Diitšho!
Geshiza on kieli, jota puhuu 8 000 ihmistä kiinalaisessa vuoristolaaksossa – ja suomalainen Sami Honkasalo.
No, sano jotain.
Kun joku osaa kiinnostavaa vierasta kieltä, sitä haluaa kuulla. Sami Honkasalo osaa geshizaa. Todennäköisesti hän on ainoa ihminen Kiinan ulkopuolella, joka sitä osaa.
Mitä sanoisin, Honkasalo kysyy.
Sano vaikka, että teemme haastattelua helsinkiläisessä kahvilassa.
Honkasalo miettii hetken ja tuottaa sitten sarjan äänteitä, osapuilleen tällaisia:
”Thävä höaršintši je kafekuar miänšö gävan.”
Honkasalo väitteli joulukuussa Helsingin yliopistossa tutkimuksellaan A Grammar of Eastern Geshiza: A Culturally Anchored Description. Itägeshizan kielioppi, kulttuuriin kytketty kuvaus.
Painettuna väitöskirja jakautuu kahteen kymmenen senttiä paksuun niteeseen. Sivuja on lähes tuhat. Niillä Honkasalo kuvaa geshizan kieliopin ja sanastoa.
Kielen puhujat asuvat Kiinan keskiosassa sijaitsevassa Danban maakunnassa, Geshizan laaksossa. Heitä on noin 8 000.
Geshizan laakson halki virtaa joki, jonka molemmin puolin kohoavat jyrkät vuorenseinämät. Jokilaaksossa on talo siellä, toinen täällä. Pieniä kyläryppäitä.
Laakson itä- ja länsiosissa puhutaan eri murteita. Itä- ja länsigeshizan puhujat ymmärtävät toisiaan, mutta kieliopissa on eroja.
Noin 40 perhekunnan kotikylä, Böra, on laakson itäosassa. Siellä Honkasalo asui neljän vuoden aikana yhteensä kahdeksan kuukautta. Opetteli kielen ja purki sen osiin.
Kuuntele ääninäyte: Tältä kuulostaa geshizan kieli. Keskustelijat puhuvat kesästä ja talvesta.
Honkasalo on ”asianisti”, kuten hän itse sanoo, Aasia-asiantuntija. 33-vuotias, kotoisin Ylöjärveltä.
Hän muistelee olleensa 12-vuotias, kun luki James Clavellin romaanin Shōgun. Siitä alkoi Aasia-innostus. Hän alkoi opiskella itsenäisesti japania ja kiinaa.
Lukion jälkeen Honkasalo haki Japanin opetusministeriön stipendiä yliopisto-opintoja varten.
Stipendiin kuului vuosi kieliopintoja Osakassa ennen varsinaisia korkeakouluopintoja. Ne tulivat tarpeeseen: Honkasalo osasi japania omatoimisten opintojensa ansiosta sen verran, että pystyi käymään arkikeskusteluja. Tokion yliopistossa piti jo selvitä natiivien rinnalla.
Kielitieteen tutkintoon kuului myös fysiikan kurssi, joten Honkasalo pänttäsi suhteellisuusteoriaa japaniksi.
Valmistumisen jälkeen, vuonna 2013, hän meni töihin tokiolaiseen finanssiyritykseen. Heräsi aamuisin seitsemältä, pani tumman puvun päälle, kravatin kaulaan, ahtautui ruuhkajunaan muun valkokaulusväen kanssa ja matkusti reilun tunnin Tokion laitakaupungilta finanssikeskukseen. Osti aamupalan kioskilta ja söi sen työpöydän ääressä.
Työ oli byrokraattista.
”Paperit pyörivät ylhäältä alaspäin ja leimasimia huidottiin tiuhaan tahtiin.”
Muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen Honkasalosta tuntui, että hän tunsi Japanin jo aika hyvin. Hän oli asunut siellä lähes seitsemän vuotta. Nähnyt korkeakoulumaailman ja vähän sikäläistä työelämää.
Lomamatkoilla hän oli kolunnut maanosan muita maita.
”Koin, että olin alkanut vieraantua meidän eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä.”
”Päätin muuttaa Yhdysvaltoihin.”
Honkasalo suoritti Yalen yliopistossa toisen maisterintutkinnon, Itä-Aasian tutkimuksesta ja kansainvälisistä suhteista.
Eri kieliä on suunnilleen seitsemäntuhatta. Noin kahdestatuhannesta on kunnollista kirjallista dokumentaatiota.
On arvioitu, että tämän vuosisadan loppuun mennessä 90 prosenttia kielistä katoaa. Jäljellä olisikin enää vain 700 kieltä.
Iso osa kuolevista kielistä on niitä, joita ei ole dokumentoitu. Niistä ei jää jälkeäkään.
”Kielellinen katastrofi”, Honkasalo sanoo.
Yalen-vuoden jälkeen hän tiesi haluavansa tehdä väitöskirjan.
Kielitiedettä vai kansainvälisiä suhteita?
