Räjähtääkö pato?
Suomen joissa ja puroissa on tuhansia vaelluskalaesteitä. Hallitus haluaa purkaa niistä useita, mutta samaan aikaan valtio suunnittelee isoa vesivoimalaa Kemijokeen.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Siinä se on ollut lähes 150 vuotta ja estänyt taimenen ja lohen vaeltamisen Vantaanjokea ylöspäin.
Pato on ehkä Suomen kuvatuimpia, ja sen kohtalosta on keskusteltu vuosikymmeniä. Jälleen Helsingin kaupunki pohtii, mitä Vanhankaupunginkosken länsihaaran padolle pitäisi tehdä. Pitäisikö se purkaa kokonaan tai osittain, vai jättää ennalleen?
Monen mielestä padosta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Vaelluskalat nousevat kosken itähaaraan rakennettua kalatietä pitkin, mutta selvitysten mukaan esimerkiksi vaellussiika ei ole oppinut vaeltamaan rakennelmaa ylöspäin.
”On ihmisiä, joiden mielestä länsihaaran padolle pitäisi viedä joku yö dynamiittia ja räjäyttää”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton väliaikainen toiminnanjohtaja Tapani Veistola.
”Ei nyt sentään. Tottahan se on, että alueella on kulttuurihistoriallista merkitystä ja siellä on valtakunnallisesti arvokkaita rakennuksia. Kannatan rauhanomaista ratkaisua ja eri vaihtoehtojen selvittämistä.”
Jos Vanhankaupunginkosken länsihaaran pato purettaisiin, voisi sillä olla vaikutuksia myös alueen kasvillisuudelle ja rannoille. Joen pohjan sedimentti voisi lähteä liikkeelle ja pohjakerrostumista voisi irrota vesistöön vahingollisia aineita. Alueella on ollut teollista toimintaa ainakin 1500-luvulta alkaen, ja patoalueen pohjaan on voinut painua monenlaisia myrkkyjä. Tieteellinen näyttö kuitenkin puuttuu.
”Ongelmiin on ratkaisuja. Myös vesi-insinöörit osaavat ratkaista pulmia, ja jokeen voidaan rakentaa esimerkiksi pohjapatoja, jotka eivät ole esteitä kaloille”, Veistola sanoo.
Veistola on pitkän linjan luonnonsuojelija, ja hän on oppinut, että muutokset ympäristöpolitiikassa ja muillakin politiikan osa-alueilla tapahtuvat hitaasti.
Vesivoimaa rakennettiin voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeen aina 1980-luvulle saakka. Luonnonsuojeluliitto saavutti merkittävän voiton, kun koskiensuojelulait otettiin käyttöön 1987. Ne kielsivät vesivoimarakentamisen tietyissä vesistöissä ja vesistön osissa.
Vaelluskalojen puolesta alettiin puhua voimakkaammin 2010-luvulla, kun kansallinen kalatiestrategia laadittiin 2012. Seuraavaksi tehtiin kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia 2014. Strategioiden pohjalta uudistettiin kalastuslaki, jonka tarkoituksena on siirtää kalakantojen hoidon painopiste istutuksista kalojen luontaisen elinkierron palauttamiseen.
Kymmenien pienten vesivoimaloiden luvat voivat olla yli sadan vuoden takaa, ja niiden sähköntuotanto on mitätöntä.
Luonnonsuojelujärjestöjen tyytyväisyys kasvoi vuonna 2019. Hallitusohjelmaan kirjattiin vaelluskalojen osalta historiallinen linjaus järjestöjen aktiivisen lobbauksen tuloksena.
”Päivitetään vesilaki ulottamaan kalatalousvelvoitteet niin sanottuihin nollavelvoitelaitoksiin”, hallitusohjelmassa sanotaan.
Suomessa on kymmeniä pieniä vesivoimalaitoksia, joilla ei ole mitään velvoitteita parantaa vaelluskalojen elinympäristöä. Voimalaitosten luvat voivat olla yli sata vuotta vanhoja. Ne on laadittu ainoastaan sähköntuotannon näkökulmasta. Nykyään nämä laitokset ovat sähköntuotannon kannalta lähes merkityksettömiä.
Hallitusohjelman kirjaus ei ole vielä konkretisoitunut uudeksi vesilaiksi, mutta selvitystyötä on toteutettu ministeriöissä, Luonnonvarakeskuksessa, Suomen ympäristökeskuksessa ja ely-keskuksissa jo toista vuotta. Vesilain muutostyöryhmä aloittaa työnsä todennäköisesti kesällä 2021, ja eduskunnan käsittelyssä uuden vesilain pitäisi olla vuoden 2022 aikana.
