.

Esimerkiksi vuonna 2008 osinkoa jaettiin 0,6 euroa osakkeelta, kun viime vuonna osinko oli jo 3,0 euroa per osake. Osinkopotti nousikin viime vuonna yli 22 miljoonaan euroon.

VVO näyttäisi olevan kultakaivos sen omistajille, eli eläkeyhtiöille ja eri ammattiliitoille. Ammattiliitot omistavat yli 50 prosenttia koko VVO:n osakekannasta.

Esimerkiksi seitsemänneksi suurin osakkeenomistaja, eri asiantuntijoita edustava ammattiliitto Pro sai osinkoja viime vuonna noin 1,65 miljoonaa euroa.

Osingoilla ammattiliitot toteuttavat toimintaansa ja tuloilla pidetään esimerkiksi jäsenmaksut kurissa.

Jos VVO:n tuloskehitys jatkuu yhtä nousujohteisesti kuin aiemmin, käärivät eläkeyhtiöt ja ammattiliitot yhä suurempia euromääräisiä osinkoja VVO:n tuloksesta.

Tämä voi olla joidenkin mielestä ay-liikkeen ideologian vastaista, ja uutisoinnissa on nostettu usein esille VVO:n vuokrakorotukset ja jopa ahneus.

On kuitenkin todettava, että VVO-konserni jakaa omistajilleen osinkoa vain markkinaehtoisen toiminnan tuloksesta. Se on maksimissaan 50 prosenttia tuloksesta.

Sen sijaan yleishyödyllisestä vuokratoiminnasta saa lain mukaan jakaa vain kahdeksan prosenttia osinkoa vuosittain. Näin VVO on myös tehnyt.

 

VVO:lle jää kaupan jälkeen siis noin 5000 valtion tukemaan vuokra-asuntoa omistukseensa. Herää kysymys, aikooko se myydä loputkin valtiorahoitteiset asunnot jollekin yleishyödylliselle säätiölle tai yhtiölle? Ja aikooko VVO listautua pörssiin?

VVO:n toimitusjohtaja Jani Nieminen vastaa molempiin Suomen Kuvalehden esittämiin kysymyksiin kieltävästi. Hänen mukaansa omistajat eivät ole ottaneet kyseisiä asioita esille.

VVO kuitenkin toimii kuin mikä tahansa pörssiyhtiö. Se on esimerkiksi siirtynyt tämän vuoden alusta laatimaan konsernitilinpäätöksensä kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti.

VVO raportoi siis neljä kertaa vuodessa tuloksestaan ja se antaa markkinoille enemmän tietoa yhtiön tilanteesta: kiinteistöomaisuus käsitellään raportoinnissa käyvin arvoin. Se antaa rahoittajille paremman kuvan yhtiön tilanteesta.

Vaikka yhtiö ei ihan heti pörssiin menisikään, niin ihmeellistä olisi jos listautumisesta ei olisi keskusteltu: muitakin sijoittajia kannattava ja kasvava vuokrabisnes luulisi kiinnostavan. Ay-liikkeelle tämä puolestaan tarkottaisi lisää rahaa.