Työttömästä yrittäjä? – ”Tuntuu tosi pelottavalta”

Parhaiten yrittäjäkurssi palvelee niitä, joille kirkastuu, ettei heistä ole yrittäjiksi.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Onko minusta tähän, kysyy Maarit, yksi kurssilaisista. Juuri sitä on pohdittava viikon ajan tällä työvoimapoliittisella kurssilla, joka on nimeltään Ryhtyisinkö yrittäjäksi? ja jonka ”pääroolissa olet sinä” eli jokainen osallistuja.

Kurssilaiset on jaettu pienryhmiin. Maarit vilkaisee kuutosryhmäänsä, johon kuuluvat myös Malla, Alli, Marjaana ja Kaido, iältään 24–56-vuotiaita. Heidän on vastattava kysymyksiin, kuten: Mikä yrittäjyydessä houkuttaa? Entä mikä tuntuu vieraalta, pelottavalta?

Mutta keskustelu kulkee omia raiteitaan:

”Mahtavaa, että tekin haluatte työllistyä. Mikä on vaihtoehto yrittäjyydelle? Että ei tee mitään”, Maarit toteaa.

”Olin syksyllä 50+-yrittäjäkurssilla, jossa oli paljon korkeakoulutettuja. Vaikka on kuinka paljon koulutusta, ei auta kuin ryhtyä yrittäjäksi. Pitää heittäytyä”, Alli sanoo.

”Pitää lähteä suin päin sotaan”, Marjaana lisää.

Kurssilaiset tietävät, kuinka myllerryksessä työelämä on. Irtisanomiset ovat arkipäivää, ammatit hiipuvat. Tällä hetkellä pulaa on esimerkiksi puhelinmyyjistä, erityisopettajista ja lääkäreistä, mutta edes työelämän tutkijat eivät tiedä, millä aloilla jatkossa riittää työtä.

Ja vaikka oman alan työtä olisi, työpaikkoja ei välttämättä ole.

Mutta varmaa on, että jokaisen on oltava entistä yrittäjähenkisempi, kuten oma-aloitteinen ja itseään markkinoiva. On hyvä, jos on valmiutta perustaa oma yritys.

Sen vuoksi työttömät, jotka työ- ja elinkeinotoimistossa (TE) edes inahtavat yrittäjyydestä, ohjataan yritysneuvojalle ja sieltä yrittäjyyttä kartoittavaan koulutukseen. Tälläkin kurssilla Helsingissä on 37 työtöntä eli potentiaalista yrittäjää. Kurssin järjestää Taidontie-yritys, ja sen jälkeen voi jatkaa kahdeksan viikon yrittäjäkurssille tai yrittäjän ammattitutkintoon.

Mutta johtavatko tällaiset kurssit, ja ne kymmenet vastaavat koulutukset, yrittäjiksi?

 

Mitä yrittäminen edellyttää? Kuutosryhmän mielestä ainakin rohkeutta, itsenäistä ajattelua ja vastuuntuntoa. Yrittäjä taas on ahkera, luova, joustava mutta jämpti, stressaantunut, väsynyt, määrätietoinen, omaa etuaan ajava ja narsistinen.

Aika paljon kielteistä.

”Miten negatiivinen voisi olla positiivista?” Alli kysyy.

Ryhmä hiljenee. Alli on it-alalla, Marjaana on tanssija. Aamun esittelykierroksella selvisi, että yli puolet tämän kurssin osallistujista on luovilla aloilla. He kertoivat myös, miksi harkitsevat yrittäjäksi ryhtymistä.

Muotoilija: Työpaikka on itse luotava.

Elokuvaohjaaja ja -tuottaja: Yritys on oltava, jotta voin laskuttaa asiakkaita.

Sisustusalan tuotesuunnittelija: Työnantajani joutui konkurssiin. Uskallanko käsityöalan yrittäjäksi? Osaanko? Haluan työllistää itseni.

Yllättäviäkin perusteluja löytyy. Mainostoimiston graafinen suunnittelija ei halua tehdä ”eettisesti ja moraalisesti ristiriitaista työtä”. Ravintolakokkia kiinnostaa yrittäjyys, koska silloin ”on mahdollisuus vaikuttaa koko yhteiskuntaan”.

Neljässä kymmenestä ammatista on ylitarjontaa, käy ilmi TE-toimistojen alkuvuoden katsauksesta. Liikaa on esimerkiksi yleis- ja johdon sihteereitä, pukuompelijoita ja vaattureita, huonekalupuuseppiä, graafisia suunnittelijoita, mainonnan ja markkinoinnin erityisosaajia ja jopa tieto- ja viestintäteknologian asentajia.

