Max Jakobson 1923–2013: Terävä kynämies vaali yhteyksiä länteen
Ministeri Max Jakobson kuoli viime lauantaina Helsingissä 89-vuotiaana.
Jakobson oli syntynyt 30.9.1923 Viipurissa, mistä hänen perheensä muutti jo ennen sotaa Helsinkiin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1941 ja kuului siihen ikäluokkaan, joka vedettiin sotaan suurin piirtein suoraan koulun penkiltä.
Sodan jälkeen Jakobson lähti aluksi toimittajan uralle. Hän työskenteli ensin BBC:n palveluksessa ja Uuden Suomen kirjeenvaihtajana Lontoossa, mutta siirtyi jo muutaman vuoden päästä ulkoministeriöön, kun hänet rekrytoitiin Washingtonin-lähetystön sanomalehtiavustajaksi. UM:ssä hän oli yli 20 vuotta ja ehti palvella myös Suomen YK-edustustossa ja lähettiläänä Tukholmassa. Ulkomaankomennustensa välillä hän oli lähes vuosikymmenen Helsingissä UM:n sanomalehtiasiantoimiston päällikkönä ja poliittisen osaston johdossa.
Jakobson oli samaan aikaan sekä tärkeä taustavaikuttaja että taitava mielipiteiden muokkaaja. Häntä pidetään yhtenä koko ulkoministeriön historian terävimmistä ajattelijoista, jonka kylmäpäisyys pääsi kylmän sodan keskellä erityisen hyvin oikeuksiinsa. Jakobson kuului Suomen puolueettomuuspolitiikan keskeisiin arkkitehteihin, joka pyrki vaalimaan yhteyksiä länteen silloinkin, kun Neuvostoliiton vaikutus oli kaikkein painostavin.
Jakobsonin uran huippuvuodet osuivat Urho Kekkosen presidenttikauteen, ja vaikka hän ei ollut Kekkosen kanssa läheskään kaikesta samaa mieltä, Kekkonen arvosti häntä ja myös toimi usein hänen suositustensa mukaan. Kekkosen ja Jakobsonin suhteisiin tuli kuitenkin 1970-luvulla pieni särö, kun Neuvostoliitto ei suomalaisten pettymykseksi hyväksynyt, että Jakobsonista olisi tullut YK:n pääsihteeri. Kunnianhimoisen yrityksen epäonnistuttua Kekkonen halusi uskotella itselleen, että koko hanke oli ollut muiden keksintöä.
Muutama vuosi tämän jälkeen Jakobson siirtyi vasta perustetun Elinkeinoelämän valtuuskunnan palvelukseen sen ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi. Evassa Jakobson tavallaan jatkoi siitä, mihin hän oli ulkoministeriössä jäänyt. Tehtävänä oli edelleen puolustaa suomalaista yhteiskuntajärjestelmää Neuvostoliiton ja sen hengenheimolaisten vyörytykseltä, nyt vain maan rajojen sisällä ja erityisesti työmarkkinoilla.
Jakobson oli aivan viimeisiin vuosiinsa asti ahkera kirjoittaja. Hän kirjoitti eläkkeelle jäätyään useita teoksia, joissa hän yhdisti taitavasti oman elämänsä vaiheet laajempiin historiallisiin yhteyksiin. Hän myös otti aktiivisesti kantaa ajankohtaisiin asioihin avustamalla säännöllisesti Suomen Kuvalehteä ja myöhemmin Helsingin Sanomia.
Näissä kirjoituksissa Jakobson jaksoi yhä uudestaan perustella, kuinka tärkeää Suomen oli huolehtia läntisistä yhteyksistä muuttuneessakin maailmassa. Kahdesta suuresta tavoitteesta EU-jäsenyys toteutui, mutta Natoon Suomi ei Jakobsonin eläessä ehtinyt.