Minna Helle: Neuvottelemista ei voi opettaa, mutta sen voi oppia

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Haikon kartanon kokoushuone on juuri niin nuhjuinen kuin tällaisilla seminaariluokilla on tapana.

Minna Helteen ensimmäinen päivä valtakunnansovittelijaksi nimityksen jälkeen alkaa SAK:n, STTK:n ja Akavan edunvalvontajohtajien paneelilla. Tilaisuuden vetäjä, Yleisradion Jari Korkki, on tentannut puolessatoista tunnissa melkein kaiken mahdollisen. Yksi asia on kuitenkin kysymättä. Korkki haluaa vielä kuulla, miten kollegat evästäisivät Hellettä.

Akavan Maria Löfgren aloittaa. Hänen mukaansa Helteen ei pidä jäädä odottamaan, että joku kiikuttaa toimistoon ilmoituksen tulevasta työtaistelusta. Sovittelijan kannattaa olla aktiivinen silloinkin, kun työrauha on vielä voimassa.

Helle nyökyttää hyväksyvästi päätään. ”Lupaan etten hautaudu Bulevardille”, hän sanoo.

 Helsingin hienoimpiin kuuluva kadunnimi on samanlaista työmarkkinaslangia kuin Hakaniemi ja Eteläranta, SAK:sta ja työnantajista käytetyt kiertoilmaisut. Bulevardi tarkoittaa sovittelijan toimistoa aivan kaupungin ydinkeskustassa Vanhan kirkon puiston kulmalla.

Näissä kolmessa paikassa tehdyillä ratkaisuilla on muokattu suomalaisen työelämän pelisääntöjä todennäköisesti enemmän kuin millään muilla päätöksillä. Vaikka sovittelijalla on toimistossaan muodollisesti vain yksi alainen, sihteeri, riitatilanteissa kovapintaisetkin lakkokenraalit ja työnantajapomot joutuvat kuuntelemaan häntä.

Helteen tuntevat vakuuttavat kuin yhdestä suusta, että hän myös ottaa aikanaan kaiken sovittelijalle kuuluvan vallan.

 

Valtakunnansovittelija on työ- ja elinkeinoministeriön virkamies, mutta käytännössä Suomessa on ollut tapana, että tehtävään tullaan vuorotellen työnantaja- ja työntekijäleiristä.

Viime aikoina valinta on hankaloitunut, sillä vuorot ovat menneet sekaisin, eikä kenelläkään ollut nytkään aluksi selvää kuvaa, kummalta puolelta sovittelija pitäisi löytää.

Asetelma mutkistui vielä, kun palkansaajajärjestöistä Akava asettui kannattamaan työnantajataustaista Harri Hietalaa. Elinkeinoelämän keskusliitto teki puolestaan selväksi, että se halusi sovittelijaksi mieluummin Helteen kuin keskitettyjen sopimusten kannattajaksi leimautuneen Hietalan.

Työnantajienkin rintama oli kuitenkin hajalla, sillä Markku Jalosen (kok) johtamalla kuntapuolella ei ole vieläkään toivuttu Tehyn syksyllä 2007 aloittamasta työtaistelusta, jonka yksi johtaja Helle oli.

Jalonen arvioi, että Helteellä oli tuolloin neuvotteluissa yhtä merkittävä rooli kuin Tehyä virallisesti johtaneella Jaana Laitinen-Pesolalla (kok). Edunvalvontayksikköä vetänyt Helle jätti itsestään vastapuolelle tiukan, jopa militantin kuvan. Kuntatyönantajien mielestä hän oli yhtenä keskeisenä toimijana vaikuttamassa siihen, että lakonuhan lopettamiseksi jouduttiin lopulta asettamaan poikkeuksellisesti erityinen sovittelulautakunta.

”Sovittelijan tehtävässä on meidän mielestämme tärkeää olla näyttöä siitä, että pystyy saamaan neuvottelemalla aikaan työehtosopimusratkaisuja”, Jalonen selittää.

 

Oli kuitenkin puhdasta sattumaa, että työoikeutta opiskellut Helle päätyi juuri palkansaajapuolelle.

Jo ennen valmistumistaan hän oli päättänyt hakeutua nimenomaan työmarkkinajuristiksi. Alun perin sekä työnantaja- että palkansaajapuolen tehtävät kiinnostivat yhtä paljon. Ensimmäinen oman alan kesätyöpaikkakin oli työnantajajärjestössä, Rakennusteollisuuden keskusliitossa.

