Ensiksi vaikenevat maltilliset

Ilmiö on valitettava. Paikallisia päätöksiä tekemään kaivataan niitä, jotka pystyvät kuuntelemaan, ottamaan selvää ja tarvittaessa korjaamaan ennakkokäsityksiään.

Profiilikuva
pääkirjoitus
Teksti
Matti Kalliokoski
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden vastaava päätoimittaja.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Kesäkuun kuntavaaleissa on oikeusministeriön mukaan yhteensä yli 35 000 ehdokasta.

Määrä on kunnioitusta herättävä. Noin moni on periaatteessa valmis käyttämään aikaansa yhteisten asioiden hoitamiseen paikallistasolla. Kokouspalkkioilla ei pääse ainakaan rikastumaan, joten motiivien täytyy löytyä muualta.

Ehdokaslistoja koonneet voisivat kuitenkin saalista esitellessään harmitella kalamiesten tapaan, millaiset vonkaleet pääsivät karkuun. STT:n haastattelemat (17.5.) puolueiden edustajat sanoivat, että kärjistynyt keskustelukulttuuri on vähentänyt monien halua asettua ehdolle.

Tuskinpa sivuun jääneet ovat niitä, jotka kertovat kovaan ääneen varmoja mielipiteitään asiaan kuin asiaan. Todennäköisemmin ilmapiiri karkottaa sellaisia, jotka vasta haluaisivat perehtyä asioihin tai jotka katsovat maailmaa usealta kantilta.

Ilmiö on valitettava. Paikallisia päätöksiä tekemään kaivataan niitä, jotka pystyvät kuuntelemaan, ottamaan selvää ja tarvittaessa korjaamaan ennakkokäsityksiään.

Valtakunnan tasolla politiikkaan osallistuminen on julkisuuteen tottuneiden ammattilaisten käsissä. Poliitikkoja seuraavat vakiintuneet uutisvälineet, jotka voivat olla tiukkoja mutta joiden omaakin toimintaa voi julkisuudessa perusteella arvioida.

Paikallistasolla amatöörit istuvat kokouksissa ja heidän tekemisiään haukutaan monenmoisilla kanavilla, joskus nimellä ja joskus nimimerkillä. Ryöpytykset nähtyään pysyy helposti hiljaa.

 

Vaientamisen kaava toimii myös muualla yhteiskunnassa ja varsinkin maissa, joissa kaksinapaistuminen on päässyt jo pitkälle. Koska kärjistettyjä kantoja esittävät saavat eniten aplodeja, ei kannata kiivetä näyttämölle sanomaan, että ilmiöt ovat monimutkaisia eikä helppoja ratkaisuja ole.

Paljon palkitsevampaa on valita puolensa ja keskittyä puhumaan oman leirin tyyliin. Vastakkaisen leirin olemassaolo helpottaa asetelmaa, mutta leirien välissä epävarmoina vaeltavat ovat vain harmiksi.

Onneksi Suomessa tälle kehitykselle on myös vastavoimia. Koulussa läsnä on koko ikäluokka. Enimmillään parin sukupolven takana useimpien tausta on vaatimaton.

Monen puolueen maassa päätöksenteko edellyttää enemmän yhteistyötä kuin siellä, missä kaksi valtaryhmittymää vuorottelevat. Vaikka vaalikampanjoissa puheet olisivat kovia, päättäjien arjessa vuoropuhelu on valttia.

 

Demokraattisessa maassa päättäjät ovat säännöllisesti vastuussa äänestäjille. Valtakirja jatkokaudelle ei ole automaattinen.

Suomen vaalijärjestelmä on yhdistelmä puoluevaalia ja ehdokaslistan sisäistä kilpailua. Edes kokeneet vallankäyttäjät eivät voi olla varmoja omasta läpimenostaan.

Siksi äänestäjät voivat valita, millaisesta ilmapiiristä he palkitsevat. On hyvä muistaa, että hankalien ja ristiriitaisten ongelmien ratkomisessa henkilöön käyvä mollaus on yhtä tuloksetonta kuin epäkohdista vaikeneminen.

Koska omien mielipiteiden levittäminen on nykyään helppoa, äänestäjien valta ja vastuu eivät rajoitu vain vaalipäivään vaan ulottuvat myös vaalien välille.