”Tykki suuhun ja asiat järjestykseen” – Late, 35, vihaa netissä
Yhdellä on kotona katkaistu haulikko. Toinen on mummonpoika. Kolmas on ehdolla eduskuntaan. Tällaisia ovat netin vihakirjoittajat.
Mies kumartuu ja ottaa kirjahyllyn takaa katkaistun haulikon. Käsi pitelee asetta tottuneesti.
”Tällainen on, jos tarvitsen”, mies sanoo. Sitten hän laittaa haulikon takaisin. Eteisessä naukuu kissa.
Siirrymme istumaan kulmasohvalle.
”Tämä on omistusasunto, tuolla ovat vuokratalot”, mies sanoo ja osoittaa lumisen parkkipaikan taa.
Pöydällä on mustassa tupessa puukko, ikkunalaudalla kukkaruukkujen välissä heittoveitsi.
Late on 35-vuotias jässikkä, melko lyhyt ja lihaksikas. Hänellä on lyhyt tumma tukka ja pitkä musta leukaparta, jossa on muutama harmaa karva. Tummasankaiset silmälasit ja korvan hopeinen, mutterin näköinen lävistys täydentävät yhtä aikaa uhkaavaa ja trendikästä vaikutelmaa.
Koulutukseltaan Late kertoo olevansa graafinen suunnittelija, ammatiltaan yksityisyrittäjä.
Hän selittää haulikkoa naurahtaen: ”Mähän en voi teistä olla varma. Yhtä hyvin tänne voi nyt tulla kuusi jihadistia teidän perässänne.”
Late tosin oli minimoinut tämän mahdollisuuden. Tapasimme ensin läheisen kaupan edessä, kättelimme auton sivuikkunasta ja ajoimme sitten peräkkäin jyväskyläläiseen lähiöön.
Tänne meidät toivat Laten kirjoitukset eräällä keskustelusivustolla. Niitä voi luonnehtia nettivihaksi – Latekaan ei vastusta ilmausta.
”Ei saatana. Eikö täällä oikeasti meinaa hallitus tehdä näille apinoille mitään. Kohta tämä ”mustasurma” leviää muihinkin kaupunkeihin. Sitten on enää medialta aivan turha saada tietää onko kyse etnisistä apinoista vaiko ihan puhdasrotuisista Suomalaisista. Ajatelkaa, näitä loisia kohdellaan paremmin kuin esim, vanhuksia,sotaveteraaneja ja meita SUOMALAISIA puhdasrotuisia. Aivan vitun sairasta paskaa”, hän kirjoitti lokakuussa etnistaustaisista lapsijengeistä.
Laten luottamusta on ollut vaikea hankkia. Pari ensimmäistä tapaamistamme eivät onnistuneet, koska viime hetkellä Lateen ei saanut yhteyttä. Viimein hän uskoi, että meillä ei ole jihadistista tai äärivasemmistolaista agendaa. Haluamme vain tavata ihmisiä, jotka vihaavat netissä.
Nyt istumme Laten kerrostalokaksion olohuoneessa itämaisesti sisustetun kodin sohvalla.
”Minä en vihaa muslimeja, vihaan islamia”, Late sanoo.
Viha löysi nettiin viimeistään 1990-luvun puolivälissä, kun www-alkuinen internet alkoi laajentua.
Keskusteluryhmiä perustivat ensimmäisten joukossa äärioikeistolaiset. Yhdysvaltalaisten uusnatsien Stormfront saattoi olla verkon ensimmäinen viharyhmä – paikka, jossa keskenään samanmieliset jakavat vihamielisiä viestejä tiettyjä asioita kohtaan. Kaiken kansan keskustelufoorumeita ei vielä ollut.
Suomeen nettiviha alkoi juurtua 2000-luvun alussa ja yleistyä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä, sanoo Turun yliopiston sosiologi Matti Näsi, joka on tutkinut verkkovihaa.
Näsin mukaan käänne tapahtui 2010-luvulle tultaessa.
”Viimeistään silloin nettivihasta tuli valtavirran ilmiö.”
Näin asian näkee myös Suomen ensimmäinen nettipoliisi Marko Forss, joka aloitti toimessaan syksyllä 2008. Alkuajat IRC-Gallerian ja muiden nuorten suosimien palvelujen kanssa olivat melko helppoja: nuorten kanssa pystyi keskustelemaan, ja he yleensä uskoivat, kun sanottiin. Sitten aikuisten suuret joukot pesiytyvät sosiaaliseen mediaan ja asiat muuttuivat.
