Kainuussa tehdään paljon väkivaltaa - miksi?

Kainuu
Teksti
Vesa Löhönen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vastasyntyneen poikalapsen eliniän ennuste on maan alhaisimpia. Kainuulainen mies sairastaa paljon, juo kaksin käsin viinaa ja kuolee nuorena. Vapaa toimittaja Vesa Löhönen pyrki selvittämään, miksi asukasmäärään suhteutettuna Kainuussa tehdään paljon väkivaltarikoksia.

Nyt verkossa ilmestyvä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Suomen Kuvalehden numerossa 40/2011.

Kainuu
Kuvat Kaisa Rautaheimo.

Toimituksen valinta

Häpeällä on kahdet kasvot. Se voi olla ohjaavan armollinen, väärältä suojaava ja kohtuullisuuteen johdattava tunne, kuin kansanuskomusten myönteinen etiäinen.

Huonommuuden ja kelpaamattomuuden tunteena häpeä on armottomampi. Se on tunne epäonnistumisesta ja arvottomuudesta, minuuden mitättömyydestä ja itsetuntoa heikentävän kasvottoman kontrollin otteesta elämässä.

Kainuulaisessa väkivallassa on piirteitä kollektiivisesta, jäsentymättömän häpeän puristuksesta.

Elämä pitkien etäisyyksien vanhalla rajamaalla Ruotsin ja Venäjän välissä on pakottanut selviytymään ja tulemaan omillaan toimeen. Ansiot onnea myöten on kehotettu kätkemään ja itselle vierasta epäilemään. Ilmari Kiannon Nälkämaan laulussa asenne on voittajan, mutta voittamisen kulttuuri ei ole Kainuuseen juurtunut. Onnistumisista ei ole riittänyt yhteiseksi iloksi, riemusta kaikkien ratoksi.

Maakuntakukka on kanerva, vaatimaton ja sitkeä. Maanmyötäinen, mehiläisille tärkeä.

Kainuussa on tyydytty keräämään ja kaivamaan, viemään raaka-aineet pois muualla jalostettaviksi.

Tervat, marjat ja mineraalit. Nöyrä kainuulainen työmies on ollut pääkaupunkiseudun siirtotyömailla arvossaan. Vaatimaton ja sanojensa mittainen ahertaja. Helsingin herroille maakunnan huolet on käynyt kertomassa kainuulainen karvalakkilähetystö. Hattu kourassa ja pellavaliinat myötäjäisinä.

Pakkasiltapäivän sinisessä hetkessä autiolla kylänraitilla louskuttava Suomen pystykorva on luonut mielikuvaa maakunnasta tehokkaammin kuin yksikään mittalaitehautomo.

Kainuu

Vastasyntyneen poikalapsen eliniän ennuste Kainuussa on maan alhaisimpia. Kainuulainen mies sairastaa paljon, juo kaksin käsin viinaa ja kuolee nuorena.

Tänäkin viikonloppuna jossain päin Suomea istuu asiantuntijaryhmä seminaarissa pohtimassa keinoja terveyden ja hyvinvoinnin kehittämiseen osana monitoimijaisen verkoston yhteistyönä syntynyttä selontekoa.

Kainuussa, jos hyvin käy, Korhonen saa vain nyrkistä. Huonommassa vaihtoehdossa hän menettää henkensä ja päätyy osaksi seuraavan vuoden selontekoa.

Asukasmäärään suhteutettuna Kainuussa tehdään paljon väkivaltarikoksia. Kehityksen suunta huolettaa Kainuun poliisilaitoksen poliisipäällikköä Pertti Rönkköä.

“Tarvittaisiin laajaa tutkimusta nimenomaan kainuulaisesta väkivallasta ja sitä synnyttävästä kulttuurista.”

Poliisipäällikkö uskoo, että alkoholi ja syrjäytyminen ovat lopulta liian yleispäteviä syitä miesten väkivaltakäyttäytymiseen Kainuussa. Väkivallan kulttuuri on laajemmalla ja syvemmällä.

“Tutkimme hiljattain kahdensadanviidenkymmenen Kainuussa tehdyn väkivaltarikoksen piirteitä, ja huomionarvoista oli suuri hajonta tekijöiden kesken. Teot eivät keskittyneet samoille henkilöille, vaan kynnys väkivaltaiseen käyttäytymiseen on madaltunut yleisemminkin.”

