Sodan jälkeen taistelu
Suomi on jättänyt maailmalta palanneet rauhan-turvaajansa kamppailemaan yksin ahdistuksen kanssa. Yksi veteraaneista on luutnantti Mika Vuolle. Lue myös puolustusministeri Jyri Häkämiehen vastaus rauhanturvaajan esittämään kritiikkiin.
Teksti Jari Lindholm
Joulu oli musta.
Viimeiset lumitäplät olivat sulaneet yöllä Tampereen kaduilta. Aattoaamuna kaupungin läpi puhalsi märkä, lauhkea tuuli.
Radiossa tasavallan presidentti Tarja Halonen luki tervehdystä suomalaisille rauhanturvaajille.
”Olen niin kotimaassa kuin ulkomailla saanut ottaa vastaan kiitosta toiminnastanne vaikeissa olosuhteissa…”
Tampereen Juhannuskylässä satavuotiaassa puutalossa reservin luutnantti Mika Vuolle makasi patjalla parvisängyn alla.
Pimeä nurkka oli ollut hänen turvapaikkansa jo vuoden.
Vuolle oli väsynyt, ahdistunut ja häpeissään. Hän oli työtön, ja hänen rahansa olivat lopussa. Ryyppyputki oli jatkunut viisi viikkoa.
”Olette toiminnallanne jatkaneet arvokkaita suomalaisia perinteitä kriisinhallintaoperaatioissa ja näin vahvistaneet mainettamme kriisinhallinnan kärkimaiden joukossa…”
Rauhanturvaajavuosinaan tiedotusupseerina Libanonissa ja Kosovossa Vuolle oli jouluisin soittanut presidentin tervehdyksen keskusradiosta koko pataljoonalle. Ne olivat olleet sykähdyttäviä hetkiä.
Nyt hän ei ollut jaksanut edes avata radiota.
”Uskon, että mielissänne korostuu perheen, läheisten ja ystävien merkitys voimanlähteinä… He varmasti ajattelevat lämmöllä teitä – niin kuin me kaikki muutkin suomalaiset.”
Vuolle käänsi kylkeä. Tänäkin jouluna hän nukahti lahjoja avaamatta.
*
Mika Vuolle oli kerran Suomen armeijalle arvokas mies.
Kun Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon tarvittiin kokenutta veteraania kesällä 2005, Puolustusvoimien kansainvälisestä keskuksesta soitettiin hiljaiselle tamperelaisluutnantille.
Vuolle oli kotiutunut tyytyväisenä Libanonista 2001 ja Kosovosta 2003. Hän piti rauhanturvaajaelämästä ja oli valmis äkkilähtöön.
”Olin uskollinen koira”, hän tiivistää.
Palvelussopimus allekirjoitettiin 16. elokuuta 2005.
Viikkoa myöhemmin Vuolle saapui kuljetuskoneella Maimanan pikkukaupunkiin, jossa suomalaisjoukko palveli norjalaisen everstiluutnantin alaisuudessa.
Ongelmat alkoivat kasautua heti.
Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, romahdukselle on vaikeata jäljittää yksittäistä syytä.
Yksi asia on kuitenkin kiistaton: terve mies palasi Afganistanista sairaana.
Maimana on raskas paikka. Elämä monikansallisten joukkojen tukikohdassa keskellä epäluuloista uzbekkikaupunkia voi käydä ahdistavaksi terveellekin ihmiselle.
Vuolletta painoi lisäksi työstressi. Tiedotusupseerina hän oli nuoren norjalaisen tiedusteluluutnantin alainen. Heidän välinsä olivat huonot. Vuolteen mielestä luutnantti oli työpaikkakiusaaja.
Norjalaiset olivat juuri saaneet vastuun Maimanan jälleenrakennusyksiköstä. He piiskasivat kaikkia – enimmäkseen toisiaan, mutta myös suomalaisia.
Vuolle uupui. Öisin hän kiersi tukikohtaa norjalaisluutnantin järjestämissä vartiovuoroissa. Vapaina öinä hän piehtaroi valveilla majoituskontin sängyssä.
Syynä saattoi olla alituinen jännitystila, vieressä jyrissyt generaattori tai aivan tavallinen potutus.
Norjalainen lääkäri määräsi nukahtamislääkkeitä. Ne auttoivat Vuolteen horrokseen, mutta nyt hän harhaili päivisin tokkurassa.
Hän oleili yksin. Juttukavereita ei ollut. Mutta ei hän olisi sellaisia omien sanojensa mukaan tarvinnutkaan.
”Mä väsyin. Mulla muita ongelmia ollut.”
Lue koko juttu SK:sta 37/2007.
Häkämies: Tilanne parantunut
Puolustusministeri Jyri Häkämies vastaa rauhanturvaajan kritiikkiin.