Tutkijat ovat kartoittaneet muun muassa vaelluskalaesteiden sijaintia ja määrää. Tietoa on ollut aiemminkin saatavilla, mutta nyt se on päivitetty 2020-luvulle. Patoesteiden kartoitus näyttää vaelluskalojen kannalta lohduttomalta.
Suomessa on jokia ja puroja 130 000 kilometriä. Näissä virtavesissä sijaitsee ainakin 5 200 patoa tai muuta vaellusestettä. Vesivoimalaitosten patorakennelmia on noin 700.
Lisäksi on 90 000 vesistöjen ylittävää tierumpua, joista kolmasosan on arvioitu muodostavan täydellisen tai osittaisen vaellusesteen.
Pohjois-Savon ely-keskuksen tekemän muistion mukaan koko maassa on 60 pientä, alle viiden megawatin voimalaitosta, joilla ei ole mitään kalatalousvelvoitetta. Mikrovoimaloita eli alle 0,1 megawatin laitoksiakin on ilman velvoitetta 76. Lisäksi on 386 alle 0,1 megawatin mikrolaitosta, joiden velvoitteista ei ole tietoa. Nämä laitokset eivät välttämättä tuota sähköä lainkaan.
On myös viisi suurta yli viiden megawatin voimalaitosta, joilla ei ole kalatalousvelvoitteita.
”Etenkin vanhat vesitalousluvat ovat sanailuiltaan melko monimuotoisia, eikä tulkinta ole aina ihan yksiselitteistä”, sanoo selvityksen tehnyt kalastusbiologi Markus Huolila Pohjois-Savon elystä.
Huolila korostaa, että muistion tiedot eivät kerro, onko kaikille selvityksessä mukana oleville vesivoimalaitoksille tarvetta kalatalousvelvoitteelle. Tiedot antavat kuitenkin kokonaiskuvan tilanteesta.
Suomen virtavesissä on siis valtava määrä vaellusesteitä. Tutkijat eivät kuitenkaan koe mielekkäänä listata patoja, jotka pitäisi purkaa tietyssä järjestyksessä.
”Jos valtakunnallisesti julkaistaisiin lista purettavista kohteista, näkyisi se suoraan varmastikin niiden arvossa. Kohteiden lunastushinnat todennäköisesti nousisivat. Lisäksi pelkästään voimalaitosten arviointi ei ole ekologisesti mielekästä, sillä muita patorakenteita on huomattavasti enemmän”, arvioi Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Saija Koljonen.
Tutkijoiden mukaan on otettava huomioon muun muassa se, että vedenlaadun pitää olla taimenen kannalta riittävän hyvä, jotta patojen poistolla olisi merkitystä ja kalojen lisääntyminen onnistuisi.
Patojen purkamisessa korostetaan myös kokonaishyötyä, joka ei kohdistu pelkästään vaelluskaloihin. Puhutaan intressivertailusta. On tarkasteltava tulvasuojelua, maankäyttöä, kulttuuriperintöä ja taloudellisia tekijöitä.
Vastuu kohteiden tarkemmasta selvittelystä halutaankin osittain siirtää kunnille ja ely-keskuksille, joiden alueilla vaellusesteitä on.
Kuntien ja alueiden viranomaisten sekä paikallisten aktiivien pitäisi kartoittaa hankalimmat kohteet, minkä jälkeen vaellusesteen purkamiseen tai kunnostukseen haettaisiin valtiolta tukea. Rahoitusta pitäisi saada myös ongelman aiheuttajalta ja esimerkiksi lahjoituksilla sekä EU-rahastoista. Konsultaatioapua saisi Luonnonvarakeskuksesta ja Suomen ympäristökeskuksesta.
Valtio on jo muutaman vuoden ajan osallistunut ja rahoittanut muutaman vesivoimalaitoksen purkuhanketta maa- ja metsätalousministeriön myöntämillä rahoilla. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa sijaitsevan Hiitolanjoen voimalaitospadot puretaan lähivuosina. Hintaa projektille on ilmoitettu reilu kolme miljoonaa euroa, mutta valtion osuutta voimayhtiön kanssa solmitusta kauppahinnasta ei ole kerrottu julkisuuteen.
Hiitolanjoen esimerkkiä ovat seuranneet monet muutkin purkuhankkeet, joihin on saatu valtion ”siemenrahoitus”.
Kuusamon Kuusinkijoella pohditaan patojen purkamista, kun Myllykosken voimalaitos lopettaa toimintansa. Hankkeessa ovat olleet mukana rahallisilla satsauksilla muun muassa Cargotecin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin ja entinen NHL-maalivahti Miikka Kiprusoff.
Maa- ja metsätalousministeriössä on vireillä puolenkymmenen voimalaitoksen purkaminen kokonaan tai osittain lähivuosina. Ministeriö ei kerro laitosten nimiä vedoten liikesalaisuuteen ja neuvotteluiden keskeneräisyyteen.
