Hawkit jättivät Kauhavan
85 vuotta jatkunut sotilaslentäjien koulutus loppuu Kauhavalla.
Taivas kirkastuu sittenkin aamupäivän sateen jälkeen. Lämpötila on kaksi astetta plussan puolella, mutta yläilmoissa on aina pakkasta. Siksi lentoupseeri Antti Koskela pukee lentohaalarin alle lämpimän kerraston.
”Ohjaamossa on ilmastointi ja lämpötilan voi säätää sellaiseksi kuin haluaa. Mutta lentäjän pitää pukeutua sään mukaan heittoistuinhypyn varalta”, selventää Koskela varustusta.
Haalarin päälle hän kiskoo tajunnan menetykseltä suojaavat g-housut ja vetää paineliivin vetoketjun kiinni.
Kun hän laittaa päähänsä tiukan lentokypärän, tulee hiljaista. Kypärä toimii kuin kuulosuojaimet.
On itsenäisyyspäivä, kello tulee kaksi iltapäivällä. Pian kuusi ilmavoimien punavalkoista Hawk-harjoitushävittäjää nousee ilmaan Etelä-Pohjanmaalta, Kauhavan lentokentältä. Lentosuunta on itäkaakko, jolloin kompassin pitää näyttää 112 astetta.
Antti Koskela, 44, everstiluutnantti ja Kauhavan Lentosotakoulun johtaja, kapuaa kaksipaikkaisen Hawk-harjoitushävittäjän takapenkille tarkastuslentäjäksi. Konetta, jonka tunnus on HW-368, ohjaa kapteeni Pasi Rajala. Tämä on viimeinen sotilaskone, joka nousee rauhan oloissa Kauhavan lentokentältä.
Ensimmäiset Kauhavalle laskeutuneet sotilaat olivat luutnantti Heikki Huhtinen ja lentomestari Arvi Kankkunen. Elettiin heinäkuuta 1927.
Lentokentälle oli ensin etsitty sopivaa aluetta Pernaan kylän pelloilta, mutta isäntien hintapyynnöt olivat liian kovia. Valtio sai aikaan kaupat Ontonnevan suoaukeasta lähempänä kirkonkylää. Vetelää savimaata oli tasoitettu hevosten ja kolmen traktorin voimin koko alkukesä 1927.
Rakennustöissä oli mukana moni paikallinen yrittäjä. Kentän tasoitustyöurakasta vastasi muuan Vihtori Kosola Lapualta.
Heinäkuussa kenttä oli nipin napin laskeutumiskelpoinen. ”Pehmeää ja epätasaista”, arvioivat Martinsyde-koneita ohjanneet Huhtinen ja Kankkunen vielä työn alla ollutta kenttää, joka oli valittu vasta itsenäistyneen Suomen lentokoulutuksen pääpaikaksi.
Puolustusvoimien lentokoulutus oli aloitettu Santahaminassa, mutta toimintaa ei voitu jatkaa pääkaupungin kupeessa ja meren yllä.
Tarvittiin tilaa ja avaruutta. Katseet kääntyivät Pohjanmaalle. Kauhavan kenttä vihittiin käyttöön 1929, jolloin Ilmasotakoulu siirtyi sinne. Vuodesta 2005 koulun nimi on ollut Lentosotakoulu.
Sen jälkeen, 85 vuoden ajan, kaikki suomalaiset sotilas- ja monet siviilipuolen ammattilentäjät ovat saaneet koulutuksensa Kauhavalla. Kun sotilaslentäjä on saanut peruskoulutuksensa päätökseen, koittaa juhlallinen hetki: puvun rinnukseen saa kiinnittää lentäjän siivet.
Sotavuosina Kauhavalla koulutettiin lähes tuhat lentäjää. Vuonna 1960 kiitorata sai asfalttipinnoitteen, minkä jälkeen sinne saattoi potkurikoneiden lisäksi laskeutua myös suihkukoneilla, joihin Puolustusvoimat jo silloin oli siirtynyt.
Nyt lentäjän siipiä on jaettu 2 634 lentäjälle, vuoden 1929 jälkeen kaikki Kauhavalla.
Vuoden 2015 alussa Lentosotakoulun toiminta siirtyy Keski-Suomeen, Jyväskylän Tikkakosken tukikohtaan. Seuraavan lentomerkin kadetti kiinnittää pukuunsa siellä elokuussa 2015.
Lähinnä puukoista ja häjyistä tunnetulle pienelle maalaispitäjälle lentotukikohta toi tuulahduksen ulkomaailmasta, vaikka kenttäläiset asuivat pitkään vain sotilasalueella.
Mutta yhteistä kentän väen ja kyläläisten välille alkoi pian löytyä. Heti sodan jälkeen, kesällä 1945 pidettiin ensimmäiset lentokentän juhannusjuhlat. Oli juhannuskokko, tanssia ja lentonäytöksiä.