Jos tekisi kielitieteestä, voisi dokumentoida jonkin ennestään huonosti tunnetun kielen.
Honkasalo jutteli ohjaajalleen Yalessa. Ohjaaja sanoi, että kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa teoriat tulevat ja menevät. Jos into riittäisi harvinaisen kielen dokumentointiin, työllä voisi olla pysyvää arvoa. Jos kieli kuolisi, siitä jäisi jäljelle ainakin jotain.
”Sitä kautta pystyisi ehkä tarjoamaan suuremman panoksen tieteen hyväksi.”
Honkasalo aloitti jatko-opinnot Helsingin yliopistossa toukokuussa 2015.
Sitä ennen hän vietti talven Lapissa. Hän opasti japanilaisia turisteja Äkäslompolossa.
”Halusin palan Aasiaa takaisin itselleni.”
Yksi maailman siteeratuimpia tieteilijöitä on lingvisti Noam Chomsky. Hän korosti 1960-luvulla, että ulkoisista eroista huolimatta kielillä on paljon yhteistä. Näihin yhteisiin piirteisiin pitäisi keskittyä.
”Harvinaisten kielten dokumentointia pidettiin harmittomana perhostenkeräilynä”, Honkasalo sanoo.
”Tällä hetkellä se ei onneksi ole valtapositio.”
Kun Honkasalo etsi sopivaa kieltä väitöskirjansa aiheeksi, valinnanvaraa riitti. Teoriassa olisi voinut ottaa minkä tahansa 5 000 dokumentoimattomasta kielestä ja alkaa tutkia.
Honkasaloa kiinnosti erityisesti Himalajan alue. Se on kielellisesti hyvin rikas ympäristö. Ei ihan yhtä rikas kuin esimerkiksi Papua-Uusi-Guinea, jossa puhutaan arviolta noin 900 kieltä, mutta täynnä erilaisia sinotiibetiläisiä kieliä joka tapauksessa.
Vuoristo on pitänyt eri kielten puhujat hajallaan.
Väitöskirjaohjaaja ehdotti, että Honkasalo matkustaisi Lounais-Kiinaan Sichuanin maakunnan alueelle. Sieltä löytyi kontakti, jolla oli kontakti, ja tällä kontakti, jonka avulla sai yhteyden Geshizan laaksoon. Löytyi perhe, jonka luona Honkasalo voisi asua ja joka suostuisi auttamaan kielitieteilijää.
Honkasalo valmistautui opettelemalla tiibetin kieltä. Hän arveli, että laakson asukkaat osaisivat ainakin jonkin verran tiibetiä. Geshizat ovat tiibetiläiseen kulttuuripiiriin kuuluva kansa.
Opettajat olivat Pohjois-Intian Daramsalassa, jossa on merkittävä tiibetiläisyhteisö. He opettivat Honkasaloa ensin Skypen välityksellä.
Kesällä 2015 Honkasalo matkusti Daramsalaan, jotta saisi kielen kunnolla haltuun. Hän vietti siellä yhteensä kolme kuukautta.
”Piti toimia intensiivisesti ja nopeasti.”
Daramsalasta hän lähti bussilla Delhiin, sieltä lentäen kiinalaiseen suurkaupunkiin Chengduun ja Chengdusta bussilla vuoristoteitä Danban maakunnan keskukseen.
Siellä häntä oli vastassa isäntäperheestä kolmikymppinen geshizamies, Därdže.
Tervehdittiin kiinaksi, ni hao.
Honkasalo puhuu mandariinikiinaa, geshizat sichuaninkiinaa vahvalla maaseutumurteella. Sanastosta noin puolet on yhteistä.
Kiinalla oli kuitenkin tultava toimeen. Honkasalo oli käyttänyt noin 500 tuntia tiibetin opiskeluun, mutta nyt hän huomasi, etteivät geshizat osanneetkaan kieltä.
”Aika, jonka vietin tiibetin opinnoissa, ei silti ollut hukkaan heitettyä.”
Geshizassa on paljon lainasanoja tiibetistä. Sellaisia ovat esimerkiksi sanat uskonto, tšhue, ja temppeli, rgömba.
”Sitä on helpompi analysoida, jos osaa tiibetiä.”
Därdže isäntäperheestä on ammatiltaan taksikuski.
Danban maakuntakeskuksesta ajettiin parinkymmentä minuuttia Böran kylään.
Perhe asui nelikerroksisessa kivitalossa.
Ensimmäisessä kerroksessa oli olohuone, jonka keskellä oli valtava televisio ja nurkassa kolmijalkainen pöytä esi-isille jätettäviä uhrilahjoja varten.
Kakkoskerroksessa nukkui perhe: Därdže ja vaimo Jongdrung sekä heidän lapsensa, poika Göndo phötsho ja tyttö Närdža šhämu.
Samassa talossa asuvat myös Därdžen vanhemmat, Rdžägä ja Nämkhamu.
Honkasalo sai oman huoneen kolmoskerroksesta, alttarihuoneen vierestä. Siellä perhe palvoi paikallisen bönuskonnon jumalia.
