Kuntaliiton työsuojeluvaltuutettu: "Huuli pyöreänä ihmettelemme kiusaamisväitteitä"

Kari Väyrynen
Teksti
Pekka Anttila
Kuva Petri Kaipiainen Suomen Kuvalehti
Kuntatalo Helsingin Kalliossa. Kuva Petri Kaipiainen / Suomen Kuvalehti

Kuntaliiton työsuojeluvaltuutettu Kari Väyrynen sanoo, että väitteet lukuisista työpaikkakiusatuista eivät pidä paikkaansa. Helsingin Sanomat kirjoitti lauantaina, että kymmenet työntekijät Kuntaliitossa ovat kärsineet vakavasta kiusaamisesta työpaikoillaan.

Väyrynen kertoo, että tapausta on käsitelty yhdessä luottamusmiesten, henkilöstöedustajien sekä työsuojelutoimikunnan jäsenten kanssa. Kaikkien henkilöstöryhmien edustajien mielestä luku on liioiteltu. Väyrysen tiedossa on ainoastaan yksi mahdollinen tapaus.

“Kaikki ovat olleet huuli pyöreänä ja ihmetelleet, että luku väitetyistä tapauksista kuulostaa kovalta. Minun näkemykseni mukaan niitä ei voi olla noin paljon”, sanoo Väyrynen, joka on toiminut Kuntaliiton työsuojeluvaltuutettuna runsaan vuoden. Valtuutetun toimikausi on pituudeltaan kaksi vuotta.

Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma totesi tiedotteessaan, että liiton yhteistyötoimikuntaan ei ole tuotu kiusaamistapauksia.

Kari Väyrysen mukaan uutisointi on ollut kohtuutonta.

“Kuntaliitto ei ole tavallista työpaikkaa kummempi. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos asiaa tarkasteltaisiin missä tahansa tämän kokoisessa virastossa, vastaukset olisivat todennäköisesti samanlaisia.”

“Kuntaliiton työilmapiiri on hyvä”

Kuntaliittoa arvosteltiin myös huonosta työilmapiiristä. Väyrysen mukaan työilmapiiriä tutkitaan parin vuoden välein muun muassa rinnastamalla sitä verrokkiryhmään, vertailuryhmään.

“Työilmapiiri on samanlainen kuin yrityksissä, jotka koemme Kuntaliittoa vastaaviksi. Kyllä me siinä samassa verrokkiryhmässä olemme, samoissa keskiarvoissa liikutaan. Voidaan sanoa, että meidän työilmapiiri on hyvä”, Väyrynen toteaa.

Väyrysen mukaan hänelle on arvoitus, miksi mahdolliset kiusatut eivät ole ottaneet häneen yhteyttä.

“Pikkuisen on sellainen ilmapiiri täällä, että meitä lyödään nyt sellaisella kepillä, joka on turhan paksu. Ei tässä asiat ihan kohdalleen satu”, hän toteaa.

Väyrynen kertoo, että Kuntaliitossa ollaan nyt terävöittämässä ja uusimassa käytäntöjä. Tarkoituksena on madaltaa kynnystä, jotta työntekijät voisivat ottaa helpommin yhteyttä luottamusmiehiin ja työsuojelutoimikuntaan kuuluviin henkilöihin.

Työterveyslaitos on julkaissut ohjeet, joiden mukaan se kehottaa toimimaan, kun joutuu kiusatuksi.

“Meillä [Kuntaliitossa] on ohjeet siitä, miten kiusaamistapauksissa pitää menetellä. Tulevaisuudessa uusien työntekijöiden perehdyttämiseen kuuluu yhtenä osana myös työsuojelutoimintaan tutustuttaminen. Myös poislähtevät henkilöt pyritään haastattelemaan. Se voi olla tilanne, jossa he uskaltavat sanoa asioita, joista ovat aikaisemmin vaienneet.”

“Iso asia on se, että saisimme sellaisen ihmisen kertomaan tuntemuksistaan, joka kokee tulleensa kiusatuksi.”

Lisää aiheesta
Rakel Hiltunen pyytää anteeksi Kuntaliiton kiusatuilta (Suomenkuvalehti.fi 13.4.2011)
Kiusaaminen työpaikoilla: näin toimit kun sinua kiusataan (Suomenkuvalehti.fi 11.4.2011)

Muualla netissä
Työpaikkakiusaamisen ehkäisy: Työsuojeluviranomaisen rooli työpaikan ristiriitojen ratkaisuissa (Työsuojeluhallinto)