Kainuun askellus väkivaltatilastojen kärkeen alkoi 1990-luvun puolivälissä. Kasvu taittui kymmenessä vuodessa. Vastoin odotuksia, muutokset väestön ikärakenteessa eivät ole kääntäneet kehityksen suuntaa. Käyrä pysyy korkealla.

Yhtenä selityksenä on esitetty lähisuhdeväkivaltaan tehtyä lainmuutosta, jossa poliisi voi tutkia perheenjäsenten toisiinsa kohdistamaa väkivaltaa, vaikka uhriksi joutunut ei tekijälle rangaistusta vaatisikaan. Tärkeämpänä syynä Rönkkö pitää kuitenkin yleisen arvomaailman liberalisoitumista.

“Asioita hyväksytään aiempaa enemmän ja itsekontrolli on vähäisempää. Nuorten alkoholinkäyttöön ja häiriökäyttäytymiseen suhtaudutaan välinpitämättömästi ja jopa niin, että vanhemmat hankkivat juomat alaikäisille lapsilleen. Opetustyössäkin keinot puuttua häiriökäyttäytymiseen ovat rajalliset.

Rönkkö peräänkuuluttaa laaja-alaisempaa vastuunkantoa avoimen yhteiskunnan hyväksi.

“Omat oikeudet kyllä tunnetaan hyvin, mutta velvollisuudet kanssaihmisiä ja ympäristöä kohtaan jo huonommin.”

Poliisin tilastoimia henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia Kainuussa tehdään asukaslukuun suhteutettuna eniten Suomussalmella, Kajaanissa ja Sotkamossa. Kainuulainen väkivalta ei ole erityisen raakaa, vaikka tekoja on määrällisesti paljon. Tilastoiduista väkivaltarikoksista suurin osa on pahoinpitelyjä tai lieviä pahoinpitelyjä.

Kainuu

Viime aikoina on uutisoitu myös murhan ja tapon yrityksistä, mutta pääosin kainuulainen väkivalta on miesten keskinäistä nujakointia. Tapauksia jää paljon myös tilastoimatta, kun asiat ratkaistaan ilman poliisin apua.

“Olisi tärkeää tietää niitä syvempiä syitä kuin mitä me poliisina lopulta jo tapahtuneesta tutkimme.”

Rikosylikomisario Jarkko Maksniemen mukaan väkivaltarikoksista ilmoitetaan yleensä tunnekuohun vallassa. Asianosaiset ovat alkoholin tai muiden päihteiden vaikutuksen alaisina, on yöaika ja sattuu jotain.

“Parin päivän kuluttua tapahtuneesta asioista ollaan valmiita sopimaan. Kadutaan tekoa, että olisihan tuo saanut jäädä tekemättä ja että viina se ei meikäläiselle sovi.”

Seurauksista piittaamatontakin väkivaltaa ilmenee ja kohteeksi voi joutua myös täysin sivullinen. Se on kuitenkin harvinaisempaa.

“Provosoidaan tilanteita ja haetaan vain syytä käyttäytyä väkivaltaisesti.”

Kainuulainen väkivalta on pohjimmiltaan kunniaväkivaltaa. Mustasukkaisuus on keskeisiä motiiveja. Pelkoa kasvojen menettämisestä ja häpeästä pienenevien yhteisöjen keskellä. Sukupolvien yli periytyvää väkivallan kulttuuria Maksniemi ei tunnista, mutta isä-poika-kombinaatioita Kainuustakin löytyy.

“Kotoa opitaan. Nähdään, kun isä kurmottaa äitiä. Yleensä näihin liittyy pitkittynyttä työttömyyttä ja päihteiden käyttöä.”

Väkivaltarikokset, joissa teosta epäiltynä tai asianomistajana on maahanmuuttaja, ovat poliisille haasteellisia.

Laajaa valtakunnallistakin huomiota saanut Kajaanissa vuonna 2006 tapahtunut pizzeriakahakka kaikkine näytöksineen tarjosi oppia eri osapuolille mediaa myöten. Avointa vuoropuhelua pidetään tärkeänä, mutta poliisipäällikkö Rönkön mukaan se ei ole helppoa. Pelko rasismikortin nostamisesta ohjaa julkista keskustelua.

