Fakta homma
Kimmo Pietiläinen kustantaa tietokirjoja, jotta suomen asema modernin ajattelun kielenä ei tyystin katoaisi.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Small talk ei vaikuta kuuluvan Kimmo Pietiläisen tapoihin.
”Mitä näet tässä?” hän kysyy melkein heti.
Helsingin Sanomien jutun pylväsdiagrammi esittää koronatartuntoja Hus-alueella ikäryhmittäin. Näyttää, että lapsilla ja teini-ikäisillä on niitä huomattavasti vähemmän kuin nuorilla aikuisilla ja keski-ikäisillä.
Mutta ikäkohortit ovat erilaiset: aikuisilla kymmenen vuoden, nuoremmilla muutaman vuoden jaksoja.
Tarkoitus on ilmeisesti ollut erotella yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden tartunnat, mutta samalla syntyy mielikuva vähäisistä tartuntamääristä.
”Näin tehdään lehdissä jatkuvasti. Ehkä tällä halutaan sanoa jotain. Numerot eivät valehtele, ellei numeroilla valehdella.”
Asiatiedon on Pietiläisen mukaan syrjäyttänyt tunne. Fiiliksen perusteella tehdään isoja päätöksiä.
”Mutta minäpä olen sitä mieltä, että faktat ovat tärkeitä.”
Kun maailmalla syntyy tukevan perustan päälle ja tutkittuun tietoon pohjaavia oivalluksia, ne pitää saada myös suomeksi – pian. Tämä uusien ja merkittävien, pääasiassa luonnontieteellisten ajatusten maahantuonti on Pietiläisen vuonna 1997 perustaman Terra Cognita -kustantamon johtoidea.
Työhuone Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevassa 50-luvun kerrostalossa on pieni. Kirjoituspöydän, kirjahyllyjen, kirjaröykkiöiden ja paperikasojen lisäksi sinne mahtuu juuri ja juuri pitkä kääntäjä itse.
Aamulla Pietiläinen on suomentanut tulevaa kirjaa kolme liuskaa. Se on puolet päivän tavoitteesta. Tahti on ollut sama 1990-luvulta asti.
Pietiläinen etsii jatkuvasti kirjoja ja aiheita, joista ei löydy mitään suomeksi. Se ei ole vaikeaa, koska suomeksi ”ei ole kirjallisuutta juuri mistään”.
Pietiläinen nappaa olohuoneen pöydältä tuoreen esimerkin, John D. Kelleherin ja Brendan Tierneyn teoksen Datatiede. Maailmalla se ilmestyi 2018, Pietiläisen suomennoksena 2021.
”Tämä on ensimmäinen tekoälyn teknistä perustaa ja algoritmien maailmaa kuvaava tosiasiateos suomeksi. Ja tällaisesta pienestä ja kähjäisestä firmasta yhden lauttasaarelaisen eläkeläisen tekemänä. Mitäs sanot siihen?”
Pietiläinen haluaa todistaa väitteensä ja hakee tietokoneen. Mitä Google kertoo? Wikipediasta löytyy viisi riviä datatieteestä. Datatiede.fi-sivuston vähän laajemman sisällön lähteet ovat yhtä lukuun ottamatta englanninkielisiä ja ”data science for dummies” -osastoa.
”Kirja on tärkeä, koska se kertoo, miten esimerkiksi S- ja K-market toimivat ja tarkkailevat ostoksiamme ja miten Kiina hoitaa uiguurien ja toisinajattelijoiden asioita.”
Vähälevikkiset tietokirjat eivät houkuttele isoja taloja, vaan kirjoja julkaisevat pienet kustantamot, intohimosta ja ideologista syistä.
Käännösoikeudet maksavat noin 1 000 euroa, kaunokirjoihin verrattuna vähän. Kaikkinensa yhden kirjan tekeminen maksaa 5 000–8 000 euroa. Liiketoiminta edellyttää noin kahdeksaa uutta kirjaa vuodessa, ja jokainen on riski.
Ensi syksynä ilmestyvä käännöstyö on Pietiläisen 150:s ”merkittävä tietokirjasuomennos”. Todellinen määrä on suurempi, mutta kaikkia hän ei laske.
Tässä vaiheessa jokainen kirja on aina uusi suomen- ja maailmanennätys, Pietiläinen sanoo. Suomesta ei löydy toista, joka olisi kääntänyt yhtä monta tietokirjaa, eikä Pietiläinen usko, että sellaista löytyy muualtakaan.
Kimmo Pietiläisen tieteellinen maailmankuva ja suhde englantiin muodostuivat jo lapsuudessa. Keväällä 1951 perhe muutti Kanadan Port Arthuriin, nykyiseen Thunder Bayhin. Matkalla Lontoon kautta Pietiläinen maistoi ensimmäisen kerran greippiä ja kolmiovoileipiä.
