SK:n vaaliveikkauksen voittaja ennusti isojen puolueiden loppukirin

Kuopiolaisen Jyrki Hännisen veikkaus perustui oivallukseen pääministerivaaleista.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ympäristöterveystarkastaja Jyrki Hänninen yllättyi, kun hän kuuli voittaneensa Suomen Kuvalehden vaaliveikkauksen.

”Ajattelin, että moni muu olisi arvannut paremmin.”

Veikkaukseen osallistui 1041 lukijaa. Tavoitteena oli ennustaa eri puolueiden kevään eduskuntavaaleissa saavuttama kansanedustajien lukumäärä mahdollisimman tarkasti. Jos veikkaajan arvio tietyn ryhmän paikoista ei osunut kohdalleen, hän sai niin monta virhepistettä kuin ennuste poikkesi lopputuloksesta.

Hänninen saavutti ykkössijan veikkauksella, joka toi yhteensä 8 virhepistettä. Toisen sijan jakoivat viisi veikkaajaa 10 pisteellä. Kärki erottui selvästi massasta, sillä kaikkien veikkausten keskiarvo oli 26. 

Voittaja kertoo ”lätkineensä paikat ruudukkoon” alle kymmenessä minuutissa. Tätä ennen hän oli kuitenkin seurannut politiikkaa vuosia kiinnostuksella ja katsonut viime viikkoina useimmat television vaalikeskustelut. 

Vaalisunnuntaita edeltäneenä keskiviikkona pidettiin MTV:n Pääministeritentti, johon oli kutsuttu vain Petteri Orpo (kok), Sanna Marin (sd) ja Riikka Purra (ps). Se vahvisti Hännisen käsitystä siitä, että isot puolueet pärjäisivät taktisen äänestämisen takia paremmin kuin viimeisistä gallupeista olisi voinut päätellä.

”Tästä tehtiin pääministerivaali. Arvioin, että siitä kärsivät keskusta, vasemmistoliitto ja vihreät.”

Hänninen ennusti vihreiden ja ruotsalaisen eduskuntaryhmän paikat täsmälleen oikein. Useimpien puolueiden kohdalla hänen veikkauksensa poikkesi yhden edustajan verran toteumasta. Vasemmistoliitolle hän veikkasi 13 paikkaa, mutta puolue sai niitä kaksi vähemmän. Tämä jäi hänen isoimmaksi virheekseen.

Vain harva veikkaaja osasi ennustaa suurten puolueiden loppukirin voiman. Keskimäärin osallistujat arvioivat sekä perussuomalaisten että kokoomuksen saavan noin 42 kansanedustajaa, kun puolueiden paikkamäärät olivat lopulta 46 ja 48. 

Sosiaalidemokraateille veikkaajat ennustivat keskimäärin 40 kansanedustajaa. Se alitti lopputuloksen kolmella paikalla. Keskivertoennuste olisi mennyt pahemmin pieleen, jos Sdp olisi välttänyt useat täpärät alueelliset tappiot. Puolueen edustaja oli vain yhdessä vaalipiirissä viimeinen läpimenijä, mutta kuudessa vaalipiirissä ensimmäinen valitsematta jäänyt.

Moni ei kyennyt ennustamaan myöskään sitä, kuinka pahasti osa puolueista romahti. Vihreille arvioitiin keskimäärin noin 17,5 paikkaa, mutta puolue jäi 13:een. Vasemmistoliiton veikattiin keskimäärin saavan 16 edustajaa, mutta niitä ei herunut kuin 11.

veikkauksen voittanut Jyrki Hänninen ei ole koskaan toiminut politiikassa, mutta hän kertoo äänestävänsä aina. 

”En tosin seurakuntavaaleissa.”

Työkseen 55-vuotias Hänninen huolehtii siitä, että Kuopion talousvesi on puhdasta. Hänen toimenkuvaansa kuuluu myös tupakkatuotteiden myynnin ja parveketupakoinnin valvominen.

Palkinnokseen saamansa 100 euron kirjalahjakortin hän uskoo käyttävänsä elämäkertoihin ja sarjakuviin.

Tex Willerit ovat kovia”.

Veikkauksen kakkossijan jakoivat Roope Mäkelä, Pentti Väänänen, Raimo Mustonen, Olli E. Juvonen ja Leena Nevasalo kymmenellä virhepisteellä. Heidät palkitaan 50 euron kirjalahjakorteilla.