“Hädänalaisia on autettava, mutta tuolloin Kajaanissa tehty päätös pakolaisten vastaanottomäärästä ja kotouttamisen resursseista oli ylioptimistinen”, Rönkkö arvioi.

Maahanmuuttajiin kohdistuva tai maahanmuuttajien tekemä väkivalta ei erotu poikkeamana Kainuun poliisilaitoksen väkivaltatilastoissa.

Vuonna 2010 Kainuussa tilastoitiin seitsemäntoista itsemurhatapausta. Väestömäärään suhteutettuna Kainuun itsemurhaluvut ovat korkeat ja erityisesti nuorten osalta. Ristiriita lapsuuden haaveaikuisuudesta ja eletyn kautta koetusta maailmasta on monelle liian raju. Pelko omasta heikkoudesta ja haavoittuvuudesta panee ajamaan vastaantulevien kaistalle.

“Sitä on vaikea ymmärtää”, Rönkkö sanoo. “Kaikki viihteessä tarjottava elämä, jossa eletään kuin elopellossa paria keskenään vaihdellen on ookoo, mutta kun tosielämässä nuori löytää itselleen toisen, tyttöystävä jättää, maailma nähdään niin mustaksi, että ollaan valmiita tekemään peruuttamattomia ratkaisuja.”

Kainuu

Pienillä paikkakunnilla nuorten itsemurhat koskettavat aina suurta joukkoa ihmisiä. Syyllisyys ja häpeä, leimautumisen pelko ohjaa jäljelle jäävien läheisten elämää. Taakka kannetaan hiljaisuudessa.

Rikosylikomisario Maksniemi ei pidä tilastojen valossakaan Kainuuta erityisen synkkänä seutukuntana.

“Tilastoissa on paljon muuttujia, jotka eivät tule esiin. Tarvittaisiin pitempiaikaista seurantaa ja syvällisempää analyysiä. Kun kuitenkin on niin, että selkeä enemmistö kainuulaisista ei arjessaan väkivaltaa kohtaa. Vain ikävät asiat uutisoidaan.”

Kajaanin ortodoksiseurakunnan eläkkeellä oleva kirkkoherra Isä Pentti Hakkarainen on eri yhteyksissä käsitellyt laajasti kainuulaisen syyllisyyden ja häpeän vuosisataista taakkaa. Pelon ja nöyryyttämisen kulttuuria, jota ahdasmielinen hengellisyys on osaltaan ruokkinut.

“Ainoastaan kova on ollut kaunista ja tuska pelastavaa”, Isä Pentti sanoo. “Meitä on opetettu kärsimään nyt ja iloitsemaan sitten taivaassa. Vuosisatainen pettymys hengellisyyteen purkautuu, on tullut tarve tulla näkyväksi vähättelyn ja mitätöimisen jälkeen.”

“Kainuussa on eletty häpeään saattamisen maailmaa, jota papit ovat pelolla hallinneet. Henki on, että nyt annetaan takaisin, ei minulle kukaan mitään mahda.”

Elämä etäisyyksien maakunnassa on vaatinut erityistaitoja. Metsästys ja kalastus ovat edelleen tärkeitä kainuulaismiesten harrastuksia. Taitoja, joita ilman Kainuussa ei olisi aikoinaan selvitty. Selviytymisen pakko ja kyky tulla toimeen omillaan elää edelleen vahvana.

“Kainuussa on paljon kätkettyä, käsittelemätöntä häpeää. Piilopirttien insestiä ja pedofiliaa, vaiettua lapsuuteen liittyvää traumaattista väkivaltaa. Mieskäsitys on rakentunut arktisen alueen voittajatyypin pohjalle. Kauneus ja haavoittuvuus on demonisoitu, miesten keskinäinen toistensa koskettaminenkin on koettu hintahtavaksi.”

Kainuulaisesta väkivallasta puhuttaessa Isä Pentti näkee välttämättömäksi myös karjalaisen kulttuurin ja perimän vaikutukset asiayhteyteen. Karjalaan suuntautuvan poutapäiväisen nostalgiamatkailun rinnalle hän kaipaa keskustelua myös alueen ikävistä asioista. Karjala ei ollut paratiisi eikä ortodoksisuus edelleenkään lempeimpiä uskonsuuntia.