Nelivuotias Kimmo ja hänen vuotta nuorempi veljensä Pekka oli puettu lapinpukuihin. Äiti oli Keminmaalta, ja vanhemmista yhteiset asut oli hauska idea, eikä heitä näin sekoitettaisi britteihin.
Kirurgi-isä oli ottanut vastaan työn Kanadasta. Kemistiäidille ei ollut töitä, joten hän oli lasten kanssa kotona. Samana syksynä Pietiläinen aloitti paikallisessa koulussa.
Lapsia kannustettiin lukemaan. Ensimmäinen kirja, josta Pietiläisellä on selvä muistikuva, on Mark Twainin Jenkki kuningas Arthurin hovissa. Sen Pietiläinen luki kahdeksanvuotiaana englanniksi. Teini-ikään mennessä hän oli lukenut kaikki Edgar Rice Burroughs’n Tarzanit.
Alueella oli paljon mineraaleja, joten Pietiläinen oppi tunnistamaan varhain eri kivilajeja.
Kanadassa kului kuusi vuotta. Vanhemmat halusivat poikien käyvän oppikoulun, joten he palasivat Suomeen.
Rationaaliseen ja luonnontieteelliseen ajatteluun tottuneelle Pietiläiselle opiskelu oli hauskaa. Hän luki teoreettista fysiikkaa Helsingin yliopistossa ja valmistui 1972.
”Kärsivällisyyteni ei olisi riittänyt opettajaksi tai tutkijaksi. En olisi jaksanut hitaita projekteja, rahoituksen odotusta ja ryhmässä värkkäämistä.”
Niinpä Pietiläinen ”ajautui” kirjoittamaan tiedeartikkeleja muun muassa Suomen Kuvalehteen. Kirjoitukset olivat Anderson & Lembke -mainostoimiston perustajan Seppo Hilakarin mieleen. Pitkän lounaan jälkeen Pietiläinen oli copywriter.
Hänen tehtävänään ei ollut myydä pesuaineita tai makeisia, vaan kalliita tuotantokoneita. Pietiläisen mukaan se muistutti paljon tiedettä popularisoivan toimittajan työtä: olennainen piti tiivistää ja kertoa kansantajuisesti.
Kun Pietiläisestä viiden vuoden jälkeen tuntui, ettei hän enää kehittynyt, hän aloitti yritysviestinnän osakkaana Paavo Haavikon kanssa Haavikko & Pietiläinen & Co Oy:ssä. Toiminta loppui lamaan, ja Pietiläinen siirtyi Haavikon Art House-kustantamoon rakentamaan luonnontieteellistä ja teknistä kirjasarjaa.
Kun Haavikko halusi viedä Art Housea yleiskustantamon suuntaan, Pietiläinen perusti oman kustantamon.
Aiemmin Pietiläinen tapasi matkustaa kahdesti vuodessa Lontooseen. Mukaan hän otti tyhjän matkalaukun kirjoja varten.
Nykyään kirjat voi tilata Amazonista. Tai sitten tutuksi tullut agenttiverkosto kyselee, kiinnostaisiko käsikirjoitus.
Valinta vaatii työtä. Kun Pietiläinen sai ajatuksen, että tarvitaan kirja neurotieteistä, hän luki aiheesta 50 teosta, opetteli sanaston ja kokonaisuuden ennen kuin valitsi kirjan. Se oli portugalilais-amerikkalaisen neurologin Antonio Damasion Tapahtumisen tunne, joka ilmestyi suomeksi vuonna 2000. Samana vuonna Damasio sai Yrjö Reenpää -palkinnon Helsingissä.
”Osasin jumaliste valita oikean kirjan joukosta.”
Yksi tunnetuimmista Pietiläisen suomentamista ja kustantamista teoksista on taloustieteen nobelistin Daniel Kahnemanin Ajattelu nopeasti ja hitaasti, joka ilmestyi suomeksi 2012.
Pietiläisen mukaan 2010-luvun alun Suomessa Kahneman ei sopinut Freud-paradigmaan eikä hänen näkemyksistään ajattelun vinoumasta, ankkuroitumisesta tai kahdesta toimintaamme ohjaavasta systeemistä tiedetty mitään. Nyt häntä lainataan paljon ja opetetaan korkeakouluissa.
Uudet oivallukset loukkaavat vanhaa maailmankatsomusta. Vakiintuneista ajatuksista luopuminen on kivuliasta. Tuo riski on Pietiläisen mukaan silti otettava.
Vuonna 2007 Pietiläinen sai Vapaa-ajattelijain liiton Väinö Voipio -palkinnon uskontokriittisten ajattelijoiden, muun muassa Richard Dawkinsin ja Sam Harrisin, teosten julkaisemisesta.