”Alkoi tahallisen väärinymmärtämisen aika”, Forss sanoo. ”Monen aikuisen kanssa keskustelu somessa on hedelmätöntä.”
“Haista Kataisen paska VITTU.”
Oli itsenäisyyspäivän aatto, mutta Timo Korhosen mielestä juhlimisen aiheet olivat vähissä.
Suomen itsenäisyys oli ulkoistettu Brysseliin, kiitos Jyrki Kataisen, Alexander Stubbin ja ”muiden maanpettureiden”. Siksi Korhonen, työtön 33-vuotias rekkakuski, kirjoitti Facebookin Erotaan EU:sta -ryhmään suorat terveisensä Kataiselle.
Päivitys sai paljon vastakaikua. ”Tapppas joku ton vitun paskiaisen”, kirjoitti yksi lukija. Korhonen oli samaa mieltä.
Tällaista tekstiä löytyy kymmenistä Fb-ryhmistä, joihin Korhonen kuuluu.
Näissä ryhmissä Korhonen on löytänyt oman äänensä, vihaisen. Viime syksynä tuo ääni kuultiin myös Muutos 2011 -puolueessa, josta pyydettiin Korhosta ehdolle kevään eduskuntavaaleissa. Kova kielenkäyttö ei liene ollut ainakaan miinusta. Puolueen ainoan kansanedustajan, perussuomalaisista erotetun James Hirvisaaren alatyyliset Twitter- ja Facebook-päivitykset ovat tuttuja lööpeistä.
Korhonen on ehdokkuudestaan ylpeä. Elämä ei aina ole ollut helppoa, mutta nyt hänen mielipiteensä kiinnostavat. Ehdokkuuden varmistuttua Korhonen on pyrkinyt siistimään kieltään. Työpaikalla ei kiroilla, hän ajattelee.
”Jos pääsen kansanedustajaksi, niin eihän siellä voi kaikkia vihata”, Korhonen sanoo.
”Tässä on hetki aikaa opetella eroon pahimmasta kiroilusta, mutta vielä se ei ihan suju.”
Korhonen ähkäisee välillä kesken lauseen ja korjaa selkäänsä tukevaa liiviä. Selän lisäksi hänellä on reistannut vasen jalka. Työt rekkakuskina saivat jäädä kymmenisen vuotta sitten, kun hän paloi työssään loppuun ja alkoi juopotella helpottaakseen oloaan.
Korhonen raitistui viisi vuotta sitten, mutta selkä ja jalka haittaavat töiden etsimistä. Nämä ovat sitä ”elämän kovaa koulua”, jota hän Facebook-sivuilla kertoo käyneensä.
Timo Korhonen on asiantuntijoiden mukaan tyypillinen netin vihakirjoittelija: tavallinen mutta turhautunut. Etenkin sosiaaliseen mediaan on helppo kirjoittaa hetken mielijohteesta jotakin, mitä myöhemmin katuu.
Some-raivon kohteena ovat esimerkiksi maahanmuuttajat ja ex-puolisot, mutta välillä myös pienemmät ryhmät kuten metsästäjät tai susien suojelijat. Yleisin some-rikosten tekopaikka on Facebook.
Nettipoliisi Forss kiireisimpinä kuukausina jopa 700 yhteydenottoa ihmisiltä, jotka valittavat muista netinkäyttäjistä tai kysyvät neuvoa. Päivittäin hän puhuttelee esimerkiksi Facebook-ryhmissä riehuneita.
”Kun heihin ottaa yhteyttä, useimmiten tulee vastauksena ’sori, olin humalassa tai kiivastunut’ tai muuta vastaavaa”, Forss kertoo.
”Vaikka kuinka roisista asiasta olisi kyse, on erittäin harvinaista, että nettikirjoittaja ryhtyisi sanoista tekoihin. Suurin osa poliisin tutkimista viharikoksista on pahoinpitelyjä julkisella paikalla, ja ne harvoin liittyvät nettiin.”
Jyväskylän Latelle pahoinpitelyt julkisella paikalla olivat ennen arkipäivää. Hän oli sisällä alamaailmassa, välienselvittelyissä ja jengitappeluissa. Hän on nujakoinut somaleiden ja venäläisten kanssa. Eniten kuitenkin kantasuomalaisten.
Useamman kerran hän on ollut mukana henkirikosvyyhdissä. Tappajaksi on aina todettu joku muu. Linnassa hän kertoo istuneensa pikkurikoksista. Moni kavereista on kuollut. Yhden tappoi Kosovosta tullut maahanmuuttaja, Laten arvion mukaan muslimi. Se on osaksi syy hänen islamvihaansa.