”Ammattilaisia tässä ollaan. Tietysti on tärkeää, että voi sitoutua sen työpaikan tavoitteisiin missä on, mutta ei suurin osa tee näitä töitä ideologisista syistä vaan mielenkiinnosta itse alaan ja asioihin”, Minna Helle sanoo.

Helle haki ja pääsi lakimieheksi Journalistiliittoon. Työoikeuden professori Kari-Pekka Tiitinen oli vihjannut, että siellä olisi kiinnostava paikka vapaana. Tiitisen suositus oli juristien työmarkkinoilla kovaa valuuttaa, sillä hänet tiedettiin vaativaksi opettajaksi, joka osasi erottaa huiput massasta.

”Minna tuli selkeästi unelmatyöhön”, Journalistiliiton silloinen pääsihteeri Eila Hyppönen muistelee. ”Hän oli valtavan innostunut, kävi reippaasti kiinni asioihin ja halusi koko ajan oppia uutta.”

Samaa todistavat muutkin Helteen kanssa työskennelleet. Häntä kuvaillaan tiukaksi ja määrätietoiseksi neuvottelijaksi, mutta samalla hyvin lojaaliksi kulloisellekin työnantajalleen – joka tosin on vaihtunut usein. Journalistiliitosta hän siirtyi Akavaan, sieltä Tehyyn, parin vuoden päästä takaisin Akavaan ja lopulta Työeläkevakuuttajien kautta STTK:hon.

Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen (kok) oli Helteen työpari, kun työurien pidentämisestä neuvoteltiin edellisen kerran muutama vuosi sitten. Hän kertoo kiinnittäneensä huomiota erityisesti kumppaninsa rohkeuteen ja luovuuteen.

”Hän ei kumarrellut kuvia, vaan uskalsi mennä pöytään kuin pöytään. Jos neuvottelut menivät jumiin, hän oli hyvä löytämään uusia polkuja, joita pitkin päästiin eteenpäin.”

Laitinen-Pesola muistaa ihailleensa Helteen kykyä säilyttää rauhallisuutensa tiukoissakin paikoissa.

”Tehyn neuvottelijat olivat syksyllä 2007 välillä todella kovan paineen alla, mutta en huomannut Minnassa koskaan luovuttamisen tai hermostumisen mentaliteettia.”

Sekä Viljanen että Laitinen-Pesola kehuvat Helteen kykyä jäsennellä asiat ja esittää ne selkeästi. Se on ollut tärkeä taito erityisesti silloin, kun ammattijärjestöjen jäsenille on pitänyt selittää monimutkaisia neuvottelutuloksia.

 

Helteen määrätietoisuus on tullut esiin muuallakin kuin neuvottelupöydässä. Kivijärveläisen maatalon tyttö muutti kotoa jo viisitoistavuotiaana, kun hän meni Jyväskylään lukioon. Ylioppilaaksi olisi voinut lukea lähempänäkin, mutta diplomi-insinöörin urasta haaveillut teini halusi perinteikkääseen lyseoon, jota olivat käyneet monet historian suuruudet Alvar Aallosta alkaen.

Lukiossa yhteiskunnalliset asiat alkoivat kiinnostaa enemmän, ja Teknillinen korkeakoulu vaihtui oikeustieteen opintoihin.

Mukana oli kuitenkin myös ripaus hullunrohkeaa näyttämisen halua. Koska ihmiset ympärillä varoittelivat, että oikeustieteelliseen oli hirmuisen vaikea päästä, Helle päätti osoittaa, että hän pääsisi sinne jo ensimmäisellä kerralla. Fuksisyksynään 1991 hän oli tiedekunnan ainoa kahdeksantoistavuotias.

Insinöörin ja juristin työssä on loppujen lopuksi paljon samaa. Lakien pykälätkin ovat eräänlaisia ruuveja ja muttereita, joiden tehtävänä on saada järjestelmä toimimaan.

”Työehtosopimus kiinnostaa minua ihan juridisena konstruktiona”, Helle selittää.

Työmarkkinajuristin työn toinen suola on neuvotteleminen. Viikkoja kestävien neuvottelujen dynamiikassa, siinä miten ihmisten välinen vuorovaikutus niissä toimii, on jotain kiehtovaa.

”Neuvotteluun liittyviä asioita ei oikein voi opettaa, ne opitaan matkan varrella kantapään kautta. Koko ajan joutuu miettimään taktisia kuvioita ja omia ja järjestönsä siirtoja. En pelaa šakkia, mutta se voisi olla hyvä vertaus.”

Myös valtakunnansovittelijan työn näkyvin osa tapahtuu neuvottelupöydässä.

