Kunnat eivät selviä ikääntyvistä asukkaistaan - lupauksia ei voida pitää
Suomessa on väestöennusteen mukaan 670.000 yli 80-vuotiasta ihmistä vuonna 2040. Kuva Vesa Moilanen / Lehtikuva.
Yhä suurempi osa keski-ikäisistä suomalaisista ja etenkin eläkeikäiset voivat aiempaa paremmin. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan. Mielenterveysongelmatkin näyttävät vähentyneen. Vain nuorten aikuisten terveyden ja hyvinvoinnin paraneminen näyttää pysähtyneen. Näin kertoo juuri valmistunut Terveys 2011-tutkimus.
Tutkimuksen organisaatioon kuuluneen Finanssialan Keskusliiton johtajan Timo Silvolan mukaan talouden näkövinkkelistä kuva on kuitenkin toisenlainen. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalueen (sote) kustannukset kasvavat jatkossa voimakkaasti väestön ikääntymisen myötä. Sote-alueen isot menoerät ovat lakisääteinen eläketurva, terveydenhuoltojärjestelmä, hoivapalvelut ja työttömyysturva.
Rahallisesti sote-alue muodostaa julkisesta taloudesta, siis menoista ja kuluista, reilusti yli puolet, noin 60 miljardia euroa vuodessa. Sote-alueen menokehitys on voimakkaasti riippuvainen väestön ikärakenteesta. Suomessa alettiinkin 1990-luvun alusta sopeuttaa lakisääteistä työeläkejärjestelmää nyt meneillään olevaan eläkeläisten määrän voimakkaaseen kasvuun.
”Samaan aikaan on puhuttu aivan liian vähän siitä, että terveydenhuoltomenot ja ikääntyneiden hoivamenot nousevat voimakkaasti. Tämä johtuu erityisesti hyvin iäkkäiden määrän nopeasta kasvusta. Suomessa on nyt noin 280.000 yli 80-vuotiasta henkilöä. Väestöennusteen mukaan heitä on vuonna 2040 jo noin 670.000”, Silvola kertoo.
”Terveys 2011-tutkimuksessa saatiin paljon hyviä uutisia, mutta kansantalouden suorituskyvyn kannalta myös haasteellista tietoa. Kun ihmiset elävät yhä vanhemmiksi, julkisen talouden vastuu kasvaa paljon enemmän terveydenhuolto- ja hoivapalveluiden kohdalla kuin eläkkeissä.”
Eli terveydenhuoltojärjestelmän kehittyminen luo terveyttä ja hyvinvointia, mutta tuo myös pitkää ikää ja sitä kautta terveyden ja toimintakyvyn heikkenemistä ja voimakkaasti kasvavia kustannuksia palvelupuolella.
Kunnat eivät selviydy
Kun eläkkeelle siirtyvien määrä kasvaa ja ikäihmiset elävät yhä vanhemmiksi, eläkkeitä joudutaan maksamaan yhä useammalle ja yhä pidemmän ajan. Tähän on kuitenkin varauduttu suhteellisen hyvin, eivätkä pidentyvän elinajan kuukausieläkkeet ole reaalisesti suurempia kuin aikaisempien kuukausien eläkkeet.
”Paljon merkittävämpi asia on se, että terveydenhuollon ja hoivapalveluiden tarve kasvaa eläkemenoa voimakkaammin. Näiden menojen kehitys riippuu hyvin paljon siitä, kuinka vanhoja ihmiset ovat. Jo nykyään 80 vuotta täyttäneiden ihmisten elämiseen tarvitaan yhteiskunnan järjestämien palvelujen kautta enemmän rahaa kuin mitä työeläkejärjestelmä maksaa heille eläkkeinä. Tämä asia ei ole ollut tarpeeksi esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa”, Silvola sanoo.
Kyseessä ovat valtavat rahamassat. Työeläkejärjestelmä on meille velkaa tulevina eläkkeinä noin 500 miljardia euroa. Tämä eläkevastuu kasvaa 20 miljardin euron vuosivauhtia.
Työeläkejärjestelmässä on rahastoituna runsaat 140 miljardia euroa. Rahoittamatonta eläkevastuuta jää siis noin 360 miljardia euroa.
Samalla kaavalla laskettuna sote-alueen muut vastuut olisivat eläkevastuun lisäksi noin 700 miljardia euroa. Eli yhteensä sote-alueen rahastoimattomat vastuut yltäisivät näin laskien tuhanteen miljardiin euroon.