Lentäjien juhannus oli aluksi tarkoitettu vain kenttäläisille, mutta pian siitä tuli koko maakunnan yhteinen tapahtuma. Juhannuksena 1951 juhlille kulki jo erikoisjunia, juhlien lentolehtisiä pudotettiin naapurimaakuntiin saakka.
Juhannuksena 1991 sää Kauhavalla oli mitä parhain. Juhannusjuhlien pääesiintyjät Rainer Friman ja Tarja Ylitalo saivat nousta lavalle auringonpaahteessa.
Helsingissä varttunut Antti Koskela oli heti ylioppilaskeväänä 1989 pyrkinyt Kauhavalle varusmiespalvelukseen lentäjäksi. Pian ylioppilasjuhlien jälkeen tuli tieto valinnasta 35 uuden varusmieslentäjän joukkoon. Hakijoita oli tavalliseen tapaan noin 600.
Elokuussa 1989 Koskela saapui ensimmäistä kertaa Kauhavalle. Varusmiespalveluksen aikana hän päätti ryhtyä sotilaslentäjän uralle.
Juhannuksena 1991 21-vuotias lentokadetti Antti Koskela oli muiden kurssitovereidensa tavoin kentän juhannusjuhlilla töissä, lippuja myymässä.
Juhlien järjestämisessä tarvittiin myös talkootyöntekijöitä eli kökkäväkeä niin kuin Pohjanmaalla sanotaan.
Lentokentän takia Kauhavan harrasteilmailu oli vireää. Kauhavan lentokerhon juhannusbuffetissa kahvia ja purtavaa myi Tuula Passila, lentäjäsukua.
Passilan Tuula ja kadetti Koskela tapasivat ohimennen töiden lomassa. He eivät vielä tienneet, vaikka ehkä aavistivatkin, että paremmin tuttavuutta tehtäisiin seuraavana talvena.
Kauhavan juhannusjuhlat kuuluivat myös Rovaniemellä Lapin lennostossa siihen aikaan palvelleen lentoupseeri Kari Janhusen ja hänen Jaana-vaimonsa kesäohjelmaan vuonna 1991. Kun Rainer Friman nousi lavalle laulamaan ”Linnut, jo lentäkää pohjoiseen”, pariskunnan 2-vuotias Tero oli jo unten mailla.
Syksyllä 2014 Antti Koskela on Lentosotakoulun johtaja ja Tero Janhusesta on tullut luutnantti, joka kuuluu viimeiseen Kauhavalla koulutuksensa saavan kurssiin.
”Isä oli lentäjä, ja isänisäkin oli lentäjä. Åke Blomqvist on opettanut kadettikoulussa meidät kaikki kolme tanssimaan”, kertoo suvun perinteistä nyt 25-vuotias Tero Janhunen.
Yläasteikäinen Tero muutti perheen mukana Kuopiosta Kauhavalle, kun hänen isänsä nimitettiin silloisen Ilmasotakoulun johtajaksi vuonna 2003. Myös koulupojan elämässä sotilaslentäjäkoulutus oli läsnä joka päivä:
”Oppitunti keskeytyi aina aamuyhdeksältä, kun kuusi Hawkia nousi ilmaan. Ne lensivät koulun yli niin, että ikkunat helisivät. Odotettiin, että koneet menevät yli ja sitten jatkettiin tuntia”, Janhunen kertoo.
Koulun johtaja Koskela on juurtunut Kauhavalle, jossa hän on työskennellyt suurimman osan sotilasurastaan. Passilan Tuulasta tuli hänen vaimonsa, ja perhe asuu Kauhavalla, jossa lapset käyvät koulua.
’5-4-3-2-1. HACK.” Kello on 10. Lentobriefing tehtävänantoluokassa alkaa torstaina 27. marraskuuta sekunnilleen.
Tero Janhusen lentäjäkurssi kuuntelee Tampereelta tulevia säätietoja. Sitten jaetaan lentotehtävät ja noustaan ilmaan.
Lentokoulutus jatkuu Kauhavalla joulukuun alkuun saakka. Viimeinen kurssi on saapunut Kauhavalle toukokuussa. Tero Janhunen, Elisa Vilhunen, 26, ja muut 14 luutnanttia ovat ilmassa lähes joka päivä.
Tänään vuorossa on kaartotaisteluharjoitus: kaksi omaa konetta yhtä vihollista vastaan. Pienen väsytyksen jälkeen viholliskoneen huomio kiinnittyy liiaksi toiseen koneista ja Elisa Vilhunen pääsee ampuma-asemaan.
