Suhde Venäjään romahti yhdessä yössä

Suomi joutuu miettimään turvallisuuspolitiikkansa kokonaan uudelleen. Kiivas Nato-keskustelu ja tahmeus Ukrainan aseavussa ovat vain osa karikkoa, jossa valtiojohto yrittää nyt luovia.

Marin I
Teksti
Annu Marjanen

Venäjän hyökkäys Ukrainaan mullisti Suomen Venäjä-suhteen kertarysäyksellä. Vastaavan mittaluokan sotaa ei ole nähty Euroopassa sitten toisen maailmansodan, ja presidentti Vladimir Putin romutti hyökkäyksellä koko Euroopan turvallisuusjärjestyksen. Se vaikuttaa olennaisesti myös Suomeen.

Presidentti Sauli Niinistön ajattelussa Suomen turvallisuuspolitiikka on nojannut neljän pilarin varaan. Niinistö nosti ensimmäisellä kaudellaan esiin pilarimallin, jota hän on kuvannut ”vakausajatteluksi”. Yksi pilareista on uskottava puolustuskyky, toinen on kahdenvälinen yhteistyö muun muassa Ruotsin, Naton ja Yhdysvaltojen kanssa. Kolmannen pilarin on muodostanut hyvä ja selkeä suhde Venäjään. Neljäs pilari on yhteistyö YK:ssa ja muissa vastaavissa rakenteissa.

Malliin kuuluu ajatus siitä, että kun yksi pilareista heikkenee, on muita vahvistettava.

”Nythän voisi sanoa, että kaksi niistä pilareista on aika lailla murskaantunut”, sanoo Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen. Hyviltä Venäjä-suhteilta putosi pohja, eikä kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä ole onnistunut estämään Putinin sotaa.

Toisaalta Putin osoitti jo Krimin valtauksella 2014, että hän ei piittaa kansainvälisestä järjestyksestä. Niinistö on kuitenkin korostanut, että Suomi pitää neljännestä pilarista kiinni ja edellyttää sääntöpohjaisen järjestelmän noudattamista myös muilta.

Nyt Suomen Venäjä-suhde pitää miettiä uudelta pohjalta.

”Edessä on maailma, joka ei ole sääntöpohjainen ja yhteistyön varainen, vaan se on voimapolitiikan ja geopolitiikan maailma. Meidän täytyy miettiä hyvin tarkkaan, miten sijoitumme siinä”, Himanen sanoo.

 

Sota on kiihdyttänyt Nato-keskustelun uuteen vauhtiin. Kansalaisaloite Nato-kansanäänestyksestä keräsi yli 50 000 nimeä alle viikossa. Ylen maanantaina 28. helmikuuta julkaiseman kyselyn mukaan 53 prosenttia suomalaisista kannattaa Nato-jäsenyyttä. Muutos on merkittävä, sillä edellisissä kyselyissä noin kolmasosa on ollut jäsenyyden kannalla.

Suomen valtiojohto on välttänyt asiassa äkkinäisiä liikkeitä ja korostanut, että Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu sotilaallista uhkaa. Keskustelu Nato-jäsenyydestä käy kuitenkin eduskunnassa kuumana, ja myös pääministeri Sanna Marin (sd) on viitannut siihen, että jäsenyyden hakeminen edellyttäisi laajaa parlamentaarista tukea.

Tiedotustilaisuudessa 28. helmikuuta Marin ei vastannut siihen, onko hänen oma näkemyksensä Nato-jäsenyydestä muuttunut.

Presidentti Niinistö sanoi samana iltana Ylen A-studiossa, että hänen kokonaisarviointinsa Nato-jäsenyydestä on vielä auki. Hän myös huomautti, että päättäjien on arvioitava päätösten seurauksia eri tavoin kuin kansalaisten.

Vielä tammikuussa Marin sanoi uutistoimisto Reutersille pitävänsä hyvin epätodennäköisenä, että Suomi hakisi Nato-jäsenyyttä tällä hallituskaudella.

Hannu Himanen on ollut jo pitkään Nato-jäsenyyden kannalla. Se ei kuitenkaan ole mikään hopealuoti, joka ratkaisisi kaikki Suomen turvallisuushuolet, hän muistuttaa.

”Meillä on itsenäinen kansallinen puolustus, mutta jos katsotaan isompaa kuvaa, olemme Ukrainan ja Valko-Venäjän ohella ainoa Venäjän eurooppalainen rajanaapuri, joka ei ole Naton jäsen.”

Venäjän puolustusvoimien johto on Himasen mukaan pitänyt Suomea ja Ruotsia selvästi osana läntistä ja Nato-johtoista sotilaallista järjestelmää. Suomi ja Ruotsi ovat molemmat Naton läheisiä kumppanimaita.