”Kunnat eivät voi mitenkään selviytyä tilanteesta ilman kansalaisten oman rahoitusosuuden kasvattamista. Kunnille kuuluu merkittävä osa terveydenhuollon kustannuksista ja lähes kaikki vanhushoivan lakisääteiset kustannukset. Olemme arvioineet, että ei ole olemassa sellaista kunta- ja palvelurakenteen uudistuksen mallia, jolla voitaisiin julkisen talouden puolella lunastaa sote-alueen palvelulupaukset, eli terveydenhuoltoa ja hoivapalveluja koskevat lupaukset. Työttömyysturva voidaan kyllä rahoittaa”, Silvola uskoo.
Epäselvä palvelulupaus
Monia asiantuntijoita hiertää tällä hetkellä, että missään ei ole tarkasti määritelty mitä tarkoittaa julkisen sektorin palvelulupaus. Tarkentamista tarvittaisiin etenkin vanhushoivassa: mitä vanhuspalvelu sisältää ja kuka siihen on oikeutettu.
Vaikeutena on se, että palveluntarve ei ole samalla tavalla mitattavissa kuin esimerkiksi oikeus vanhuuseläkkeeseen, joka tulee puhtaasti iän perusteella. Tai oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen, joka tulee sen jälkeen kun lääkäri on todennut ihmisen työkyvyttömäksi.
Jotta ikääntymiseen olisi helpompi varautua, ihmisillä pitäisi kuitenkin olla edes kohtuullinen käsitys siitä mikä on julkisen sektorin palvelulupaus. Tätä kautta olisi mahdollista arvioida miten se vaikuttaa jokaisen omaan taloudelliseen tilanteeseen. Eli millaisiin palveluihin ja tulonsiirtoihin hän on oikeutettu, ja mitkä asiat ja riskit jäävät hänen omalle vastuulleen. Palvelulupaus voi koskea esimerkiksi terveydenhoito- ja hoivapalveluita.
Timo Silvolan mielestä ihmisille pitäisi myös selkeästi kertoa, että palvelulupaus elää ajassa.
Oikeus hyvinvointipalveluihin ja niiden sisältö voi olla koettua tarvetta niukempi, kun sisällön määrää kansantalouden kehitys. Se mitä tänään luvataan ei ehkä päde kymmenen vuoden kuluttua. Siksi kansalaisille pitäisi myös kertoa, missä järjestyksessä ja millä tavalla lupauksia mahdollisesti heikennetään.
”Tällä hetkellä sote-alueen palvelulupaukset ovat liian epämääräisiä ja epärealistisia. Se mitä poliitikot kokevat luvanneensa ei voi toteutua valtavien kustannusten vuoksi. Hyvä uutinen on, että varsinkaan nuorimmat kansalaiset eivät näytä uskovan poliittisen retoriikan mukaisiin palvelulupauksiin niin vahvasti kuin poliitikot ilmeisesti luulevat heidän uskovan. Toisaalta nuoret eivät myöskään ole valmiita maksamaan 2020-luvulla yli 30 prosentin kuntaveroa ja muutoinkin voimakkaasti kiristyviä veroja ja maksuja.”
Harmaantuvassa Suomessa onkin meneillään ajattelukulttuurin muutos.
Suomalaiset ovat nyt varakkaampia kuin koskaan. Eläkkeelle siirtyvistä ihmisistä noin 80 prosentilla on kokonaan maksettu omistusasunto. Yhä useammin 80-vuotiaiden vanhusten 50-60-vuotiaat lapset ovat vanhempiaan vauraampia.
Timo Silvolan mielestä nyt voitaisiinkin puhua hyvinvointipalveluiden poliittiseen ajatteluun liittyvän sukupolvisopimuksen selkiinnyttämisestä ja siirtymisestä uudenlaiseen rahoituksen kumppanuuteen yhteiskunnan ja kansalaisten välillä.
”Niitä ikääntyneitä, joilla on varallisuutta, pitäisi kannustaa esimerkiksi palvelusetelijärjestelmää kehittämällä käyttämään osa varallisuudestaan kunnan tarjoamia palveluita täydentävien palveluiden hankkimiseen”, Silvola ehdottaa.
”Toinen vaihtoehto on, että kuntataloutta rasitetaan äärimmilleen ja varakkaiden jälkeläisille maksimoitaisiin mahdollisimman suuri perintö. Mutta onko elämän tarkoitus saada mahdollisimman paljon hyvinvointia yhteisestä pussista ja kuolla mahdollisimman rikkaana?”