”Osa ihmisistä piti niitä karmeina. Toisille ne taas olivat ajatuksia herättäviä ja silmiä avaavia kirjoja, jotka paransivat elämän laatua.”
”Oppineet estävät kansalaisten sivistyksen ja kehityksen äidinkielellään. Ilman sanoja keskusteluun on melkein mahdotonta osallistua.”
Pietiläisestä tuntuu, että uusien ajatusten tuominen suomen kieleen on kiellettyä. Aivan kuin englanniksi argumentoivat oppineet olisivat huolissaan omasta asemastaan.
Pietiläinen tekee vertauksen teollista vallankumousta 1800-luvun alun Britanniassa vastustaneisiin luddiitteihin, jotka viskoivat kehruukoneita ikkunoista.
”Meidän versiossa oppineet heittävät ajatuksia ulos ikkunasta ja estävät kansalaisten sivistyksen ja kehityksen äidinkielellään. Kun ei ole faktatietoa eikä sanoja, keskusteluun on melkein mahdotonta osallistua.”
Modernien tietokirjojen suomentamisen rahoitus on Pietiläisestä surkealla tolalla ja estää pitkäjänteisen työn.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta ei tue kirjojen suomentamista. Sen tekee Kirjallisuuden vientikeskus Fili, jonka pääasiallinen työ on tukea Suomen kirjallisuuden käännösten ilmestymistä maailmalla.
Fili tukee ”vähälevikkisen laatukirjallisuuden suomentamista” opetus- ja kulttuuriministeriön määrärahalla, noin 65 000 eurolla vuodessa. Se tarkoittaa muutamaa tuhatta euroa per teos ja yhtä tai kahta hakemusta per kustantaja vuodessa.
Kirjastoapurahoja myönnettiin viime vuonna kaikkiaan 2,7 miljoonaa euroa. Siitä tietokirjallisuuden suomentajat saivat 46 000 euroa, alle kaksi prosenttia.
Koneen säätiö myönsi vuonna 2020 tietokirjojen suomentamiseen 177 400 euroa.
Pietiläinen ei ole enää aikoihin apurahoja hakenut. Hakemusten laatiminen, epävarma saanti ja lautakuntien päätösten odottelu ei kiinnosta. Nopeammin saa valmista, kun tekee kaiken itse.
Nihkeä tilanne ja se, etteivät kustantajat halua maksaa käännöspalkkioita, vieraannuttaa kuitenkin uuden suomentajapolven heti kättelyssä, ja ammattikunta katoaa.
Hänestä on ylimielistä ajatella, että Suomessa syntyisivät kaikki tarpeelliset ajatukset.
”Olemme tavallisia pässejä niin kuin muutkin. Meitä on promille maailman ihmisistä ja tuotamme parhaimmillaan promillen maailman ajatuksista. Kaikki muu pitää tuoda tänne. Maa tyhmentyy, kun tietokirjojen suomentaminen loppuu.”
Kirjat joutuvat muutenkin kilpailemaan muiden medioiden kanssa. Internetin sirpaleinen tieto hajottaa keskittymistämme. Pietiläinen viittaa tutkimukseen, jossa tarkkailtiin ihmisten lukemista.
”Aiemmin konekirjoitetun liuskan lukemiseen meni reilu minuutti, nyt 18 sekuntia. Ihmisen lukunopeus ei ole kehittynyt, mutta se on muuttunut silmäileväksi.”
Pietiläinen kertoo kuulleensa jopa opettajilta, että kaikki tarvittava tieto löytyy nykyään puhelimista.
”Ja tämän viisauden he siirtävät oppilailleen.”
Kirjakaupoissa Terra Cognitan kirjoja ei juuri näy. Keskeinen osa Kimmo Pietiläisen työtä on kiertää kulkukauppiaana messuilla ja tapahtumissa.
Tuhannen kappaleen myyntiä hän pitää hyvänä. Kun kirjan hinta on kohdallaan eli 30–50 euroa, sillä elää.
”Kunhan ei laske omalle työlleen palkkaa”, Pietiläinen sanoo ja naurahtaa.
Ensi vuonna Terra Cognita täyttää 25 vuotta. Se on pienelle kustantamolle saavutus. Pietiläisen poika Juha Pietiläinen on mukana kustannus- ja käännöstoiminnassa. Syksyllä ilmestyvä kirja on hänellä oikoluettavana.
Kolme sivua odottaa. Päiväni murmelina -elämä ei Pietiläistä turhauta, koska jokaisen kirjan jälkeen saa tarttua aivan uuteen aiheeseen. Eikä Pietiläinenkään sentään aina lue tai kirjoita. Työhuoneen ikkunalaudalla viisi noppaa odottaa koronan tyyntymistä.
”Pelaan nykyisin lastenlapsieni kanssa Yatzya. Silloin hekin unohtavat puhelimien tuijottamisen.”
Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä
Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto
Tilaa