”Kun paikka tuli auki, se oli tilaisuus jota ei yksinkertaisesti voinut ohittaa. Ajattelin, että tällainen mahdollisuus ei välttämättä tule eteen toista kertaa työuran aikana.”

”Sovittelijan työ tuntuu luontevalta jatkolta tähänastiselle uralleni, tehtävältä johon voi sitoutua ja jossa voi myös antaa paljon.”

 

Myös keväällä 2011 Helle oli mielestään löytänyt työn, joka tuntui sekä luontevalta että äärimmäisen mielenkiintoiselta.

Matti Viljanen oli jäämässä eläkkeelle, ja seuraajapelin tuoksinassa kävi ilmi, että tuolloin Akavan edunvalvontajohtajana työskennelleellä

Helteelläkin oli kannatusta puheenjohtajaksi. Sen tarkka määrä jäi kuitenkin lopulta mittaamatta. Helle luopui ehdokkuudesta vain päivää ennen valintaa, kun Sture Fjäderin (kok) voitto alkoi näyttää selvältä.

”Se oli minun tapani osoittaa tulevalle esimiehelle, että aion olla häntä kohtaan lojaali”, hän selittää.

Fjäderin johdolla Akava on viime aikoina kompastellut tappiosta toiseen. Ensin se jäi yksin eläkeneuvotteluissa, ja sovittelijaratkaisukin oli akavalaisille pettymys.

Helle kiistää kuitenkin kantavansa kaunaa entistä työnantajaansa kohtaan. Hän sanoo olevansa ylipäätään huono ottamaan asioita henkilökohtaisesti.

”Se on ilman muuta suuri apu näissä töissä, joihin liittyy paljon vääntöä ja riitelyä. Olen aina pitänyt periaatteena, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Ja ymmärrän kyllä hyvin, että valtakunnansovittelijan valinta on järjestöille todella herkkä asia.”

Helle tietää myös, että hän on ainakin aluksi tavallistakin tarkemman suurennuslasin alla.

”Jatkossa täytyy olla hyvin huolellinen siinä, ettei yksikään osapuoli pääse syyttämään minua puolueelliseksi. Toisaalta se on tässä työssä itsestään selvä lähtökohta. En voi kuvitellakaan mitään muuta toimintatapaa.”

Uuden roolin omaksumisen ei pitäisi tuottaa ylivoimaisia vaikeuksia.

”Totta kai minun on helppo ymmärtää myös työnantajien näkökulmaa. Omassa suvussanikin on paljon yrittäjiä.”

Toisin kuin aikaisemmilla palkansaajapuolelta tulleilla valtakunnansovittelijoilla, Helteellä ei edes ole minkään puolueen – suomeksi Sdp:n – jäsenkirjaa.

”Olen tietoisesti tehnyt sen valinnan, että haluan pysyä sitoutumattomana. Vuosien varrella minua on houkuteltu todella moneen puolueeseen, mutta olen havainnut tämän ratkaisun hyväksi.”

Sitoutumattomuudessa on sekä hyvät että huonot puolensa.

”Edunvalvontatyötä voi tehdä silloin täysin vapaana poliittisista näkemyksistä. Mutta toisaalta jäsenkirja tuo tietenkin toisenlaista syvyyttä niihin kontakteihin, joita tässä työssä tarvitaan.”

 

Syksyn eläkeratkaisu jäi Helteen viimeiseksi ponnistukseksi ay-edunvalvojana. Parhaillaan käynnissä olevista työrauhaneuvotteluista hän vetäytyi heti sovittelijapestin varmistuttua.

Eläkeneuvotteluissa hän joutui tekemään myös yhden henkilökohtaisen uhrauksen.

Helle on ollut Kate Bushin suuri fani ala-asteikäisestä lähtien. Maaliskuussa Bush ilmoitti palaavansa Lontoossa konserttilavoille runsaat 35 vuotta kestäneen tauon jälkeen. Pahaksi onneksi konsertit olivat kuitenkin elo-syyskuussa eli juuri samaan aikaan eläkeneuvottelujen loppurutistuksen kanssa.

”Huomasin ilmoituksen konserteista heti, mutta en uskaltanut edes varata lippuja. Se harmitti minua silloin äärettömästi. Vielä enemmän otti päähän, kun luin arvosteluista, kuinka upeita konsertit olivat olleet.”

Bushissa kiehtovinta on omaperäisyys.

”Hän uskaltaa tehdä omanlaistaan musiikkia ja olla oma itsensä. Muistan vieläkin, kun laitoin hänen ensimmäisen levynsä soimaan, ja se tunkeutui heti tajuntaan.”

Ei työmarkkinajuridiikka voi sentään olla ihmisen ainoa intohimo.