Voimalaitosten purkaminen on omistajien kannalta herkkä asia, sillä pienet voimalaitokset tuottavat yhtiöille rahaa, vaikka yhteiskunnan kannalta sähköntuotanto onkin vähäistä.
Vesilain uudistamisen myötä vesivoimalaitosten ja patojen purkamisen rahastohauista voi tulla tiukka kilpailu, sillä lakiuudistus ohjaa ja pakottaa laitosten omistajia rakentamaan kalateitä.
Pieniin laitoksiin kalateiden rakentaminen ei ole taloudellisesti järkevää, jolloin vaihtoehdoksi jää voimalaitospadon purkaminen valtion tuella. Monet patorakenteet voivat myös olla huonossa kunnossa ja niiden purkaminen tulee edullisemmaksi kuin padon korjaaminen. Patoja puretaan myös muissa EU-maissa, ja vesipuitedirektiivi ohjaa valtioita kunnostamaan vesistöjään.
Juha Sipilän (kesk) ja Sanna Marinin (sd) hallitukset ovat budjetoineet vaelluskala- ja patopurkuhankkeille 8–12 miljoonaa euroa yhden hallituskauden aikana. Rahaa tarvittaisiin moninkertainen määrä, jos esteitä haluttaisiin purkaa vauhdikkaammin ja rahoitusta ohjata jopa tuhansille pato- ja siltarumpukohteille.
Vaikka vaelluskalojen reitit virtavesiin halutaan vapauttaa, Suomeen aiotaan rakentaa vielä yksi iso vesivoimalaitos Sierilään, Kemijokeen. Paikka sijaitsee Oikaraisen kylässä Rovaniemellä.
Sierilän hanke on ollut vireillä jo 1950-luvulta saakka, ja esimerkiksi sen ympäristövaikutusten arviointi valmistui jo vuonna 2000. Erinäisten valituskierrosten jälkeen korkein hallinto-oikeus antoi valtion suuromistuksessa olevalle Kemijoki Oy:n hankkeelle vesitalousluvan toukokuussa 2017.
Vesitalouslupa kuitenkin vanhenee 21. toukokuuta 2021, sillä alueelle ei ole rakennettu vielä mitään. Kemijoki Oy on hakenut luvalle kolmen vuoden jatkoaikaa. Suomen luonnonsuojeluliitto aikoo valittaa luvasta, niin kuin se on valittanut myös muista Sierilää koskevista luvista.
Uutta vesivoimalaitosta vastustetaan Lapissa monella rintamalla. Facebookissa esimerkiksi on Vaelluskala saatava takaisin Kemijoen vesistöön! -ryhmä, jossa on 5 800 jäsentä. Ryhmä vaatii toimivia kalateitä Kemijoen voimalaitosten yli ja kalatalousvelvoitteiden päivittämistä 2020-luvulle. Lapin ely-keskus on ehdottanut velvoitteiden päivittämistä, mutta aluehallintoviranomainen (avi) ei ole tehnyt asiasta vielä päätöstä. Ryhmä haluaa luonnollisesti estää kokonaan Sierilän hankkeen.
”Sierilän laitos nostaisi vedenpintaa. Joki muuttuisi käytännössä järveksi ja koskipaikat jäisivät patoalueen alle.”
Yksi Sierilän vastustajista on Oulun yliopiston sosiologian professori ja Rovaniemen kaupunginvaltuutettu Vesa Puuronen (vas). Professori jopa maalasi kesällä 2020 protestiksi lohikaloja ja iskulauseita Kemijoki Oy:n Pirttikosken ja Seitakorvan voimalaitosten seiniin. Teko johti poliisitutkintaan.
Puuronen myönsi oikeudessa maalanneensa kalat, ja hänet tuomittiin maksamaan vahingonteosta Kemijoki Oy:lle yli 11 000 euron korvaukset. Sakkoja kirjoitettiin noin 2 600 euroa ja oikeudenkäyntikuluja tuli maksettavaksi yli 6 000 euroa.
Puuronen on kotoisin Vanttauskoskelta, Kemijoen varrelta, missä hän tälläkin hetkellä asuu.
”Olen lapsesta asti nähnyt, miten voimalaitosrakentaminen vaikuttaa jokivarteen ja sen luontoon. Sierilän laitoksen vaikutukset yltäisivät Vanttauskoskelle ja veden pinta nousisi. Joki muuttuisi käytännössä järveksi ja koskipaikat jäisivät patoaltaan alle.”
Puuronen on vastustanut Kemijoki Oy:n ajamaa vesivoimapolitiikkaa jo vuosia ja ”maalausprotesti” oli yksi vaikuttamiskeino muiden joukossa. Kemijoki Oy:n hallintoneuvostossa istuu joukko kansanedustajia.
