Harri Holkeri 1937-2011: "Suomalaisten on pidettävä yhtä"
Harri Holkerin hallitus ensikäynnillä Presidentinlinnassa 30. huhtikuuta 1987. Presidentti Mauno Koivisto kättelee Holkeria. Kuva Hans Paul / Lehtikuva.
Valtioneuvos Harri Holkeri (1937-2011) oli kokoomuksen puheenjohtaja vuosina 1971-1979, pääministeri 1987-91, kokoomuksen presidenttiehdokas 1982 ja 1987, Pohjois-Irlannin rauhanneuvottelujen puheenjohtajiston jäsen 1995-98, YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja 2000-2001 sekä Kosovon YK-hallinnon johtaja 2003-2004.
Teksti julkaistu alun perin Suomen Kuvalehdessä 3/2003.
Harri Holkerin johtopäätös Suomen historiasta – kansallisesta heräämisestä autonomian ajan kautta sodanjälkeiseen kauteen – on tämä: suomalaisten on pidettävä yhtä, koska he lopulta aina joutuvat yksin rakentamaan maansa. Se on hänen kokoomuslaisuutensa tausta.
”Lapsuuteni ja nuoruuteni kuluivat jälleenrakennuksen Suomessa. Silloin tulin tietoisiksi niistä voimista, jotka vaikuttavat yhteiskuntaan. Minulle se kokoomus on vieläkin olemassa, joskin paljon muutakin sisältöä se on saanut.”
Holkerille on ollut ideologisesti keskeistä myös se, että kokoomus edustaa sivistyneistön arvomaailmaa.
”Sivistyneistöllä en tarkoita lukeneistoa vaan sellaista katsantotapaa, joka liittää meidät eurooppalaiseen kulttuuriperintöön.”
Viime aikoina Holkeri on käytellyt valtiomiehen ääntään kehitysapuasioissa.
”Kymmenen vuotta sitten jouduimme lamaan emmekä voineet pitää kehitysapua kovin korkealla. Nyt meidän olisi jo pitänyt nostaa kehitysyhteistyöosuuttamme.”
”Ihmisten välistä kilpailua emme voi välttää. Ongelma on säätelemätön ja lyhytjännitteiseen itsekkyyteen perustuva kilpailu, jolla homo sapiens kilpailee itsensä ehkä ulos koko systeemistä.”
”Väistämättömän globalisaation edut tulee jakaa nykyistä tasaisemmin. Se vaatii myös kehittyneiltä mailta luopumista etuoikeuksista, joita nyt pidämme itsestään selvinä.”
Tästäkin hänet muistetaan. Harri Holkeri puhui Suomen ensimmäisen GSM-puhelun 1. heinäkuuta 1991. Kuva Sari Gustafsson / Lehtikuva.
Kahden linjan perillinen
Holkerista kokoomuksen perinteinen linjajako arvokonservatiiveihin, sosiaalireformisteihin ja nykytermein uusliberalisteihin on periaatteessa osuva.
”Kokoomus syntyi voimakkaasti sosiaalireformistisena puolueena. Taustalla oli myöntyväisyyspolitiikka autonomien aikana, vanhasuomalaisuus, joskin paljon nuorsuomalaisia tuli mukaan, kun puolue perustettiin.”
”Nykyinen uusliberalistinen näkökulma talouteen on tapa kumartaa markkinoita, ja sitä minä suoraan sanoen vierastan. Olen ollut mukana eri tehtävissä näkemässä, miten markkinat vapautuvat ja nähnyt myös, miten markkinat käyttäytyvät.”
”Markkinat eivät sinänsä ole oikeassa. Ne ovat ohikiitävän hetken jotakin mieltä ja seuraavassa hetkessä toista mieltä. Niistä ei löydy yhteiskunnallista pohjaa, siihen tarvitaan poliittisia puolueita. Yksilöiden sitoutuminen puoleisiin on välttämätöntä, jotta asiat saadaan hoidettua.”
Itsensä Holkeri määrittelee arvokonservatiiviksi, jossa korostuvat protestanttisen aateperimän arvot. Sen vuoksi amerikkalaismallinen markkinoiden ihailu ei häneen istu.
”Molemmat vanhempani olivat kokoomuslaisia. Äitiäni voisi sanoa sosiaalireformistiksi, isääni arvokonservatiiviksi. Minä raukka tulin molempiin.”
Kohtalon oikku
Holkerista tuli kokoomuksen puoluesihteeri 1965. Puheenjohtajan paikka aukeni hänelle ”kohtalon oikusta” 1971, kun Juha Rihtniemi sairastui.
”Olin jo valmistautunut jättämään politiikan. Sitten tuli tehtävä, joka oli hoidettava.”