”Me olemme sotilaallisesti Venäjän silmissä osa länttä, mutta meillä ei ole Nato-jäsenille kuuluvaa suojaa. Emme ole missään lännen ja Venäjän välimaastossa, emmekä voi välttää olemasta osapuoli tässä asetelmassa. Me olemme puolemme valinneet.”

Himanen pitää selvänä, että Putin pyrkii mullistamaan koko Euroopan turvallisuusjärjestyksen, ja siinä Ukraina on vain ensiaskel.

”Itse uskon, että juuri nyt saattaisi olla aikaikkuna, jolloin jäsenyysprosessin käynnistäminen olisi järkevää ja se pitäisi tehdä ehdottomasti yhdessä Ruotsin kanssa.”

Myös turvallisuuspolitiikan johtava asiantuntija Francois Heisbourg arvioi vastikään Ylen haastattelussa, että Suomen ja Ruotsin kannattaisi hakea jäsenyyttä pikimmiten. Ikkuna olisi nyt auki, kun Venäjän joukot ovat kiinni Ukrainassa. Heisbourg oli vuonna 2016 mukana laatimassa selvitystä Suomen Nato-jäsenyyden vaikutuksista.

Selvityksen mukaan jäsenyys olisi Suomelle huomattavasti suotuisampi, jos päätös tehtäisiin yhtä jalkaa Ruotsin kanssa. Maat jakavat yhteisen alueen ja muodostavat näin strategisen kokonaisuuden. Myös Ruotsissa yhteistä päätöksentekoa asiassa pidetään tärkeänä. Ruotsin oman puolustuskyvyn vahvistaminen on pahasti kesken, ja Nato-jäsenyyden kannatus on kasvanut maassa viime aikoina.

Ukrainalaiset sotilaat odottivat venäläisten hyökkäystä valmistelemissaan asemissa pääkaupunki Kiovassa. © Laurent Van der Stockt / Le Monde / Getty Images

Myös Nato-jäsenyyden kannattajien joukossa on kuitenkin epäilyksiä siitä, onko jäsenyyden hakeminen näissä oloissa järkevää. Venäjä reagoisi asiaan väistämättä tavalla tai toisella. Putin on vaatinut Natoa lopettamaan laajentumisen itään.

Suomen maantieteellinen asema tekee tilanteen hyvin hankalaksi, sanoo puolustusministeriön entinen kansliapäällikkö Jukka Juusti.

Venäjän laivaston ydinasetukikohta sijaitsee pohjoisessa Kuolan niemimaalla ja etelässä lähellä rajaa on Pietari, johon Putinilla on vahva emotionaalinen suhde, Juusti kuvaa. Kuolan niemimaa ja Murmansk on Venäjän puolustukselle strategisesti tärkeä alue.

”Sieltähän ne ydinsukellusveneet lähtevät liikkeelle. Jos Venäjä kokee, että se alue joutuu uhanalaiseksi, reaktio voi olla aika kova.”

Juusti on periaatteessa Nato-jäsenyyden kannalla, mutta kuten moni suomalainen, hänkin sanoo, että jäseneksi olisi pitänyt liittyä jo 1990-luvulla.

”Tässä kriisitilanteessa näen sen erittäin vaikeana. Maantieteellisen tilanteen vuoksi se ei mielestäni onnistu.”

 

Niinistö pyöritteli A-studion haastattelussa Nato-jäsenyyden eri puolia ja Venäjän mahdollisia vastatoimia. Nato muodostaisi kyllä ”pitävän pidäkkeen”, jos Venäjä kohdistaisi erillishyökkäyksen Suomeen. Tätä skenaariota presidentti ei kuitenkaan pidä realistisena ainakaan lähivuosina. Sen sijaan hän näytti olevan huolissaan siitä, että Nato-jäsenyys muuttaisi Suomen rajamaaston ja ylipäätään vuorovaikutuksen Venäjän kanssa selvästi jännitteisemmäksi. Venäjä voisi kohdistaa Suomeen laajamittaista hybridivaikuttamista myös sen jälkeen, kun Suomi olisi jo Natossa.

”Hybridiuhat tulevat kasvamaan ja vakavoitumaan, tulee keinoälyä, tulee kvanttitekniikkaa, kaikkea, jossa sitten joudutaan kysymään, kuinka hyvin suojautunut tällainen hyvin pitkälle kehittynyt yhteiskunta on”, Niinistö sanoi.

Hän viittasi esimerkiksi infrastruktuuriin kohdistuviin hyökkäyksiin, joita vastaan on vaikea aukottomasti suojautua.

Kriittinen vaihe olisi kiistatta se, kun hakuprosessi on kesken. Suomen ja Ruotsin kohdalla voitaisiin edetä nopeutetulla menettelyllä, mutta yhdessä yössä se ei tapahtuisi. Uuden jäsenen hyväksyntä vaatii kaikkien Nato-maiden tuen, ja ratifiointi kansallisissa parlamenteissa voisi viedä kuukausia.

