Toimittaja saaristoseikkailulla - Lidön ja Grisslehamnin tunnelmia
Onko Tukholman saaristo hienompi kuin meidän Saaristomeremme? Sitä täytyi lähteä maaotteluhengessä tutkiskelemaan paikan päälle.
Toimittaja Marko Hamilo kokeili viime kesänä kolmirunkoisen, poljettavan purjekajakkinsa rajoja. Koska niitä ei löytynyt, on nyt yritettävä purjehtia kajakilla Ahvenanmeren yli Ruotsista Suomeen.
Alus: 50 kg painava, viisi metriä pitkä trimaraanikajakki, jota voi polkea tai purjehtia. Masto viisi metriä, purjepinta-alaa noin viisi neliömetriä.
Lue matkapäiväkirjan muut osat täällä.
15.6. Finnhamn-Lidö
Reitti Finnhamnista merelle kulkee mökkimaisemissa, jotka ovat tuttuja kaikille, jotka ovat matkustaneet autolautoilla Ruotsin ja Suomen välillä. Hienoimmat ulkosaaristomaisemat näkyvät vasta Kapellskärin itäpuolella. Siinä vaiheessa laivan yökerho on vienyt usein voiton. Laivan aamiaispöytäkin avaa Tukholmaan mennessä vasta sitten, kun ollaan jo sisäsaariston puolella.
Harmi kyllä nyt jäi kajakkipurjehtijaltakin uloin saaristo näkemättä, mutta sinne tulee varmasti mentyä jokin toinen kerta. Yllättävän monet palvelut toimivat läpi vuoden, ja uloimpiin paikkoihinkin pääsee ainakin taksiveneellä. Tännehän voisi tulla ruska-aikaan kiertelemään fillarilla!
Saariston palveluammattilaiset osoittavat myös kiitettävää joustavuutta. Kapellskärin jälkeen alkaa olla aika löytää yösija, ruokaa ja ehkä olutta ja Ruotsi-Englanti-matsi. On pakko yrittää ensimmäistä saarta Lidötä, koska seuraaville rantautuessa kello olisi jo yli yhdeksän. Majatalossa on seuraavana päivänä häät ja oikeastaan koko paikka on vuokrattu yksityistilaisuutta varten, mutta pienen sumplimisen ja selvittelyn jälkeen käykin ilmi, että osa häävieraista tulee vasta myöhemmin. Yksi huoneista liikenee siis yhdeksi yöksi minulle. Kutsuvatpa vielä katsomaan jalkapalloa kanssaan. Tällaiseen Ruotsiin on vaikea olla ihastumatta.
Toisenlaisikin kokemuksia on. En suosittele ketään yrittämään saada fillaria ruotsalaiseen bussiin tai junaan. Tämä maa on pyöräilijän helvetti, mutta melojan tai purjehtijan paratiisi.
16.6. Lidö-Grisslehamn
Lidössä on viehättävä luontopolku hevosineen, lehmineen ja lampaineen. Samaan tapaan kuin Saaristomerellä Suomessa täälläkin niityt ovat alkaneet metsittyä, kun saaret ovat tyhjentyneet asutuksesta sodan jälkeen. Vasta viime aikoina lampaita ja lehmiä on tuotu saarille maisemanhoitotarkoituksiin.
Luontopolku tulee aamulla juostua läpi. Seuraava etappi kun on maratonin mittainen. Myötätuulta onneksi riittää niin, että alkumatkalla tulee kellotettua huippunopeudeksi 12 km/h.
Merelle ei oikein uskaltaisikaan. Päätän taas hyödyntää kajakille sopivaa oikotietä. Suojaista Väddön kanaalia ei kartan perusteella näyttäisi pääsevän purjeveneellä.
Jostain niitä purjeveneitä kuitenkin tulee vastaan. Syykin selviää. Kaksi silloista on kääntösiltoja ja kolmas yli 17 metriä korkea. Sen verran saan etua alas otettavasta mastostani, ettei silloilla tarvitse alkaa soitella vahdeille ja odotella tasatuntia.
Grisslehamnissa olen lopulta viiden aikoihin, ja saan taas hieman onnekkaasti edullisen huoneen Grisslehamn Gårdista.
Ehdin rantaan katsomaan viimeisiä postisoutuveneitä. Vuosittaisessa kilpailussa soudetaan tai purjehditaan perinteisillä puisilla veneillä parillisina vuosina Ahvenanmaan Eckeröstä Grisslehamniin, parittomina vuosina Grisslehamnista Ahvenanmaalle.
Väddön kanaalista pääsee purjeveneelläkin.
Postisoudussa muistellaan postireittiä, joka yhdisti maailman moderneimman valtion pääkaupungin Tukholman itäisen maakunnan Turkuun. Postitilalliset veivät viestiä säässä kuin säässä, niin maanteitä kuin vesienkin yli. Reitin pahin paikka oli juuri tämä ylitys.
Kymmeneltä Eckeröstä lähteneet veneet olivat viiden jälkeen jo kaikki perillä. Mutta missä bileet? Kuvittelin että kilpailijat kaljoittelisivat tuollaisen suorituksen jälkeen kolo illan. Mutta ei. Ehdin nähdä tervalta tuoksuvia perinneveneitä vain odottamassa pääsyä Eckerön lautan autokannelle.
Postisoudun ahvenanmaalaiset osallistujat jonottivat takaisin Eckeröhön vievään laivaan.
Grisslehamnin baareissa ei ole samaa saaristotunnelmaa kuin syrjäisten saarien krogeissa. Lautta tuo kaikenlaisia autoturisteja, jotka syövät mieluummin pizzaa kuin perinteistä saaristolaisruokaa. Tyydyn pizzaan minäkin.
Sitten kyttäillään. Sunnuntaiaamu valkenee sateisena, sumuisena mutta tyynenä. Sopiva länsituuli ja vähän parempi näkyvyys pitäisi olla. Se kun tulee, niin pakko se on ainakin Ruotsin viimeiselle majakkasaarelle Understenille päästä. Sieltä on sitten pisin ylitys Suomen puolelle Märketin majakalle, 11,9 km avomerta. Yli en lähde, ellei Märket näy paljain silmin.