”Siltä kaverilta pitäisi vetää lutku auki suoraan sanottuna, mutta vaikka tuotakaan tapausta ei olisi sattunut, meille ei pitäisi ottaa maahanmuuttajia.”
”Minä ja Krista ei olla rasisteja vaan roturealisteja”, Late sanoo.
Krista on Laten tyttöystävä, joka istuu tuolissa olohuoneen toisella seinustalla ja piirtää paperille tatuoinnin näköistä kuviota. Laten ja Kristan lisäksi asunnossa asuu osan ajasta Laten alle kouluikäinen lapsi, joka on nyt hoidossa. Lapsen nimi on tatuoitu Laten kyynärvarteen.
Perheen alakertaan on äskettäin muuttanut muslimeja.
”Mulla ei ole mitään heitä vastaan. Tutustun heihin ja teen omat johtopäätökseni. Jokainen persoona on mulle yksilö”, Late sanoo.
Hänen kännykkänsä soi. Late nousee ja menee keittiöön puhumaan.
”Onko se vihreetä, ehtaa? Ei mitään grässiä.”
Hän palaa sohvalle ja jatkaa alakerran muslimeista.
”Jos he noudattavat lakeja ja käyttäytyvät niin kuin pitää, homma on ok.”
”Eihän se ole heidän vikansa, että heidät on tänne otettu. Se on systeemin vika. Siis niin kuin demareiden ja kokkareiden.”
Psykiatri on kehottanut Latea välttämään politiikan ja talouden uutisten seuraamista, mutta laihoin tuloksin. Late on perillä asioista. Hän on äänestänyt aiemmin perussuomalaisia ja aikoo äänestää puoluetta myös tulevissa vaaleissa.
Nettikommenteillaan Late haluaa saada ihmiset ajattelemaan.
”Meillä on bruttokansantuote miinuksella, kaikki on miinuksella, plussalla vain työttömyys. Meillä on tarpeeksi apua tarvitsevia ihmisiä omasta takaa, meillä ei ole varaa ottaa tänne ketään.”
Late pelkää, että Suomeen syntyy maahanmuuttajajengien ghettoja, kuten Ruotsissa. Vaikka hän sanoo hyväksyvänsä tavalliset muslimit, sellaiset, ”jotka eivät ryömi matolla ja kumarra Mekkaan päin”, ei hän heihinkään luota.
Late uskoo, että kun kutsu pyhään sotaan käy, kaikki muslimit tarttuvat aseisiin. Tämän hän sanoo oppineensa kahdelta tutulta muslimilta, joiden kanssa hän on keskustellut paljon.
Erityisesti Late kiihtyy puhuessaan taistelijoista, jotka palaavat Suomeen ääri-islamilaisen Isisin riveistä Syyriasta. Late aikoo selvittää, ovatko alakerran naapuritkin ”palanneet juuri sotatantereelta”.
”Ne, jotka tulee takaisin Syyriasta, ovat siellä katkoneet kurkkuja, raiskanneet, tehneet kaikkea pahinta mitä ihminen voi tehdä, en voi edes ajatella sitä. Ja heidät otetaan tänne hyysättäväksi. Ei, Jutta Urpilainen ja Sdp! Ei vittu!” Late sanoo ja lähtee keittiöön sekoittamaan itselleen palautusjuomaa.
Ruudulla näkyvä videokuva on horjuva ja rakeinen, mutta siitä erottaa paperille tulostetun nuoren naisen valokuvan. Kamera seuraa, kun paperi putoaa vaaleanruskeaan vessanpönttöön. Kuvaaja vilauttaa naisen kasvoille keskisormea. Sitten vetoketju ritisee auki ja alkaa lorina: kuvaaja virtsaa naisen kuvan päälle. Pian video on kamerakännykän lisäksi myös Youtubessa, mihin kuvaaja lataa sen kaikkien kommentoitavaksi. Jotkut paheksuvat, enemmistö kannustaa.
Videon tehnyt Antti istuu nyt pubin pöydässä pääkaupunkiseudulla. Virtsaamisvideosta on kulunut kolme vuotta. Hän on tullut haastatteluun suoraan ammattikorkeakoulun luennolta.
Videosta ja lukuisista levottomista nettikirjoituksista huolimatta 21-vuotias Antti ei tunnusta vihaavansa ketään. Tuleva insinööri puhuu rauhallisesti ja analyyttisesti, kun taas videoissa ja kirjoituksissa äänessä oli nimimerkki, joka halusi ärsyttää.
”Kun ei ollut muuta tekemistä, sitä saattoi paskapostata jollekin foorumille niin, ettei siellä ollut mitään järkevää tekstiä.”