”Joki ja sen luonto eivät voi itseään puolustaa. Jos me ihmiset emme näille asioille mitään tehdä, jäämme jokirosvojen armoille.”
Jokirosvoilla Puuronen viittaa Kemijoki Oy:hyn ja sen omistajiin. Joki tuottaa sähköä Fortumille ja Helenille sekä joukolle pienempiä sähköyhtiöitä. Joen tuottaman energian arvo on satoja miljoonia euroja vuodessa.
Sierilän rakentaminen maksaisi noin 150 miljoonaa euroa. Voimalaitoksen on arvioitu tuottavan sähköä 22 000 omakotitalolle. Töitä riittäisi rakennusvaiheessa arviolta 900 henkilötyövuotta. Rovaniemen kaupunki saisi laitoksesta kiinteistöveroja joka vuosi 1,5 miljoonaa euroa.
Nyt Kemijoki Oy maksaa jokivarren kunnille parikymmentä miljoonaa euroa kiinteistöveroja vuosittain. Se on monelle taantuvalle kunnalle ”helppoa rahaa”.
”Perustelut ovat hyvin tavanomaisia. Sierilän kannattajat eivät näe luonto- ja maisema-arvoja. Eivätkä he näe myöskään potentiaalia, mikä Kemijoen rakentamattomalla osuudella on muun muassa kalastusmatkailulle”, Puuronen sanoo.
Kemijoki Oy on perustellut Sierilän hanketta sillä, että joki on jo valjastettu ja Euroopan unionin vesipuitedirektiivi näkee Kemijoen ”voimakkaasti muutettuna vesimuodostuma”. Joessa on kaiken kaikkiaan 21 voimalaitosta.
Direktiivin mukaan voimakkaasti muutetuissa vesimuodostumissa vesialueen tavoitetila on ”hyvä saavutettavissa oleva ekologinen tila”. Sierilän vastustajien mielestä Kemijoen tila ei ole lähestulkoonkaan hyvä ja määrittely pitäisi tehdä uudelleen.
”Tämä on juuri se asia, josta väännetään kättä uudessa vesienhoitosuunnitelmassa. Tosiasia on se, että kasvi- ja eläinlajien elinympäristöjä ja koskipaikkoja jää laitoksen alle. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointikin on yli 20 vuotta vanha. Se pitäisi uusia, sillä on löytynyt uusia lajeja, joita ei ole otettu huomioon vanhassa selvityksessä”, Puuronen sanoo.
Kemijoki Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Timosen mukaan Sierilän hankkeen hyödyt ja haitat arvioitiin kattavasti 12 vuotta kestäneen vesitalouslupaprosessin yhteydessä. Intressivertailussa hyödyt todettiin huomattavasti suuremmiksi kuin haitat.
”Lupaviranomainen totesi, että voimalaitoksen rakentaminen ei vaaranna Keski-Kemijoen vesimuodostuman tilaa. Sierilän suunnitelmat sisältävät muun muassa luonnonmukaisen ohitusuoman tekemisen paikalliseliöstölle sekä varautumisen kalateiden rakentamiseen.”
Sierilän voimalahanke edustaa ”vanhan maailman” energiapolitiikkaa, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton Tapani Veistola. Vesivoimaa rakennettiin etenkin toisen maailmansodan jälkeen, koska teollistuva Suomi tarvitsi paljon sähköä.
Nykyään vesivoiman rooli on yhteiskunnan sähköntuotannon kannalta erilainen. Sitä käytetään säätövoimana. Sähköä ei kyetä nykytekniikalla varastoimaan suuressa mittakaavassa, joten sitä on tuotettava sähköverkkoon koko ajan sen verran kuin sitä kulutetaan: päivisin enemmän, öisin vähemmän. Vesivoiman osuus koko Suomen sähköntuotannosta on noin viidennes.
Vesivoimaa on pidetty myös uusiutuvana energiamuotona. Vaakakupissa painavat kuitenkin vesistöjen ja vaelluskalojen elinvoimaisuus.
”Kyllä vaelluskalojen kannalta on tapahtunut kuitenkin suuri muutos. Lähes kaikki poliitikot kannattavat vaelluskalojen elinolosuhteiden parantamista ja joidenkin vaellusesteiden purkamista. Sukupolvet ajattelevat asioista eri tavoin, ja virtavesien arvo tunnistetaan. Se on hienoa”, Veistola sanoo.
Helsingin Vanhankaupunginkosken länsihaaran padon purkuselvityksen tuloksia ja poliittista päätöstä odotetaan kuntavaalien 2021 jälkeen. Kamppailu Kemijoella jatkunee vielä vuosia, sillä valituksia on useita ja kalatalousvelvoitteiden päivittäminen on kesken.
Juttua on päivitetty 14.5.2021 kello 22.46: Korjattu avausvideon kuvateksti.