Lipponen: Tämä tulee Suomelle kalliiksi - Kaunisto: Holhouspolitiikkaa

aluerakenne
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Nurmijärvi
Tuleeko tämä Suomelle kalliiksi? Maalaistalo Nurmijärven Lepsämässä. Kuva Pekka Sakki / Lehtikuva.

Paavo Lipponen kirjoitti SK:ssa, että “nurmijärveläis-impivaaralaisuus tulee Suomelle kalliiksi.”

“Keskustajohtoisessa hallintouudistuksessa saamattomuuden vastapainona toimii räikeä Helsinki-vastaisuus, huippuesimerkkinä suunnitelmat pakottaa Helsinki järjettömiin energiaratkaisuihin”, Lipponen väittää.

Kirjoitus herätti muut poliitikot vastaamaan.

Kokoomuksen kansanedustaja, Nurmijärven kunnanhallituksen ja Uudenmaan liiton hallituksen puheenjohtaja Outi Mäkelä ohjaa Lipposta uudistamaan kielikuviaan.

“Lipposelta on ehkä jäänyt huomaamatta, miten jo vuosien ajan kehyskunnissa on tehty tuloksekasta ja systemaattista työtä yhdyskuntarakenteen tehostamiseksi ja taajamien tiivistämiseksi. Hyvällä syyllä voi kysyä, mitä asioiden eteen on tällä välin tehty Helsingissä? Jokainen voi katsoa, millaisen asunnon saa 200 000 eurolla Helsingistä, millaisen Pariisista tai vaikka New Yorkista. Hinnat ja vuokrat nousevat, jos tarjolla ei ole riittävästi halutunlaisia asuntoja.”

Kansanedustaja ja keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto puolestaan on sitä mieltä, että Lipposen teksti henkii patruunahenkistä holhouspolitiikkaa ja että vastaan kapinoisi Koskelan Akselikin – entinen sosialisti.

“Jos joku sanoo sinulle miten ja missä saat asua, on siinä samaa kuin jos yhteiskunta määräisi mihin ammattiin sinun pitää opiskella tai kenen kanssa sinun pitää mennä naimisiin.”

“On todellista puusilmäisyyttä syyttää uudistuksen hitaudesta maaseudun kuntia.”

“Lipponen hakee tarkoituksella malkaa Keskustan silmästä olemalla sokea omien joukkojensa näköalattomuudelle ja valtaan takertumiselle.”

Pääset lukemaan tässä mainitut puheenvuorot kokonaisuudessaan klikkaamalla tekstissä olevia linkkejä.