Kolumni: Luovuutta ruokkivia opintoja tarvitaan juuri silloin, kun rahasta on tiukkaa
Mitä talouskasvulla ja innovaatioilla tehdään, jos ajaudumme toistuvasti umpikujiin ymmärtämättömyyden vuoksi, kysyy Pirjo Hiidenmaa.
Vuosituhannen alussa Suomen yliopistojen humanististen tiedekuntien kieliaineisiin tuli vuosittain noin 2 000 uutta opiskelijaa. He valmistuivat opettajiksi, kääntäjiksi, tutkijoiksi tai erilaisiksi asiantuntijoiksi mediaan, hallintoon, yrityksiin ja järjestöihin.
Nyt kaksi vuosikymmentä myöhemmin kieliaineissa aloittaa noin 1 300 opiskelijaa. Opiskelupaikkojen vähennys on melkoinen, liki kolmannes.
Kuinka tässä näin on käynyt? Globaali maailma on entistä pienempi, ja maailman kulttuurien ja kielten moninaisuus tulee näkyviin yhä selkeämmin. Toisaalta yliopistojen kielten ohjelmiin on pulaa hakijoista, ja joidenkin eurooppalaistenkin kielten opinnot täytyy aloittaa alkeista, kun kielitaitoa ei ole saatu peruskoulussa ja lukiossa.
Lukiolaisten kielihaluja kaventaa tarve varmistella tulevaisuutta pitkän matematiikan opinnoilla. Matematiikan rooli kaikkien porttien avaajana on kuitenkin vain muutaman vuoden takainen. Kouluissa saatava kielitaito on kaventunut jo kauan.
Peruskoulun alkuaikoina 1970-luvulla koulujen kieliohjelmat olivat suorastaan yltiöpäisiä. Kotimaisten kielten ohella ei ollut mitään estettä lukea kolmea vierasta kieltä kouluissa. Ryhmiä ei tarvinnut peruuttaa halukkaiden puutteessa, eikä silloin osattu mantraa ”englannilla pärjää”.
Pikkukaupunkienkin kouluissa oli työsuhteita ranskan, saksan ja venäjän opettajille. Nyt Helsingissäkään ei ole kuin kourallinen kouluja, joissa tarvitaan pysyvä opettaja näihin kieliin.
Humanistiset tiedekunnat ovat pienentyneet muutenkin. Kielten ohella kulttuuriaineiden, filosofian ja historian tuhannesta opiskelupaikasta on samassa ajassa kadonnut parisataa. Yhteen laskien humanististen opiskelupaikkojen liki tuhannen paikan vähennys vastaa kahden isohkon humanistisen tiedekunnan sulkemista.
Mainiossa pamfletissaan Talouskasvua tärkeämpää (Gaudeamus, 2011) filosofi Martha Nussbaum muistuttaa, että luovuutta ja mielikuvitusta ruokkivia opintoja tarvitaan nimenomaan silloin, kun rahasta on tiukkaa. Kielitaito, historian, uskontojen ja kulttuurien tuntemus, eettiset pohdinnat, väittelyn ja argumentoinnin taito, kirjallisuus sekä taito- ja taideaineet tukevat myös tasa-arvoista ja demokraattista yhteiskuntaa.
Ettei menisi suremiseksi, poimin lopuksi valonpilkahduksia.
Lukion tulevan opetussuunnitelman yhtenä ytimenä on yksilöiden ja yhteisöjen monikielisyys. Kun kielten opiskelu on vähentynyt, on kielivarannon suppeuden nähty haittaavan niin kulttuuri- kuin elinkeinoelämää, ja nyt on tullut aika kääntää suuntaa.
Viime vuosina kouluissa on pyöritetty lukuisia lukutaito- ja lukuilokampanjoita. Kauno- ja tietokirjallisuuden, median ja muiden tekstien lukemiseen onkin tullut uutta intoa. Kiinnostavaa on, että kampanjoissa muun muassa matematiikan opettajat ovat huomanneet, ettei lukutaidon edistämistä pidä jättää vain äidinkielenopettajille.
Ei liene realistista haaveilla, että humanistiset tiedekunnat saisivat takaisin entiset suuruuden vuodet. Sen sijaan voisi haaveilla sellaisesta maailmasta, jossa humanistisia opintoja yhdistetään muiden alojen, esimerkiksi luonnontieteiden ja teknologian tutkintoihin.
Talouskasvussa ja innovaatioissa on puolensa, mutta mitä niillä tehdään, jos ei ole sisältöjä tai jos ajaudumme toistuvasti umpikujiin ymmärtämättömyyden vuoksi?
Kirjoittaja on tietokirjallisuuden professori Helsingin yliopistossa.