“Pohjois-Karjalan raaimmat henkirikokset ovat ortodoksien tekemiä. Vuosikymmenten aikana olen tavannut vankiloissa monia ortodoksivankeja, ja suhteessa muuhun vankimäärään tapaamieni joukossa on ollut hyvin paljon erittäin taitavia vedättäjiä”.

Isä Pentti pahoittelee arvokeskustelun puutetta Kainuussa. Keskustelun fokus on taloudessa. Elinkeinoelämässä, kasvuyrityksissä, tekniikan maailmassa, mittauksin todennettavissa.

“Arvokeskustelua ei yksinkertaisesti osata käydä. Tieteen, taiteen ja pyhyyden maailmaa ei ymmärretä. Ei ihmisen psykosomaattista kokonaisuutta, vaan että ainoastaan mitattavissa olevalla on arvo. Kärjistyneimmillään ymmärrys on sitä, että pieni valtaapitävien eliitti kokoontuu sivistämään itseään kesäteatterissa.”

Kainuu

Viime aikojen huomiota herättävin väkivallanteko Kainuussa kohdistui kehitysvammaiseen, puolustus-kyvyttömään poikaan. Säälimättömyydessään kahden nuoren tekemä henkirikos oli armoton.

Isä Pentin mielestä hengellisten liikkeiden arvomaailma on ollut säälimätön ja se näkyy edelleen vammaisten ihmisarvon väheksymisenä ja loukkaamisena, toisarvoisuutena päätöksenteossa.

“1600-luvun vanhauskoisuuden vääristyneissä mielikuvissa vammaisuutta pidettiin Jumalan kostona ja myöhemmin, vielä 1950- ja 1960-luvuilla, häpeänä, joka pyrittiin kätkemään. Länsimainen kristillisyys ei ole antanut rääpäleelle arvoa. Kainuulaisessa väkivallassa omaa häpeää hoidetaan häpeämättömästi.”

Kainuussakin on tuotettu selontekoja ja istuttu seminaaria turvallisuuden lisäämiseksi. Työhön ja taloudelliseen kasvuun kaikkinaisena hyväntuojana uskotaan. Aluetalouden rakenteita ravistelleiden menetysten jälkeen päättäjien toivelistalla on taivasportit avaava jackpot.

“Eihän ihmisyyden mitta ole työ, vaan toinen ihminen. Meitä ohjaa pakkomielle täydellisyyteen ja siitä seuraavaan maksimaaliseen apinan riehaan. Pyhyyden, sisäisen tarkkailun, rauhan ja kuuntelun tilalle on tullut pelko pörssikurssien romahtamisesta ja sairastuttava narsistinen pelolla johtaminen. Olisi jo aika lopettaa sökeltäminen ja lässyttäminen.”

Isä Pentti on ilahtunut aivotutkimukseen liittyvistä havainnoista. Väkivallalle altistava geenivirhe tiedetään, ja hän uskoo myös kehon ja koskettamisen merkityksellisyyteen ihmisen perimässä.

“Tunne siitä että syntyy vailla tarkoitusta, ainoastaan alulle pantuna, kehittyy jo varhain. Luotamme puheen voimaan, sanauskovaisuuteen, mutta kehon kielellä, koskettamalla ja tuntemalla toisen elävän ihmisen läsnäolon synnytämme tunteen omasta olemassa olosta, näkymisestä ja merkityksellisyydestä.”

Nuorten aikuisten elämänhallintaan liittyvien asioiden parissa Kainuussa työtä tekevän Spartak ry:n toimijoille väkivaltarikostilastojen korkeat luvut eivät ole yllätys. Kun oman ikäluokan koulutukseen ja työelämään siirtymisen oletusvauhdista putoaa, laidat ovat monelle liian korkeat kiivetä takaisin. Antaudutaan järjestelmien ulkopuolelle, elämä jatkuu yhteiskunnan hang around -jäsenenä.

Yhteiskunnan sisään kehittyy varjoyhteiskunta omine merkistöineen.

“Tämän ajan kainuulainen peräkamarinpoika on lapsuuskodistaan omaan asuntoon muuttanut 25-vuotias nuori aikuinen, joka saa vanhemmiltaan viikkorahaa, osaa hyödyntää sosiaalituet ja jonka luokse on syntynyt samanhenkisten kommuuni”, erityisnuoriso-ohjaaja Jukka Kortelainen ja projektiohjaaja, VTM Veijo Raatikainen arvioivat.

