Nuoret miehet kasvavan työttömyyden kipupiste

lama
Teksti
Jasper Kaarna

Työttömyysaste on kääntynyt nousuun. Kasvu on kohdistunut erityisesti nuoriin miehiin.

Työttömyys

Työ- ja elinkeinoministeriö TEM:n mukaan työttömyys nousee tänä vuonna keskimäärin 8,4 prosenttiin. Tilastokeskuksen työvoimatutkimus paljastaa maassamme olleen viime kuussa 222 000 työtöntä.

Eritoten nuorten miesten asema työmarkkinoilla on huonontunut. 15-24-vuotiaista miehistä työttömänä oli peräti neljännes. Samanikäisten naisten työttömyysaste jäi hieman alle 15 prosenttiin.

Edellisvuoteen verrattuna työttömiä nuoria miehiä oli 41 prosenttia enemmän. TEM selittää tämän johtuvan huonojen suhdanteiden kohdistumisella miesvaltaisille aloille.

Esimerkiksi naisvaltaisella sosiaali- ja terveysalalla työllisyys on jopa lisääntynyt. Ala oli suosittu myös kevään ammatillisen koulutuksen yhteishaussa.

Työministeri Tarja Cronberg (vihr) on huolissaan nuorten vetäytymisestä työelämästä.

Työttömyysaste noussee ensi vuonna

TEM:n mukaan työttömyysaste saattaisi kivuta ensi vuonna 10 prosenttiin. Käytännössä työllisten määrä laskisi peräti 150 000:lla, jolloin Suomi menettäisi kahden seuraavan vuoden aikana lähes täysin nousukauden tuoman työllisyyden kasvun.

Työministeri Cronberg pitää lukuja huolestuttavina, ja näkee suurtyöttömyyden torjumisen yhtenä tulevien vuosien tärkeimmistä tehtävistä. Hän ei kuitenkaan arvele työttömien määrän nousevan 1990-luvun laman lukemiin.

Maaliskuussa lomautettuja oli yhteensä 85 000. Viimeksi tänään Myllykoski Paper ilmoitti suunnittelevansa koko henkilöstönsä lomauttamista enintään 90 päiväksi.

Lue aiheesta lisää: Syrjäytyminen uhkaa koulupudokkaita: pelastus Ruotsin mallista?

Kuva Mikko Stig / Lehtikuva
Lähteet YLE ja STT