Suurlähettiläs Hannu Himasen mukaan nopeutettu menettely tarkoittaisi, että Suomen ja Ruotsin ulkopoliittinen johto olisivat pohjustaneet asian hyvin valmiiksi ja keskeiset Nato-maat, kuten Yhdysvallat ja Britannia, lupaisivat maille turvatakuut jo jäsenyysprosessin aikana. Näin ei syntyisi vaarallista välitilaa, jossa hakijamaat olisivat alttiita painostukselle.

Niinistön mukaan ajattelussa on ongelmansa, koska yksipuolisia turvatakuita antavien maiden olisi haettava myös niihin päätöksiin parlamenttiensa hyväksyntä. Tällöin nämä maat olisivat vastaavasti alttiita Venäjän vastatoimille.

Ukrainan sodassa Putin on uhkaillut jopa ydinaseilla.

Kun länsimaat tuomitsivat jyrkästi Putinin hyökkäyksen ja päättivät massiivista talouspakotteista, Putin ilmoitti määräävänsä maan ydinasejoukot hälytystilaan.

Moni asiantuntija on pitänyt ydinasekorttia vain retorisena pelotteluna ja huomauttanut, että Venäjä on turvautunut siihen ennenkin. Himanen on samaa mieltä.

”Sen ainoa tarkoitus on synnyttää väestössä ja mielipiteessä paniikkia. Se on informaatiosotaa, eikä mitään muuta. Mielipiteen terrorisointiin täytyy vain varautua. Silloin edellytetään valtiojohdolta rauhallista, määrätietoista ja selväpäistä viestintää.”

Myös Jukka Juusti korostaa, että ydinaseiden käyttökynnykset ovat äärimmäisen korkealla.

 

Venäjä-suhdetta voi peilata myös keskustelussa, jota Suomessa on viime päivinä käyty kiivaasti Ukrainan aseavusta. Venäjän hyökkäys sai EU-maat muuttamaan kurssiaan asiassa hyvin nopeasti.

Saksan laiva kääntyi historiallisella tavalla, kun liittokansleri Olaf Scholz ilmoitti sallivansa aseviennin Ukrainaan ja kasvattavansa Saksan puolustusbudjettia tänä vuonna sadalla miljardilla eurolla.

Saksa on ollut sotilaallisesti kokoaan selvästi pienempi toimija, mikä on ollut toisen maailmansodan traumoista kärsivälle maalle tietoinen valinta.

Myös Ruotsi muutti linjaansa aseavussa ja ilmoitti toimittavansa Ukrainaan muun muassa 5 000 panssarintorjunta-asetta. Viimeksi vastaava päätös tehtiin talvisodan aikana, kun apua lähetettiin Suomeen. EU ilmoitti ennennäkemättömästä aseavusta, Ukrainaan luvattiin toimittaa jopa hävittäjäkoneita.

Suomen päätöksenteko oli tahmeaa, mikä herätti laajaa paheksuntaa. Suomi näyttäytyi kitsaana auttajana, jolla oli vaikeuksia pysyä mukana Euroopan yhteisessä rintamassa.

Lopulta Suomi ilmoitti lähettävänsä Ukrainaan aseita. Valtiojohto vetosi siihen, että asiasta piti kuulla ensin eduskuntaa.

Jukka Juustin mukaan taustalla painaa huoli omasta puolustuskyvystä. Puolustushallinnossa on varauduttava myös siihen, että Venäjä hyökkäisi Suomeen.

”Eihän esimerkiksi ilmatorjuntaohjuksia ole siinä määrin, että niitä voisi lähteä viemään yhtään mihinkään. Panssarintorjuntakalustoa on vähän enemmän, mutta eipä sitäkään ylen määrin ole.”

Juusti sanoo ymmärtävänsä hyvin, että toisessa vaakakupissa painaa solidaarisuus, jota Ukrainalle on tärkeä osoittaa. Ukraina sotii sen puolesta, että Suomi ei joutuisi itse vastaavaan tilanteeseen.

Juusti sanoo olleensa tekemässä materiaalihankintoja ja tietävänsä siksi hyvin, että esimerkiksi ilmatorjunta-aseiden hankkiminen pois annettujen tilalle ei onnistu hetkessä.

Uusia ei saa kaupan hyllyltä, vaan ensin pitää käydä tarjouskilpailu ja hankkia rahat. Sitten aseet pitää vielä valmistaa.

”Viisi vuotta on lyhyt aika, jos me lähdetään ilmatorjuntaohjuksia ostamaan. Sen aikaa olemme sitten ilman niitä.”

Ilmatorjuntaohjuksien sijaan Suomi päätti lähettää Ukrainaan 2 500 rynnäkkökivääriä, 150 000 patruunaa, 1 500 kertasinkoa ja 70 000 taistelumuonapakkausta.