”FOX2”, sanoo Vilhunen radioon laukaistuaan simuloidun infrapunaohjuksen kohti viholliskonetta. ”KILL.” Osuma kohteeseen taivaalla kolmen kilometrin korkeudessa, 9,8 kilometriä Vimpelin pesäpallostadionilta itään. ”BUGOUT.” Vilhunen irtautuu Ähtärin suuntaan.
Luutnanttien koulutus pyörii vielä täyttä höyryä, mutta varuskunnan alueita on siivottu ja tyhjennetty kesästä 2012 alkaen. Silloin vahvistettiin Kauhavan tukikohdan lakkauttaminen. Ratkaisu on osa Puolustusvoimien suurta uudistusta. Toimintoja keskitetään, ja varuskuntien määrä vähenee.
Kauhavan tukikohdan lakkauttaminen oli keväällä 2012 esitellyn listan ehkä suurin yllätys. Kauhavan kaupungissa ja laajemmin maakunnassa päätös yllätti ja tyrmistytti.
Vaikka lakkauttamiseen alettiin heti varautua, kaupunki ryhtyi selvittämään, voisiko päätöksen kumota. Laadittiin laskelmia, tehtiin kirjelmiä ja lähetystöjä kävi päättäjien puheilla.
Juhannuksena 2012 ratkaisu varmistui. Paikallislehti julkaisi etusivullaan koko puolustusministeri Stefan Wallinin lakkautuspäätöskirjeen.
Viimeiseksi jääneissä kentän juhannusjuhlissa 2012 tehtiin kaikkien aikojen yleisöennätys. Väkeä oli yli 20 000, pahimmillaan kentälle mateli 40 kilometrin yhtenäinen autoletka. Loppuillasta juomat loppuivat myyntipisteistä.
Sotilaat ovat ehtineet totutella lentosotakoulun siirtoon yli kaksi vuotta. Kauhavan kentällä on 243 työntekijää, joista 162 jatkaa puolustusvoimien palveluksessa ja 135 siirtyy uuteen toimipaikkaan Tikkakoskelle. Osa on irtisanoutunut ja siirtynyt muille aloille, osa jäänyt eläkkeelle. Irtisanottuja on vain viisi.
”Porukka on hoitanut hienosti tehtävänsä tämän vaativan muutoksen aikana,” Koskela kehuu henkilökuntaansa.
Sotilailla on velvollisuus vaihtaa paikkakuntaa, jos työtehtävät sitä vaativat. Upseerit ovat tähän tottuneet, mutta aliupseerit eivät. Moni on rakentanut koko elämänsä tiukasti Kauhavalle. Heille lentokentän lähtö on tiukka paikka.
Koskela siirtyy vuodenvaihteessa Pirkkalaan Satakunnan lennoston esikuntapäälliköksi, mutta perhe jää näillä näkymin Kauhavalle. Seinäjoella asuva Tero Janhunen saa Hawk-koulutuksen päätökseen toukokuussa Tikkakoskella, ja sen jälkeen vaihtoehtona on siirtyminen Pirkkalaan, Kuopioon tai Rovaniemelle.
Aktiivipalveluksessa olevien lisäksi Kauhava on täynnä entisiä kenttäläisiä. Siksi lakkauttaminen koskettaa koko kaupunkia.
Juhani Lehtolaa lykästi. Neljätoista vastausta kahdestakymmenestä oikein pubivisassa, hotelli Kauhavan, entisen Kantakievarin, alabaarissa.
On keskiviikkoilta, varusmiesten perinteisen pitkän iltavapaan päivä, iltaelämän sähköistävä pikkulauantai.
”Minäkin olen kentän kersa”, kertoo Lehtola, 65. Kentän kersaksi eli kentällä työskennelleen sotilasmestarin pojaksi tunnustautuu myös naapurijakkaralla istuva Sami Finnilä, 46, metallialan pienyrittäjä ja isänmaallinen mies.
Nyt baarissa on Lehtolan ja Finnilän lisäksi yhdeksän muuta asiakasta, muttei yhtään varusmiestä, ei kadetteja eikä liioin kentän henkilökuntaa. Valomerkkikin tulee jo kello 22.30. Yläkerran tanssiravintolan ja alakerran diskon ovet ovat arki-iltana kiinni. Tilanne oli toinen menneinä vuosikymmeninä.
”Tiistaisin oli jonoa koko talon mitan, pankin ovelle asti”, kertovat Lehtola ja Finnilä 1980-luvusta. ”Tanssijoita oli parhaimmillaan kolmesataa, väkeä tuli joka puolelta ympäryskunnista.”
”Yläkerrassa oli silmänruokaa, komeita sotapoikia ja kadetteja univormuissaan”, muistelee silloisen Kantakievarin tarjoilija, nyt varuskunnan sotilaskodissa työskentelevä Pirkko Lamminpää, 71.
