Puhtaiden susien puolesta

Asiantuntijat ovat huolissaan Suomessa vaeltavasta koirasusien laumasta.

suoraan sanoen
Teksti
Pipsa Havula

Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvan Ylämaan susilauman tappamiseen Itä-Suomessa, sillä kahdeksan suden laumaan kuuluu haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltuja koirasusia. Kesäkuussa Itä-Suomen hallinto-oikeus kuitenkin kumosi luvat luonnonsuojeluyhdistyksen valitettua niistä. Mitä ajatuksia hallinto-oikeuden päätös herättää, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola?

”Sellaisia ajatuksia, että päätös ei palvele Suomen susikannan suojelua, jonka yhtenä tavoitteena on geneettisen puhtauden vaaliminen. Risteymäongelma halutaan pitää niin pienenä kuin mahdollista, ja siksi koirasusien poistamisen pitäisi olla mahdollisimman sujuvaa.”

Jos Ylämaan lauma tapetaan, samalla saattaa kuolla myös geneettisesti puhtaita susia. Eikö niitä ole mahdollista erottaa silmämääräisesti?

”Tunnistaminen ulkonäön perusteella on hyvin vaikeaa, jopa täysin mahdotonta. Pidän kohtuuttomana vaatimuksena sitä, että metsästystilanteessa pitäisi pystyä valikoimaan susi koirasudesta. Tunnistamista vaikeuttaa myös se, että kysymyksessä eivät ole koiran ja suden ensimmäisen polven risteymät.”

Voitaisiinko koirasusia loukuttaa, kuten hallinto-oikeus päätöksessään ehdotti?

”Useimmissa Euroopan maissa, myös Suomessa, käytäntö on se, että kun todettuja risteymiä tulee vastaan, niistä hankkiudutaan eroon. Ainoastaan Italiassa ja Kreikassa koirasudet otetaan kiinni, steriloidaan ja lasketaan takaisin luontoon.

Lisääntymiskyvyttömien risteymien vapauttaminen vie kuitenkin luonnossa susilta elintilaa. Lisäksi kokonaisen lauman loukuttaminen on mahdottomalta kuulostava tehtävä – etenkin, kun nämä sudet liikkuvat paljon Venäjän puolella. Näin ollen en pidä ehdotettua toimenpidettä käytännössä toteuttamiskelpoisena.”

Miten nopeasti koirasusien määrä Suomessa kasvaa, jos niitä ei poisteta luonnosta?

”Sitä on vaikea ennakoida, sillä nuoret koirasudet lähtevät hyvin epäennustettavasti eri suuntiin. Dna-analyysin perusteella on todettu, että yksi lauman koiras on vaeltanut Suomen läpi När­piöön. Hyvä tieto on se, että sen jälkeläiset ovat dna-testeillä edelleen tunnistettavissa risteymiksi, jos se pariutuu ja saa pentuja. Tämä on tärkeää, sillä tunnistaminen heikkenee, mitä kauemmas siirrytään sukupolvessa.”

Eli tilanteen ei pidä antaa eskaloitua?

”Juuri niin. Koirasudet ovat Suomessa tähän asti olleet aika marginaalinen ongelma. Ne pitäisi saada nyt poimittua pois.”