“Jaettu arvomaailma ohjaa yhteisön toimintaa.”

Kainuu

Päihteet ja toimeentulon jatkoksi tehtävä pieni vilunki lisäävät riskiä joutua osalliseksi väkivaltarikokseen.

Uhriksi joutuminen ruokkii koston mentaliteettia, ja kaunaa kannetaan kauan. Väkivallan tekijää odottaa yhteisön paine toimia väkivaltaisesti jatkossakin. Väkivallan kierre vahvistuu, ja iän myötä myös riski vakavammasta, hengen päälle koituvasta väkivaltarikoksesta kasvaa.

Kolmannen sektorin toimijana Spartak ry tuntee hyvin kainuulaisen väkivallan ja yhteisöjensä kautta myös useimmat väkivaltarikostapaukset. Tekijät ovat pääosin tuttuja ja tapahtuneista keskustellaan.

Monen nuoren taustalta löytyy rankkoja lapsuuteen ja nuoruuteen liittyviä kokemuksia, osattomuutta ja hylätyksi tulemisen tunteita. Asioita, jotka eivät mahdu otsikoihin. Jukka

Kortelaisen mukaan jokainen löytää jossain vaiheessa hyväksyvän yhteisön, mutta seuraukset voivat olla kohtalokkaat.

“Yhteisöistä on vaikea irrottautua, kaverit merkitsevät kuitenkin niin paljon.”

Kainuussa tehtiin yli 500 lastensuojeluilmoitusta vuonna 2010. Huono-osaisuuden periytyminen tunnustetaan. Raatikaisen mukaan väkivallassa ilmenee samanlaista ylisukupolvisuutta kuin työttömyydessä ja päihteiden käytössä, mutta hän varoo leimaamasta sitä vain kainuulaiseksi ilmiöksi.

“Väkivalta on opittu ratkaisumalli. Koettu epäoikeudenmukaisuus ja sen ratkaiseminen. Karrikoiden se on sitä, että kaveri vetää liian pitkät siivut tarjotusta pullosta tai tanssittaa väärää naista. Sitten läsähtää.”

Sosiaalisessa mediassa tekijöiden nimet selviävät nopeasti. Uutisia linkitetään omille Facebook-sivuille ja tapahtuneita kommentoidaan huumorilla. Rakentuu rinnakkaistotuus, joka voi olla väkivallantekijälle todellista armollisempi.

Raatikainen uskoo sen olevan yksi tapa tuntea ja käsitellä teon aiheuttamaa häpeän tunnetta sen sijaan, että kyse olisi väkivallan ihannoimisesta. “Jaettu paha ei yksilöidy”, Raatikainen toteaa.

Kortelainen ja Raatikainen sekä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi opiskeleva Ari Kyllönen Spartak ry:stä myöntävät ymmärtävänsä väkivallan tekijöitä. Heidän mukaansa tekoja ei tarvitse eikä pidä hyväksyä, mutta väkivaltaa ja sitä synnyttävää todellisuutta on ymmärrettävä, jotta väkivaltaa voitaisiin vähentää.

Myös väkivaltarikokseen syyllistyneen harteita painavaa, ympäristön langettamaa määrittelemätöntä lisärangaistusta, häpeän kuormaa, olisi kyettävä keventämään.

“Kun ei oikein tiedetä, kenen ongelmia sillä häpeällä lopulta hoidetaan”, miehet pohtivat. “Väkivaltainen käytös on usein perua heikosta itsetunnosta ja sen hoitamiseen häpeä, huonommuuden ja mitättömyyden tunne, on kyllä huonoa lääkitystä.”

Raatikainen nostaa esiin myös uhrin tunteman häpeän. Etenkin parisuhdeväkivallassa kohteeksi joutunut helposti syyllistää itseään.

“Väkivallan tekijä haluaa jakaa omaa syyllisyydentuntoaan uhrin kanssa etsimällä edes pientä syytä toisesta omalle käyttäytymiselleen.”

Kainuu

Tapaus Tommi

Tommi
Tommi Kajaanin rantapuistossa. Hän katuu tekojaan, muttei halua hävetä väkivallan täyteistä menneisyyttään.