Antti piti lähinnä outona sitä, että ihmiset jaksavat hermostua netissä asioista, vaikka se ei ”kuitenkaan ole niin oikeaa elämää.”
Antti oli siis trolli. Älä reagoi, älä ruoki trollia, sanoo verkkokeskustelun kirjoittamaton sääntö. Silti aina joku lankeaa. Ja siitä trolli vain innostuu. Usein koko keskustelu lähtee sivuraiteille, kun muut alkavat paheksua ja väittää vastaan.
Se oli Antista vain hauskaa.
Kaikki eivät pitäneet Antin kirjoituksia ja videoita hauskoina. Moni halusi vetää häntä turpaan.
”Perkele et mun tekis mieli mojauttaa nyrkillä ton hujopin typerän näköistä naamaa!”, kommentoi MrJuha83 Youtubessa.
Enää Antti ei juurikaan trollaile. Aika kuluu opintojen ja ystävien parissa, usein kyllä netissä. Siellä hän viettää jopa kahdeksan tuntia vuorokaudessa.
”Ilman nettiä olisi suoraan sanoen ihan helvetin tylsää ja perseestä.”
Trollailu oli yksi elämänvaihe, jolle Antti jo vähän naureskelee. Miten tulikin jaksettua. Mutta ei hän kadu. Hän haluaa sananvapauden niin teinitrolleille kuin Jussi Halla-ahollekin, edes netissä.
”Mua yleensäkin vituttaa, kun joka paikassa rupeaa olemaan semmonen imelä perseennuolentameininki. Mun mielestä on ihan hyvä, että on sellaisiakin paikkoja, missä ei tarvitse olla teennäistä kokoomusmeininkiä joka paikassa.”
Antti puhuu varmasti ja selväsanaisesti. Välillä hän kertoo lämpimästi perheestään, etenkin isoäidistään. Mummolta hän on perinyt vasemmistolaisen ja vapaamielisen aatemaailmansa: kukin olkoon mitä on, kunhan ei satuta toisia.
”Mummolle pystyy käytännössä puhumaan ihan mistä tahansa, koska se tajuaa, että mulla on musta huumorintaju. Se osaa lukea mua ja ymmärtää, mitä mä sanon tosissaan ja mitä en”, Antti kertoo.
Virtsaamisvideosta Antti ei sentään ole mummolleen kertonut. Se onkin ainoa aihe, joka saa Antin vaivaantumaan.
Youtube poisti videon pian julkaisun jälkeen, mutta se löytyy yhä toisen käyttäjän Youtube-tililtä.
Antti ja nainen, jonka kuvan päälle hän virtsasi, olivat pyörineet samoilla sivustoilla. Nainen toi julki feministisiä mielipiteitään. Antti sanoo, että ei vihaa naisia, mutta tämän naisen kirjoitukset tuntuivat yksiulotteisilta ja itsekeskeisiltä, ärsyttäviltä.
Antin mielestä feminismi ajaa liian usein naisten asioita, ei tasa-arvoa, ei kaikkien ihmisten asiaa.
Sitten yksi aamu Antti ja nainen olivat samaan aikaan Ircissä (keskustelukanavalla). Kun Antille tuli vessahätä, hän sai päähänpiston, johon liittyi tulostin ja kamera.
Enää kuvan päälle virtsaaminen ei tunnu niin hauskalta kuin kolme vuotta sitten.
”No, sanotaanko, ettei kaduta, mutta en välttämättä tekisi uudestaan. Ehkä se loukkasi henkilöä liikaa, vaikka olikin elekielellä tehty.”
Tämän jutun haastateltavista vain Timo Korhonen haluaa esiintyä omalla nimellään. Hän korostaa kantavansa vastuun sanomisistaan. Eduskuntavaaliehdokasta kiinnostaa myös julkisuus.
Ihan kaikkea nettiin kirjoitettamaansa hän ei silti halua paljastaa. Ylilyöntejä tuli etenkin nuorempana, kun politiikka ei vielä kiinnostanut. Silloin vihaisia viestejä saivat yleensä hänen ex-puolisonsa. Usein Korhonen oli näppäimistöä takoessaan juovuksissa. Niitä kirjoituksia hän katuu.
Jyrki Kataiselle ja Alexander Stubbille häneltä ei vieläkään löydy ymmärrystä. Hän ei osaa ajatella heitä kenenkään isinä tai lapsina.
”Mä yritin. Totesin ne sieluttomiksi paskoiksi.”
