Paluu Thaimaahan: ”Ääni tai haju voi tuoda tunteen tsunamista”

Hyökyaallosta selviytynyt Sirkka Murtokangas on meressä koko ajan varuillaan.

Khao Lak
Teksti
Petri Pöntinen

Lentoliput on hankittu hyvissä ajoin: määränpää Thaimaa, lähtöpäivä 6. tammikuuta 2015.

”Joka kerta on käytävä Khao Lakissa”, Sirkka Murtokangas sanoo.

Kymmenen vuotta sitten, tapaninpäivänä 2004, tsunami tuhosi Khao Lakin lomaparatiisin maan tasalle. Hyökyaallot runtelivat Sirkkaa ja tämän aviomiestä Vesa Murtokangasta, samaan aikaan 16-vuotias Ville-poika oli kalastusretkellä. Kului toista vuorokautta, kunnes perheenjäsenet löysivät toisensa.

Suomen Kuvalehti seurasi Murtokankaiden kotiutusta Borlängeen, pieneen keskiruotsalaiseen kaupunkiin ja vieraili toistamiseen perheen luona ensimmäisen vuosipäivän alla.

Sittemmin vanhemmat ovat matkustaneet joka vuosi Thaimaahan. Ville ei koskaan.

”Jokin kauhu siitä jäi”, Sirkka Murtokangas sanoo.

”Hän ei ole vieläkään puhunut juuri mitään tsunamista.”

 

Vesa Murtokangas käsitteli tsunamia juoksemalla. Tukholman-maratonin paidassa luki: Jag klarade det!

”Hän harjoittelee yhtä paljon kuin ennen”, vaimo kertoo. ”Mutta kantapäässä on kipeä luupiikki. Maratonit on juostu.”

Sirkka Murtokankaalle paluu Khao Lakiin oli ratkaiseva askel toipumisessa. Ensimmäisen vuoden hän oli ajatellut joka hetki tsunamia, illalla viimeiseksi ja aamulla ensimmäiseksi.

”Käynti oli kauhean vapauttavaa”, hän sanoo. ”Tajusin, että se paikka oli jäljellä, tuhoutuneenakin.”

Oli tuttuja ihmisiä. Kauempana rannasta myös tuttuja ravintoloita.

”Thaimaalaiset olivat yhtä ystävällisiä kuin ennen. Heillä oli kova halu yrittää ja rakentaa uutta.”

 

Vesa Murtokangas, 66, on jäänyt terästehtaalta eläkkeelle puolitoista vuotta sitten. Sirkka Murtokangas, 63, on yhä töissä. Teho-osaston erikoissairaanhoitaja tekee viikon keikan joka kuukausi Norjaan.

”Jos vielä vuoden jatkaisin. Se piristää, on muuallakin kuin kotona.”

Työ sujuu, vaikka hän joutuu kohtaamaan vaikeasti loukkaantuneita potilaita. Joskus kova tuuli ja sade tai tietty haju laukaisevat muistuman tsunamista, paniikinomaisen pelon.

”Muistan yhä, miten ajattelin vedessä, että kohta kuolen.”

Murtokankaat eivät yövy Thaimaassa enää meren rannalla. Uiminen meressä ei pelota, silti siitä ei voi täysin nauttiakaan.

”Tarkkailen koko ajan merta”, Sirkka Murtokangas sanoo.

”Olen varuillani, vaikka rannalla on tsunamista varoittavat hälytyslaitteet.”

Tsunamin jälkeen Murtokankaat ovat alkaneet tukea SOS-lapsikylää Kambodžassa. He ovat vierailleet myös Indonesiassa ja Vietnamissa.

”Mutta Thaimaa on ollut aina paras. Se tuntuu jotenkin turvalliselta.”

Murtokankaat ovat kotoisin Alajärveltä, Etelä-Pohjanmaalta. He ovat hankkineet talviasuttavan talon syntymäkunnastaan.

”Sukulaiset ovat entistä tärkeämpiä, kun ikää tulee”, Sirkka Murtokangas sanoo.

Luonnonkatastrofikin vaikutti ostopäätökseen.

”Hämmästyin, miten moni otti Suomesta yhteyttä, miten moni ajatteli meitä katastrofin jälkeen.”

Murtokankaat lentävät takaisin Thaimaasta helmikuussa. Huhtikuun alussa, pääsiäisen alla, he pakkaavat auton ja suuntaavat kohti Alajärveä.