Tapani Kansa, Markku Aro, Arja Koriseva ja muut suosikkiartisti tanssittivat hotellin yläkerrassa. Hotellin mainosten mukaan paikassa oli ”maakunnan suurin tanssiparketti”.
Alakerran Montussa oli disko nuorisolle maanantaista lauantaihin ja ”Suomen pisin stroboputki”. Joskus uho nousi illan jälkeen ja torin Samburgerilla otettiin yhteen härmälaisten kanssa.
Marraskuussa 2014 pubivisan jälkeen Samburgerilla on hiljaista. Ei näy härmäläisiä eikä maastopukuja.
Grilli ei enää myy iltanälkäisten varusmiesten vanhaa suosikkiannosta ”Sotapojan pakkausta” eli ranskalaisia perunoita makkaranpalojen ja parin lihapullan kera. Annos on edelleen olemassa, mutta nyt sen nimi on ”Jokapojan pakkaus”.
Lähes Suomen itsenäisyyden mittainen lentäjäkoulutuksen perinne häviää Kauhavan katukuvasta pala kerrallaan. Se tuntuu pääkatu Kauppatiellä ja joka puolella pientä kaupunkia.
Saarelan vaateliikkeessä toisen polven kauppias Matti Saarela, 62, muistaa lentokoneet ja kentän juhannusjuhlat jo 1950-luvulta lähtien.
Erikoisliikkeissäkin kenttä näkyi: ”Vielä 1960-luvun alussa kentän henkilökunta tilasi virkapuvut meidän kauttamme. Sen jälkeen myytiin paljon paraatihanskoja ja polettipaitaa. Jokainen asiakas on pienellä paikkakunnalla tärkeä. Kyllä kentän lähtö tuntuu”, kertoo kauppias.
Paikkakunnan pitkäaikainen mahtimies, europarlamentaarikko ja Kauhavan valtuustossa vuosina 1973–2000 istunut Kyösti Virrankoski vakuuttaa, että Kauhava kyllä pärjää ilman Lentosotakouluakin.
”Suurempi menetys tämä on Ilmavoimille kuin Kauhavalle”, Virrankoski sivaltaa. Mutta isku on tuntuva. Eri laskelmien mukaan Kauhavan verotuloista lähes viidennes on tullut kenttäläisiltä ja heidän perheiltään.
Suurin vaikutus on kuitenkin henkinen: Kauhava tunnetaan lentokoulutuksestaan. Koneiden jylinästä ei ole juuri valitettu, siitä on pikemminkin oltu ylpeitä.
Kylänraitilla ihmetyttää erityisesti lentokoulutuksen siirtyminen Jyväskylään, keskelle vilkasta lentoliikennettä. Samalla luovutaan Pohjanmaan lakeuksien yllä olevasta vapaasta ilmatilasta, joka on ”suurempi kuin Belgian valtio”, kuten Virrankoski sanoo.
Koulun johtajalla on toinen kanta: ”Lentotoiminta mahtuu Tikkakoskelle, kun se on hyvin suunniteltu. Suomen ilmatilassa on joka paikassa aika väljää. Siviili- ja sotilaskoneet lentävät eri korkeuksilla ja alueilla.”
Itsenäisyyspäivänä HW-368 koneessa lentovarusteiden alla on liikuttunut mies. Lentosotakoulun johtajasta Antti Koskelasta tulee kohta viimeinen sotilas, joka nousee ilmaan Kauhavan lentokentältä:
”Niinhän sanotaan, että kapteeni jättää laivan viimeisenä.”
Koskela kiinnittää jalkahihnat ja olkavyöt. Sitten happinaamari kasvoille, ja lopuksi käteen lentohanskat. Ne ovat valkoista, hyvin istuvaa säämiskänahkaa. Valkoinen on kätevä väri, koska se näkyy parhaiten, jos ohjaamosta pitää näyttää siipimiehelle viereiseen koneeseen käsimerkkejä.
Vasemmalla kädellä vielä kuomu kiinni. Kun järjestelmät kytkeytyvät päälle, lentäjä ja kone ovat yhtä.
Lopuksi valkoisen säämiskähanskan peukku ylös merkiksi mekaanikolle.
Kone rullaa kiitoradalle odottamaan vuoroaan. Ensin nousevat parven viisi muuta Hawkia, niiden jälkeen HW-368 kello 13.56.
Se oli viimeinen nousu Kauhavalta. 39 minuuttia myöhemmin koneen pyörät nappaavat kiinni kiitoradan asfalttiin Keski-Suomessa, Jyväskylän Tikkakoskella.
Lähteet: Martti Peltonen: Ilmasotakoulun historia 1918–1980 ja Mikko Elo: Lentosotakoulun historia 1981–2014.