Niin kutsuttuja ylitarjonta-alan osaajia löytyy tältäkin kurssilta.

Valtaosa kurssilaisista aikoo yksinyrittäjäksi, jotta voisi pysyä omalla alallaan. Suomessa on yli 280 000 yritystä, joista 170 000 on yhden henkilön yrityksiä. Kuluvalla vuosituhannella yksinyrittäjien määrä on kasvanut 35 000:lla, työnantajayrittäjien ei lainkaan.

Joka viides yrittäjä on ajautunut yrittäjäksi, koska muita vaihtoehtoja ei ole ollut.

 

Yrittämisellä Suomi nousuun, kristillisdemokraatit julistavat. Näin eduskuntavaalien alla puolueet ovat yhtä mieltä siitä, että yrittäjyyttä on tuettava.

Sosiaalidemokraatit helpottaisivat yritysten perustamista, ja kokoomus rohkaisisi yrittäjiä palkkaamaan lisää työvoimaa. Vasemmistoliitto tukisi pienyrittäjiä, ja perussuomalaiset jakaisivat nykyistä parempaa tukea aloittaville pk-yrityksille.

Keskusta, kristillisdemokraatit ja vihreät tavoittelevat 200 000 uutta työpaikkaa, joista keskustan ja kristillisdemokraattien työpaikat syntyisivät yksityisiin yrityksiin.

Yritysten on siis palkattava lisää väkeä. Myös uusia, edes yhden hengen yrityksiä on luotava.

Mutta uskaltavatko suomalaiset yrittäjiksi? Global Entrepreneurship Monitor (GEM 2014) -tutkimuksen mukaan vajaat kuusi prosenttia suomalaisista on perustamassa yritystä tai ovat yrittäjiä alle 3,5-vuotiaassa yrityksessä. Vertailussa oli 73 maata.

Tuoreen GEM-tutkimuksen mukaan suomalaisilla riittää yritysideoita eikä epäonnistumista erityisesti pelätä. Suomalaisista tilastoista taas selviää, että yrittäjät ovat palkansaajia iäkkäämpiä. Vain vajaa kymmenesosa yrittäjistä on alle 30-vuotiaita.

Nuoria yrittäjiä tarvitaan lisää. Lähes puolet nuorista pitää yrittäjyyttä houkuttelevana, selviää työ- ja elinkeinoministeriön viime vuoden yrittäjäkatsauksesta.

Pari-kolmikymppisiä on yllättävän paljon myös täällä Ryhtyisinkö yrittäjäksi? -kurssilla.

 

Helsinkiläiset Malla Räsänen, 23, ja Heli Lindroos, 29, istuvat hyvissä ajoin työväenopisto Arbiksen luokassa Helsingin Töölössä ja hiovat yhteistä liikeideaansa, jonka pitää olla valmis iltapäivän henkilökohtaiseen ohjauskeskusteluun.

On kurssin toinen päivä.

Räsänen ja Lindroos haluaisivat tuottaa kierrätystrikoosta ”tyylikkäitä ja uniikkeja” naisten vaatteita. Idea sinänsä on ajankohtainen, sillä uusi jätelaki astuu voimaan vuoden 2016 alusta, jolloin vaatteet on joko kierrätettävä tai poltettava.

”Kierrätys tuo meille lisäarvoa”, Räsänen selittää innostuneena.

Hän ja Lindroos ovat ”seuranneet sydäntään” vaatetusalalle. He valmistuivat artesaaneiksi Omnian ammattiopistosta Espoosta keväällä 2013. Vasta opintojen loppusuoralla heille selvisi, ettei vaatetusalalla ole työpaikkoja eikä työtä.

”Vain harva luokkakaveri pääsi alan töihin tai jatko-opiskelemaan”, Räsänen sanoo.

Tällä kurssilla he ovat, koska he haluavat pysyä vaatetusalalla.

”Mitä muita vaihtoehtoja meillä on? Alaa voi toki vaihtaa. Tai voi tehdä työtä, joka ei inspiroi, tai jatkaa työn metsästämistä”, Heli Lindroos sanoo.

Yrityksen perustaminen tuntuu heistä ”tosi pelottavalta”. Lindroos on ollut työttömänä reilut puoli vuotta, Räsänen pari kuukautta. Kokemusta vaatetusalalta on suhteellisen vähän, mutta tehokkuutta, ideoita ja ahkeruutta löytyy.