Kajaanilainen Tommi elää elämässään vaihetta, jossa tuomiot on sovitettu ja päihteettömyyttäkin takana jo hyvä tovi. Alle kolmekymppisen kajaanilaismiehen väkivaltarikoshistoria kattaa lähes kaiken henkirikosta lukuun ottamatta. Sellainenkin oli lähellä. “Huumeisiin liittyvien velkasuhteiden ratkominen”, Tommi kertoo.

Miehen tie on kulkenut ala-asteella aloitetun varastelun kautta raskaaseen huumemaailmaan ja väkivaltarikoksiin. Vankilassa istuttavaa on riittänyt yhteensä noin viideksi vuodeksi.

“Ehdollisten jälkeen sitä jo vähän toivoikin pääsevänsä vankilaan, vaikka sinne meneminen alkuun jännittikin”, Tommi summaa ensimmäistä vankilakokemustaan.

Tekemisistään Tommi puhuu rauhallisesti, ja olemus viestii herkkyydestä. Hän kertoo kavereistaan ymmärryksellä siitäkin huolimatta, että yhteisö oli koitua hänen henkensä menoksi. Irti pääseminen ei ollut helppoa, ja minuuden uudelleen rakentaminen on ollut raskasta ja edelleen kesken.

“Olen elänyt maailmaa, jossa olen kasannut itseäni haavekuvista. Ottanut palasia sieltä täältä uskoen, että olen sitten sellainen. Niinhän se ei voi olla.”

Turvakamerakuvat ovat näyttäneet toisenlaisen Tommin. Omasta pelosta purkautuvan väkivallan, jossa ainoastaan ihme on pelastanut raivonsa kohteeksi joutuneen hengen. Uutisissa ei ole kerrottu tilanteisiin johtaneista tapahtumista, provosoinneista ja häneen itseensä kohdistetusta väkivallasta ja väkivallan uhkasta. Niiden taakse hän ei kuitenkaan halua paeta.

“En vain ole osannut lähteä tilanteista pois.”

Tommi ei ole päihdeongelmaisten vanhempien heitteille jättämä lapsi eikä kotona ollut väkivaltaa. Vanhempien erosta huolimatta perheen keskinäiset suhteet ovat olleet hyvät. Hän uskookin, että enemmän asioiden kulkuun on vaikuttanut nuoruuden kaveripiiri ja ravintolan edessä nähty, jännittävältä tuntunut väkivalta.

“Ja sitten tuli netti, joka tarjosi kaikkea mahdollista siltä saralta.”

Väkivaltarikosuutisista Tommi tunnistaa nopeasti rikokseen osalliset. Tuttuja kavereita hänelle ja eliniän ennusteiden laatijoille. “On niitä kavereita jo kuollutkin”, Tommi myöntää.

“Menee raaemmaksi kaiken aikaa”, hän viittaa viime aikojen uutisiin.

Omaa väkivallan täyteistä menneisyyttään Tommi ei halua hävetä. Tekoja hän katuu, mutta omien voimavarojensa rajallisuuden tiedostaen hän ei tahdo kohdentaa energiaansa enää turhaan.

Häpeän tunteminen ihmisenä olemisesta kaikkine heikkouksineen ja kasvukipuineen ei edistäisi toipumisprosessia. Ajatuksen on oltava itsessä. Hän vertaa oloaan kissaan, joka turkkinsa nuoltuaan oksentaa karvapallon pois.

“Olemme alkaneet pitää taas yhteyttä tärkeiden varhaislapsuuden kavereiden kanssa, ja se yhteisö tuntuu hyvältä. Kelpaan sellaisena kuin olen.”

Vuosien saatossa Tommin maksettavaksi on kertynyt huomattava vahingonkorvausvelvoite. Hän on neuvotellut maksujärjestelyistä. Raha-asioita olennaisempaa hänelle on kuitenkin hyvällä alulla oleva savotta omassa päihteettömässä pääkopassa.

“Kun kuitenkin olen käytännössä elänyt elämäni ilman luottotietoja, en osaa sellaisia edes kaivata. Raha ei ole tässä kohtaa tärkeintä maailmassa”, opiskelun aloittanut Tommi sanoo.

Tommin nimi on muutettu.