Hiihtopartio etenee vihollisen selkäpuolelle – näkymätön, tuhoava voima
Talvisota SK:n sivuilla: Vainolainen ei näe talvisen metsän kauneutta, vain sen kylmyyden ja turmion.
Kirjailija Riku Sarkola (1910–1970) kirjoitti maaliskuussa 1940 Suomen Kuvalehteen rohkeista ja voimakkaista hiihtopartion miehistä.
Illan hämärtyessä he lähtevät vaarallisille retkilleen. He nousevat suksilleen ja hiihtelevät äänettöminä, valkoisina varjoina lumisten puiden keskellä. Kauas vihollisen selkäpuolelle etenee suomalainen hiihtopartio. Se on siellä, täällä, kaikkialla ja kuitenkaan se ei ole missään.
Se on ikään kuin näkymätön, tuhoava voima.
Yön pimeydessä hiihtää suomalainen hiihtopartio. Tottuneesti ja varmasti sukset sujuvat tietymättömillä taipaleilla. He ovat hiljaisia ja ankaria miehiä, he ovat kuin suomalainen luonto, joka on kaunis ja rauhallinen ja kuitenkin samalla niin kylmä ja karu, jos sen sydämeen vainolainen yrittää tunkeutua.
Eikö vieras vainolainen tiedä, että aavistuksena liikkuvan partion silmä näkee kaiken? Ja yhtäkkiä räiskyy, räjähtelee, paukkuu vihollisen keskuudessa.
Ja sitten on kaikki jälleen hiljaista, uhkaavan pelottavan hiljaista. Mistä tuo salaperäinen voima tuli ja minne se meni? Siitä ei tiedä kukaan mitään. Äänettömänä ja näkymättömänä se häipyi pimeään, talviseen metsään.
Suomalaisen hiihtopartion miehet ovat kestäviä ja voimakkaita. Koko yön he liukuvat suksillaan vihollisen keskuudessa tuhoa tuottaen. Ei ole hyvä vainolaisen hetkeksikään erota joukostaan, sillä hän voi hiljaa ja äänettömästi kadota talviseen metsään, josta hän ei milloinkaan palaa. Ei ole hyvä vainolaisen seistä vartiossa leirinsä läheisyydessä, sillä yhtäkkiä hän saattaa kaatua kuolleena maahan.
Ja kun tämä havaitaan, syntyy heti vainolaisen keskuudessa suunnatonta kauhua. Jokainen tuijottaa ja tähyilee vavisten lumista metsää, mutta he eivät näe ainoatakaan elävää olentoa. Kaikkialla vallitsee hiljaisuus, uhkaava hiljaisuus. Vain sen he tietävät varmasti, että suomalainen hiihtopartio on jälleen liikkeellä.
Ja kuitenkin talvinen metsä on niin kaunis, hiljainen ja rauhallinen. Se on puhdas ja juhlallinen kotoisen miehen hiihdettäväksi. Se on turvallinen ja suojaava sille, joka on sen lapsuuden ystävä.
Mutta vainolainen ei näe sen kauneutta, vainolainen saa kokea ainoastaan sen jäätävän kylmyyden ja näkymättömänä liikkuvan turmion.
Kirjoitus on julkaistu ensi kerran Suomen Kuvalehdessä 9/1940 (2.3.1940). Nyt julkaistava versio on lyhennelmä alkuperäisestä tekstistä.
Suomen Kuvalehden talvisotaa käsittelevät jutut löydät täältä.