Räsänen ja Lindroos tulivat kurssille ”testaamaan ideaansa”. Heitä kiinnostaisi perustaa osuuskunta, johon kolmas opiskelukaveri tulisi mukaan.

Yrittäjyysopinnoistaan Omniassa he eivät muista juuri mitään, vaikka ammattiopiston perustutkintoihin kuuluu vähintään viisi opintoviikkoa yrittäjyyttä.

 

Kurssin vastuukouluttaja Lauri Saariluoma säntää ikkunan luo Arbiksen luokassa. Tuolla on Jaskan grilli, hän huudahtaa, ja sen liikeideana on ”myydä valkosipulilla pursuavia grillituotteita humalaisille pikkuporvarillisille töölöläisille”.

”Mikä voisi olla parempi idea?” hän jatkaa.

”Burgeri bitcoineilla”, tietokoneosaaja sanoo.

”Mobiilitilaus. Ei tarvitse jonottaa ja saada turpiinsa”, viestintäkonsultti ehdottaa.

Kuulijoita naurattaa. Liikeideaa on pohdittava tarkoin, sillä tuotteelle tai palvelulle pitää olla tarvetta tai se on luotava. Saariluoma pohtii yhä Jaskan grilliä: sijainti on hyvä, mutta jonossa on usein ”juopuneita taiteilijoita”. Entä jos olisi hodarikärry?

Yleistä hyminää. Jotkut vilkuilevat papereitaan, toiset näyttävät mietteliäiltä.

Kurssilaisten omat liikeideat käydään läpi ohjauskeskusteluissa. Esittelykierroksella selvisi, että esimerkiksi lentoasemalta irtisanottu työntekijä tahtoisi perustaa lasten sijoituskodin ja osa-aikainen linja-autonkuljettaja polkupyörien myynti- ja huoltoliikkeen.

Entä kannattaisiko marjojen, sienten ja yrttien välitys? Siestapaikka Helsingin keskustassa, jonka motto kuuluisi ”pelkkä oleminen riittää”.

Saariluoma kiihdyttää vauhtiaan. Yli 90-vuotiaita on reilut 40 000, ja heidän määränsä vain kasvaa. Kohta ”biitsit ovat täynnä tatuoituja mummoja”. Olisiko siinä markkinarakoa? Entä löytyisikö liikeidea auton navigaattoreista, robotti-imureista, aurinkoenergiasta?

”Lemmikkikivi-idea? Ei hauku, ei haise. Ei kuole, ei tule eron tuskaa.”

Ideat saavat olla ”hieman hulluja”, Saariluoma selittää, vaikka TE-toimistoissa ne syynätään tarkasti. Vielä lamavuosina 1990-luvun alussa meno oli hulvatonta. Työtön sai tuolloin valita aloittavan yrittäjän starttirahan jopa kunnan tukityöllistämisen sijasta.

Starttirahaa siis tyrkytettiin helppona vaihtoehtona. Vuonna 1993 myönnettiin hulppeat 12 400 starttirahaa, vuonna 2001 enää 3 600.

 

Entä jos ei ole yrittäjähenkinen? Helsinkiläinen Matias Muoniovaara, 29, valmistui puualan artesaaniksi Luksian ammattiopistosta vuonna 2012. Hän sai työpaikan ja teki lavasteita, kunnes hänet irtisanottiin joulukuussa tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Hänen alallaan on työtä, mutta työpaikkaa on vaikea löytää.

”Suurin osa puusepistä on pienyrittäjiä, joilla ei ole varaa palkata työntekijöitä”, hän sanoo.

Hänen vaihtoehtonsa ovat yrittäjyys tai alan vaihto. Yrittäjänä hän tarvitsisi omat työkoneet ja verstaan, jotka vaativat ”viisinumeroisen” alkupääoman. Liikeideansa hän on hahmotellut valmiiksi paperille:

”Helposti lähestyttävä puuseppä kaikilla palveluilla. Puusepäntuotteita asiakkaalle, joka haluaa kestäviä tuotteita kertakäyttötuotteiden sijaan. Esimerkiksi pöytä, joka kestää isältä pojalle. Mittatilaustöitä. Vanhojen huonekalujen kunnostusta.”

Yrittäjänä hän olisi joustava, sosiaalinen ja karismaattinen, mutta yrittäjäksi ryhtyminen vaatisi ”lisää motivaatiota”. Myös raha-asioissa pitäisi ryhdistäytyä. Yrittämisen riskeistä hän ei tiedä tarpeeksi, ja itsensä hinnoittelu tuntuu hänestä vaikealta.