”Silloin elettiin aikaa, jota tietenkin voidaan kutsua suomettuneisuuden ajaksi. Mitkä olisivat olleet vaihtoehdot? Ei minulle ole tullut jälkeenpäin mieleen, että toisenlaisella toiminnalla olisi päästy parempiin tuloksiin. Varmasti joitakin asioita hoidettiin huonosti, mutta tietoisia karkeita virheitä ei tehty.”
Vaikka ikuisen oppositiopuolueen asema oli hankala, kokoomuksella oli omat mahdollisuutensa.
”Kokoomus pystyi vaikuttamaan ainoan aseensa, vähemmistösuojasäännöksen avulla. Käytimme sitä aika häikäilemättömästikin, olisimme estäneet asioita, jos näkökohtiamme ei olisi jossain määrin otettu huomioon. Epäisänmaallisiksi emme voineet ruveta: muut saattoivat luottaa tukeemme siinä mielessä, ettemme olleet ajamassa asioita umpikujaan.”
Vihollisena puoluetoveri
Holkeri pohdiskelee pitkään kysymystä, voiko kokoomuksen kaltaista, monista virroista koostuvaa puoluetta johtaa ”demokraattisesti”.
”Joskus jouduin puuttumaan aika lujillakin otteilla asioihin. Olin 34-vuotias tullessani puheenjohtajaksi. Parikymmentä vuotta vanhempana olisi ollut helpompi toimia, sillä nuoren kaverin piti pystyä huolellisesti perustelemaan jokainen ratkaisunsa.”
Holkeri muistaa jo 1950-luvulla kuulleensa sanonnan: ensin on vihollinen, sitten perivihollinen ja sitten samassa vaalipiirissä ehdokkaana oleva puoluetoveri.
”Suomessa äänestetään henkilöä eikä puoluetta, puolue saa äänensä henkilöiden avulla. Jotta saisi ison osan puolueelle odotettavissa olevasta äänimäärästä, ehdokkaiden tulee profiloitua. Yksi tapa profiloitua on haukkua oma puolueensa, ainakin kilpailevat ehdokkaat.”
”Itse olen niin sanottujen pitkien listojen kannattaja. Niiden ansiosta kaikki ehdokkaat joutuisivat työskentelemään oman puolueen äänipotin kasvattamiseksi. Sen perusteella ratkeaisi läpipääsevien edustajien määrä.”
Puolueista tullut tavarataloja
Holkerin mielestä puolueet ovat samankaltaistuneet. Hän ei itse enää osallistu kokoomuksen toimintaan. Sen sijaan hän on tarvittaessa kaikkien puolueiden käytettävissä, jos ne ovat kiinnostuneita kuulemaan hänen selvitystensä tuloksia.
Puolueiden sisällä käytävät keskustelut eivät Holkerin mielestä kovin paljon eroa toisistaan. Ajat sitten hän on havainnut, ettei jokainen puoluetoveri välttämättä ole aateveli. Samalla tavalla ajattelevia saattaa sen sijaan löytyä toisista puolueista.
”Suuret puolueet ja vähän pienemmätkin ovat kaikkiin mahdollisiin asioihin puuttuvan politiikan takia muuttuneet täyden palvelun tavarataloiksi, joissa on osasto vähän joka asiaa varten. Niinpä tavaratalon osastot saattavat kilpailla paljon pahemmin keskenään kuin itse tavaratalot.”
”Täysin vaihtoehdottomaksi politiikka ei kuitenkaan ole mennyt, vaikka politiikan lopputulos usein näyttää olevan vesitetty kompromissi. Se on kuitenkin prosessin lopputulos ja sillä päästään eteenpäin. Politiikassa melkein mikä tahansa ratkaisu on parempi kuin ei ratkaisua ollenkaan. Ja puolueiden johtajien tehtävä on tehdä se ratkaisu.”
Kovaa peliä
Holkerin kiperin paikka kokoomuksen puoluejohtajana oli presidentti Urho Kekkosen toimikauden jatkaminen.
”Kokoomuksen peruste oli Suomen kytkeminen Länsi-Euroopan taloudelliseen integraatioon. Emme nähneet muuta mahdollisuutta kuin käyttää hyväksi Kekkosen asemaa.”
Erään toisen asian yhteydessä Holkeria yritettiin painostaa taloudellisesti.
”Minulle sanottiin, että jos et tee niin kuin minä olen pohtinut, järjestän sinulle potkut eikä muitakaan töitä löydy. Uhkailija ei tiennyt, että minulla oli varalaskupaikka olemassa. Olin pyytänyt, ettei minua unohdettaisi, jos jättäisin politiikan takki reikiä täynnä.”
”Politiikan päätöksentekijät ovat usein liian riippuvaisia asemastaan. Kansanedustajien toimeentulo pitäisi kaikissa oloissa varmistaa.”
Teksti Reijo Vahtokari