Vihreiden Ville Niinistön yllätys: lisää rahaa armeijalle – ja poliisille

Vihreät vahvistaisi sotilasyhteistyötä Ruotsin ja EU:n kanssa.

Euroopan unioni
Teksti
Heikki Vento

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Vihreät on oppositiossa, mutta ulkopolitiikassa puolue tukee presidentti Sauli Niinistön ja hallituksen pyrkimyksiä. Puheenjohtaja Ville Niinistön mukaan epävakaassa Euroopassa Suomen on vahvistettava kansallisia instituutioita ja lisättävä yhteistyötä Euroopan unionin kanssa.

Niinistö tarkoittaa puolustusvoimia, poliisia ja Yleisradiota.

”Asia, jossa olen muuttanut mieltäni, on puolustusvoimien toimintakyky. Sitä pitää vahvistaa, ja tällaisena aikana tarvitaan lisärahoitusta”, Niinistö sanoo.

Vaikka vihreät ja perussuomalaiset ovat eri mieltä Euroopan unionista, yhdistää EU:n turvallisuuspolitiikka puolueita. Hallitus valmistelee lakimuutosta, joka sallisi suomalaisten sotilaiden osallistumisen aseelliseen toimintaan muuallakin kuin Suomessa.

”Ranska aktivoi EU:n puolustuslausekkeen. On Suomen etu, että lausekkeella on mahdollisimman suuri paino. EU on jo turvallisuusyhteisö, jolla on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Kannatamme, että voimatoimien käyttö on mahdollista myös maan rajojen ulkopuolella. Hyväksymämme EU:n turvalauseke edellyttää tätä muutosta.”

 

Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) mielestä varusmiesten käyttö pitäisi sallia tehtävissä, joihin saattaa liittyä voimankäyttöä. Ville Niinistö on hieman varovaisempi.

”Sitä voi harkita. Pitää katsoa yksityiskohtia. Se voisi olla rajallinen säädös, joka koskisi tilanteita, joissa lievä voimankäyttö on mahdollista.”

Sotilaallisen yhteistyön lisäämisessä trio Niinistöllä on yhteinen sävel. Ruotsi on presidentin, ministerin ja oppositiopoliitikon yhteinen päiväuni.

”Kannatan mahdollisimman tiivistä yhteistyötä erityisesti Ruotsin kanssa. Yhteinen merivalvonta ja yhteinen ilmavalvonta ovat mahdollisia.”

Ilmavalvonnassa samanlainen kalusto olisi eduksi. Ruotsalainen Jas Gripen oli yksi vaihtoehto, kun Suomi 1992 tilasi 64 Hornet-hävittäjää. Ne maksoivat yli kolme miljardia euroa. Hornetien korvaamisesta uusilla hävittäjillä tulee vuosisadan asekauppa.

”Ei ole lainkaan epäolennaista miettiä, olisiko ruotsalainen vaihtoehto perusteltu. Yhteistyö Ruotsin kanssa puhuu sen puolesta, että Jas Gripen E pitäisi ottaa vakavasti.”

Puolustusministeri Niinistö on pitänyt mahdollisena, että Suomen ja Ruotsin lisääntynyt kanssakäyminen voi kehittyä jonkinlaiseksi puolustusliitoksi.

”Kun se tehdään harkiten, pidemmällä aikavälillä se on mahdollinen tulevaisuuden kuva”, Ville Niinistö sanoo.

Niinistön mielestä puolustusyhteistyö Ruotsin ja EU:n kanssa ei ole tarkoitettu Venäjään vastaan.

”Tässä ei ole kyse siitä, että Suomi haluaa ärsyttää Venäjää. Kyse on yhteisestä arvopohjasta, demokratiakäsityksestä ja oikeusvaltiosta. Toiseksi EU:n kanssa meidän on syvennettävä yhteistyötä, myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.”

”EU:n sotilasyhteistyö nojaa Natoon. Naton merkitys tunnustetaan. Silloin sotilaallisen yhteistyön tiivistäminen erityisesti Pohjoismaiden, mutta myös EU:n kanssa, on oikea suunta.”

 

Viikko sitten Niinistö vaati poliisille lisävoimavaroja. Yle on kolmas instituutio, jonka toiminta on turvattava. Hänen mielestään hallituspuolueet ovat vähätelleet sananvapauden ja Ylen merkitystä.

”Ulkoministeri Timo Soini (ps) on myötäillyt Puolaa, joka voi kaventaa oikeusvaltiota ja sananvapautta. Nyt on oikea hetki puolustaa vahvaa Yleisradiota ja sananvapautta.”

”Hallituspuolueiden jatkuva median nälviminen on vastuutonta. Tarvitsemme vahvaa kansallista riippumattoman tiedonvälityksen ja suomalaisen kulttuuri-ilmaisun instituutiota. Sosiaalisen median ja vihasivustojen ääriväitteet ovat repimässä suomalaisten yhteisöllisyyttä ja valistusta.”