”Raha ja uskallus puuttuvat”, hän on kirjoittanut itsearviointiinsa.

”En arvosta rahaa tarpeeksi. Stressinsietokyky pettää joskus, jolloin pysähdyn. Ajattelen liian sinisilmäisesti. Yrittäjän pitää olla vähän sika mutta rehellinen.”

Muoniovaara kerää paperinsa. Hänen ohjauskeskustelunsa alkaa vartin kuluttua.

 

RAHA. Sana on kirjoitettu punaisella tussilla taululle. Lauri Saariluoma osoittaa sitä ja toteaa, että rahaa on ajateltava, vaikka haluaisikin työllistää vain itsensä.

”Elinkeinotoiminta ei ala millään 2 500 eurolla. Viisinumeroinen summa pitää olla.”

”Voittoa on tavoiteltava, mutta ei voittoa hinnalla millä hyvänsä. Tämä on liiketoimintaa, ja osakeyhtiössä voiton tuottaminen on jopa velvollisuus.”

Hiljaisuus. Kurssilaiset tuijottavat seiniä, räpläävät puhelimiaan.

Vantaalainen Tuija Soikkeli, 47, vilkuilee seinäkelloa. Hän jäi työttömäksi viestintäpäällikön työstään viime keväänä ja on hakenut aktiivisesti töitä. Hän lähtee kohta työhaastatteluun, joka on järjestyksessä kymmenes.

Soikkelilla on yli 20 vuoden kokemus yritysmarkkinoinnista ja viestinnästä. Hän toivoo löytävänsä työpaikan yrityksen viestintäpäällikkönä. Varasuunnitelma eli ”Plan B” on oma viestintäalan yritys, asiakkaina vene- ja konealan valmistajat ja jakelijat.

Saariluoma lopettaa, ja Soikkeli livahtaa nopeasti luokasta.

”En koskaan ajatellut, että ryhtyisin yrittäjäksi”, hän kertoo käytävässä.

Yrittäminen olisi hänelle silkkaa itsensä työllistämistä. Yrittäjän vahvuuksikseen hän laskee sosiaalisuutensa, aktiivisuutensa ja organisaatiokykynsä. Verkostoja ja kokemusta hänellä on. Hän työskentelisi kotonaan, ja laitteista puuttuu vain tulostin.

Mutta uskaltaisiko yrittäjäksi? Rohkeus puuttuu, Soikkeli toteaa.

 

On kurssin kolmas päivä, ja Eerika Pynnönen valmistautuu ohjauskeskusteluunsa. Hän toteaa, että lomakkeita kurssilla on ainakin täytetty. On alkukartoitusta, itsearviointia ja liikeidean suunnitelmaa, jonka hän näyttää Arbiksen kahvilassa.

Hän kirjoittaa:

”Tarjoan yrityksille tai yhteisölle palvelua, jolla voidaan ratkoa henkilöstön sosiaalisia konflikteja.”

”Onko palvelulle kysyntää? En tiedä.”

”Itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus luoda oma työnkuva kiinnostavat. Luonteenpiirteeni sopivat yrittäjyyteen. Tällä kurssilla ajattelen yrittäjyyttä mahdollisuutena. Minulla ei vielä ole konkreettisia tavoitteita. Suurin este tällä hetkellä lienee oma pää.”

Pynnönen on 28-vuotias teologi ja alttoviulunsoiton opettaja. Hän toteaa heti, ettei valinnut opintojaan järkevästi eikä ajatellut työmarkkinoita. Hän työskenteli tammikuun loppuun asti toimistosihteerinä, ja tuloillaan hän rahoitti opintonsa.

Nyt työtä ei ole. Kurssille hän tuli miettimään yrittäjyyttä, joka voisi sopia hänelle paremmin kuin palkkatyö. Hän on tottunut tekemään monta asiaa yhtä aikaa ja tuntee olevansa ”sääntöjen rikkoja, vähän huono alainen”.

Yritysideoita hänellä riittää. Hän on ajatellut kahvilaa ja antikvariaatti-viinibaaria, ja nyt hän pohtii ”konfliktien ratkaisupaketteja”.

Mutta riittääkö yrittäjäksi pelkkä halu? Pynnönen ei tiedä. Yrittäjän ominaisuuksia häneltä löytyy, kuten: ”Pidän haasteista ja yllättävistä tilanteista. Työskentelen parhaimmillani pienen paineen alla. Koen olevani sosiaalisesti lahjakas”.