Nettikirjoittaja voi syyllistyä moneen rikokseen. Vuosi sitten lakiin kirjattiin vainoaminen ja viestintärauhan rikkominen. Vanhempia rikosnimikkeitä ovat esimerkiksi kunnianloukkaus, laiton uhkaus ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Käräjille päädytään kuitenkin vain harvoin.
Esimerkiksi kunnianloukkauksista poliisille tehtiin vuonna 2013 noin 5000 rikosilmoitusta, joista vain 150 tapauksessa nostettiin syyte. Verkkoon näistä tapauksista liittyi arviolta reilu viidennes.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö verkossakin tapahtuisi laittomuuksia.
”Poliisi priorisoi töitään. Kunnianloukkaukset eivät ole kärkipäässä”, ylikonstaapeli Forss sanoo.
Se, että viha ilmenee verkossa, voi vaikuttaa tutkinnan etenemiseen mutta myös rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseen. Netissä tiedonsaanti tekijästä on vaikeampaa, ja jos itse äityy räksyttämään, kynnys rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseksi nousee yhä korkeammaksi.
Antin virtsaamisvideo voisi Forssin mukaan täyttää kunnianloukkauksen tuntomerkit, koska videon tarkoituksena on selvästi halventaa kohdettaan.
Timo Korhosen Katais-kirjoitukset todennäköisesti eivät. Poliitikon on kestettävä kovaa kieltä. Edes kehotus tappaa toinen ihminen ei välttämättä johtaisi syytteeseen, etenkään jos kohteena on poliitikko.
”Jonkun pitäisi alkaa valmistella rikosta ja pitäisi vielä pystyä näyttämään, että juuri kyseinen viesti on vaikuttanut siihen, että rikosta on alettu valmistella”, Forss sanoo.
On vain vähän tutkittua tietoa siitä, millaisia netin vihakirjoittajat ovat. Mummoikäisiä naisiakin löytyy, mutta enemmistö on miehiä. Late lienee silti poikkeus: netti ei ole hänelle paikka, jossa päteä, esittää jotain, mitä ei oikeasti ole. Päinvastoin vaikuttaa siltä, että nettiminä on kalpea kuva todellisesta Latesta. Tai ainakin siitä, mitä hän oli.
Late on elänyt suuren osan aikuiselämästään aseiden, tappelujen ja murhien keskellä, usein sekaisin amfetamiinista, Subutexista ja lääkkeistä. Nyt hän sanoo rauhoittuneensa. Hän käyttää enää pilveä, sieniä ja alkoholia.
Elämän rauhoitti traumaattinen kokemus muutama vuosi sitten.
Late vietti puoli vuotta vankilassa epäiltynä henkirikoksesta. Tuomion sai lopulta toinen henkilö ja Late vapautettiin. Ensimmäiset kolme kuukautta linnassa Late oli eristyssellissä. Oli vaikeaa olla erossa lapsesta ja muista läheisistä.
”Väkivalta on nyt ohi, elämässä tärkeintä ovat läheiset ihmiset”, hän sanoo.
Isänä Late näkee väkivallan uhan toisin kuin ennen.
Hiljan hän kommentoi netissä etnistaustaisen lapsijengin väkivaltaa:
”Just lähdössä reenaan. Jos tulee vastaan turbohuuli tiedän mitä teen annan ns. ”neekerinsuukon.”
”Tarkoittaa siis sitä, että vedän nokkaan”, Late selittää. ”Mutta en minä tietenkään oikeasti lasta löisi.”
Kun hän lukee väkivallasta, hän yhdistää sen mielessään omaan lapseensa.
”Että mitä jos joku tekisi hänelle jotain, minun omalle lapselleni, niin mitä tekisin.”
Mitä se voisi olla?
”Heittäisin varmaan luotiliivit niskaan ja ajaisin autolla minun lastani satuttaneen lapsen vanhempien luokse käymään.”
Eteisen naulakossa roikkuvat luotiliivit, C. P. E. Pro -merkiltään, samanlaiset kuin poliisilla.
”Krista varmaan tulisi mukaan, hakisin kättä pidempää ja painelisin oven taakse. Tykki suuhun ja asiat järjestykseen.”
Juha Kauppinen ja Tuomo Tamminen ovat vapaita toimittajia. He ovat saaneet artikkelia varten Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -apurahaa.
Juttu julkaistu 20.2. klo 5.20, juttua korjattu 23.2. klo 12.30. Toisin kuin jutussa väitetään, Paljastetaan rahan valhe! tai Kuka kuuntelee köyhää -Facebook-ryhmissä ei ole viestejä ihmisten tappamisesta.
Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä
Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto
Tilaa