Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on maanomistajien etu
Nykyihmisen aiheuttama luonnon näivettyminen voi kurjistaa merkittävästi tulevaisuuden elinolosuhteita, kirjoittaa Sanna Perkiö.
Älykäs ihminen on vuosituhansia hyödyntänyt luontoa vahvimman oikeudella. Nyt olemme käännekohdassa, jossa luonnon ylikäyttö vahingoittaa omia elinolosuhteitamme. Luonnon monimuotoisuuden keskiössä on maankäyttö ja sen omistus.
Eetikko Benedictus de Spinoza (1632–1677) piti luontoa jumalana ja luonnon olioi- den oikeuksia toistensa hyväksikäyttöön yhtäläisinä. Tässä taistelussa ihminen keksi työkalut, joiden avulla ottaa luonto hallintaan. Nykyiset valtuutemme luonnon käyttöön perustuvat ihmisyhteisön sopimuksiin, kuten maakaareen.
Maapallolla elää miljoona uhanalaista lajia. Ihmisen toiminta on luontotuhon juurisyy ilman tieteellisiä epävarmuuksia. Vitkuttelu elonkirjon suojelussa ei ole moraalisesti kestävää, sillä nykyihmisen aiheuttama luonnon näivettyminen voi kurjistaa merkittävästi tulevaisuuden elinolosuhteita ja taloutta. Vastuulliseen ympäristöpäätöksentekoon kuuluu vahingollisten vaikutusten ennakointi, mahdollinen estäminen tai haitan rajoittaminen riittävästi, oikea-aikaisesti ja oikeasuhtaisesti. Mitä aikaisemmin toimimme, sitä paremmin kykenemme oikaisemaan tuhon syöksykierteen.
Yhdysvaltalaisen taloustieteen nobelistin Elinor Ostromin mukaan globaalit ympäristöongelmat ratkeavat tehokkaimmin monenkeskisesti, monitasoisesti ja samanaikaisesti yksilöiden ja yhteisöjen voimin. On ajanhukkaa odotella valtioiden välisten sopimusten vaatimuksia.
Yksittäisellä ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä valintojen lisäksi äänestäjänä ja kuluttajana, ammatissaan työpaikalla, yhteisöjen jäsenenä ja päättäjänä yhteiskunnassa. Yksilöiden pienetkin luontoystävälliset teot summautuvat vaikutuksiltaan merkittäviksi kasautuessaan ja kertautuessaan.
Luonnontuho kiertyy ilmastonmuutosta selvemmin maankäytön ja -omistuksen ympärille. Maanomistajien vastuulla on suojella villiä luontoa riittävästi ja hyödyntää sitä kestävästi. Valtio-omistajien on oltava esimerkkeinä. Lisäksi tarvitaan yksityisten ihmisten suojelutahtoa ja pääomia. Sääntelyn, tukien ja vero-ohjauksen tulisi innostaa yksityisiä maanomistajia vapaaehtoiseen luonnonsuojelualueiden perustamiseen. Oiva esimerkki yksityisen pääoman luonto- teosta on Koneen Säätiön toteuttama Sanginjoen maa-alueen hankinta kansallispuistoksi Oulussa. Ikimetsiä tulisi suojella uusilla keinoilla, kuten esimerkiksi säätämällä laki vanhojen puiden yksilökohtaisesta suojelusta ja sen korvaamisesta maanomistajille.
Maaperän eliöiden monimuotoisuus on maanomistajien ylisukupolvinen etu. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan maapallon peltomaa kykenee tuottamaan satoa enää kuusikymmentä vuotta eli vähemmän kuin ihmisiän. Maaperän hedelmällisyys lepää ohuen pintakerroksen eliöiden elonkirjon varassa. Sitä heikentävät kemikaalien käyttö, eroosio ja kuivuus. Viljelymaan tuottokyvyn hiipuminen on ylisukupolvinen vakava huoli maanomistajille. Kun maatalous elinkeinona näivettyy, viljelijät ja karjankasvattajat ajautuvat perikatoon ja seuraavien sukupolvien maaperinnöt kuihtuvat.
Tarvitaan muutoksia maan ja luonnon hyväksikäyttöön. Tiede etsii ratkaisua bioteknisestä maanparannuksesta ja ruokaraaka-aineiden tehdastuotannosta. Avainasemassa ovat maanomistajien ylisukupolvinen motivaatio ja sen taloudelliset kannustimet.
Sanna Perkiö
Kirjoittaja on tekniikan tohtori ja filosofian tutkija Aalto-yliopistossa.