Kehitettävääkin on: ”Ammattitaidon puute. En ehkä ole tarpeeksi työorientoitunut ja ahkera. Inhoan ajatusta työni myymisestä.”

Mutta sitä yrittäjän on pakko oppia, Pynnönen tietää.

 

Tähän mennessä Ryhtyisinkö yrittäjäksi? -kurssi on tarjonnut tukevan pikainfopaketin yrittäjyydestä: on puhuttu yrityksen perustamisesta, rahoituksesta, rekisteröimisestä.

Selvää on, ettei yritystä kannata perustaa ilman kannattavaa liikeideaa. Lauri Saariluoma uskoo, että kurssi palvelee parhaiten niitä, joille kirkastuu, että heistä ei ole yrittäjiksi. Hän arvioi, että yli puolet osallistujista perustaa yrityksen ”jossain vaiheessa”.

Siihen voi kulua vuosia. Rahoitus voi takkuilla, liikeidea vaihtua.

Valtakunnalliset tilastot tukevat Saariluoman arvioita. Työvoimakoulutuksen käyneistä oli kolmen kuukauden kuluttua työttöminä 39 prosenttia. Jos tarkastellaan yrittäjäkoulutusta, työttömien osuus oli 47 prosenttia. Luvut ovat viime vuodelta.

Kolme kuukautta on lyhyt aika perustaa yritys.

Työ- ja elinkeinoministeriössä ei ole tilastoja pidemmältä ajalta. Uudeltamaalta lukuja löytyy. Täällä yrittäjäkoulutuksen käyneistä joka viides toimi yrittäjänä puoli vuotta kurssinsa jälkeen. Mukana ovat nekin, jotka olivat ryhtyneet yrittäjiksi ennen kurssia.

Yrittäjyys kasvaa ja osaksi pakosta, kuten ministeriön katsauksesta käy ilmi. Viime vuonna osallistujia yrittäjäkoulutuksessa oli eniten seitsemään vuoteen. Määrä on silti vähäinen: työvoimakoulutettuja oli 67 800, joista vain 3 300 eli viitisen prosenttia osallistui yrittäjäkursseille.

Työvoimakoulutus maksoi viime vuonna 222 miljoonaa euroa, josta vain prosentti eli 2,2 miljoonaa kului yrittäjyyskoulutukseen. Viikko tällaisella Ryhtyisinkö yrittäjäksi? -kurssilla maksaa Uudenmaan ely-keskukselle vajaat 300 euroa henkilöltä, joten 37 osallistujan kurssin hinnaksi tulee noin 11 000 euroa.

Summa on mitätön, jos työttömät saavat potkua itsensä työllistämiseen.

Maakunnissa yrittäjäkoulutukseen on vaikea saada osallistujia, mutta Uudellamaalla heitä karsitaan. Tällaisia kartoittavia kursseja on eniten ja niihin pääsee pääsee lähes jokainen, mutta pidemmälle yrittäjäkurssille Uudellamaalla valitaan vain neljä kymmenestä.

Silloin pitää tietää, tahtooko todella yrittäjäksi.

 

Viimeinen kurssipäivä. Saariluoma pyytää kirjallista palautetta kurssista. Paikalla on 31 osallistujaa 37:stä. Nimettömistä lomakkeista selviää, että monen ajatukset ovat selkiytyneet, mutta harva kertoo, mihin suuntaan. Jotain sentään löytyy:

”Harkitsen toiminimen perustamista vakavasti.”

”Sain hyviä neuvoja kannattavuuslaskelmani pohjaksi.”

”Mainitsen teidät, kun tahkoan miljoonia ja media janoaa tietoa, mistä kaikki sai alkunsa.”

Kurssilaisten on myös ilmoitettava, haluavatko he kahdeksan viikon yrittäjäkoulutukseen. Tuija Soikkeli ei hae, koska haluaa ”kypsytellä yrittäjäksi ryhtymistä”. Matias Muoniovaara ei aio vielä jatkokurssille eikä yrittäjäksi, koska hänestä on äskettäin tullut isä.

Eerika Pynnönen ei jatka, koska ”kaikki kortit ovat vielä avoinna”.

Malla Räsänen ja Heli Lindroos aikovat vakaasti jatkokoulutukseen. He haluavat yrittäjiksi, tavoitteenaan ”pelastaa Suomen vaatetusala”.