Neljännessä kerroksessa oli huone vuoren jumalalle.
Honkasalon saapumista seuraavana päivänä kylässä oli vuotuinen sikojen teurastuspäivä.
”Aamulla mä heräsin sikojen kiljuntaan.”
Honkasalon tärkein opas geshizan kieleen oli perheen isoisä, Rdžägä. He istuivat Honkasalon huoneessa, ja Honkasalo kyseli. Hän aloitti numeroista.
Isoisä laski pyynnöstä viiteen geshizaksi: röy, wne, wshu, wžä, ngwä.
Tällaisilta äänteet kuulostavat, kun Honkasalo toistaa ne.
Sanoille ei ole oikeaoppista geshizalaista kirjoitusasua, koska kieli on olemassa vain puhuttuna.
Väitöskirjassaan Honkasalo kuvaa kieltä kansainvälisellä foneettisella kirjoituksella. Sen avulla lukija voi äidinkielestä riippumatta hahmottaa sanojen oikean äänneasun.
Merkkijonosta keŋkæ kuka tahansa foneettista kirjoitusta osaava voi lukea, miltä kuulostaa suomen sana kenkä.
Honkasalo pyysi isoisää puhumaan juhlasta, jota kylässä vietettäisiin joulukuussa. Miksi juhlittaisiin, mitä ohjelmaan kuuluisi?
Isoisä selitti, Honkasalon nauhuri pyöri.
”Mulle se kuulosti lähinnä äänteiden sekamelskalta.”
Myöhemmin Honkasalo purki nauhalle tallentuneet äänteet tekstiksi foneettisella kirjoituksella.
Sitä seurasi vaihe, jota sanotaan ”glossaukseksi”. Äännejonoille kirjoitetaan merkitys.
Honkasalo pyysi isoisää kääntämään kiinaksi äänteiden sekamelskan, selostuksen kyläjuhlista. Kyse oli tiibetiläisen mestarin Tsongkhapan muistojuhlasta.
Sitten Honkasalo kyseli tarkemmin. Mitkä äänteet muodostivat sanoja ja mikä niiden merkitys oli?
Honkasalo selvitti sanoista morfeemit, pienimmät merkitystä sisältävät yksiköt.
Hän käyttää esimerkkinä suomen sanaa ”kaupalle”. Suomea osaava saattaisi selostaa, että sana viittaa paikkaan, josta ostetaan tavaroita.
”Sitten mä sanon, että okei, me puhuttiin aiemmin että paikka josta ostetaan tavaroita on kauppa. Kysyn, mikä on erona, kun sanotaan kauppa ja kaupalle.”
Näin löytyisi sanasta morfeemi ”lle”, joka ilmaisee menemistä jonnekin.
E smänga gämdze älö ngwögo.
Kielitieteilijä kenttätöissä on kuin kullankaivaja, Honkasalo sanoo. Jossain näkyy kimallusta, tekee mieli kaivaa enemmän.
”Se voi olla jokin hyvin pieni tekijä aineistossa, joka kiinnittää huomion. Alat kaivella, enemmän ja syvemmältä, ja löytyykin varsinainen kultasuoni.”
Honkasalo teki yhden keskeisimmistä havainnoistaan suunnilleen puolivälissä tutkimushanketta. Takana oli kaksi vuotta tutkimusta, neljä kuukautta kenttätyötä Börassa.
Honkasalo alkoi ymmärtää, että geshizassa on valtavan vivahteikas verbioppi.
Geshizan verbit eivät taivu vain persoonan, aikamuodon ja tekemisen tavan mukaan, kuten suomessa – pelaan, pelasit, pelaisin. (Lisäksi on nominaalimuotoja, joilla voidaan korvata esimerkiksi sivulause: pelaamassa.)
Hän äkkäsi morfeemin ”go”, jonka geshizan puhujat silloin tällöin liittivät verbeihin. Se ilmaisee, että puhujalla on jostain asiasta enemmän tietoa kuin kuulijalla.
Kuvitellaan kaksi geshizapoikaa pihalla. Heistä toinen näkee kauniin tytön ja sanoo: ”E smänga gämdze älö ngwögo.” Tuo tyttö on kaunis.
Puhuja tietää enemmän kuin kuulija, koska on nähnyt tytön. Siksi ngwögo, ei ngwö.
Joku lannoitteiden hinnoista kiinnostunut voisi kertoa: ”Huašhopho gong röntšäshigo bo”. Lannoitteiden hinnat ovat nousseet. Röntšäshigo, ei röntšäshi. Puhuja siis olettaa, että hän on kuulijaa valistuneempi lannoitteiden hinnoittelua koskevissa kysymyksissä.
Tällaista taivutusmuotoa sanotaan kielitieteessä ”engagement-kategoriaksi” tai ”kompleksiiviseksi intersubjektiiviseksi perspektiiviksi”.
”Engagementin” lisäksi geshizan verbeistä löytyi toinenkin kiinnostava ominaisuus, ”evidentiaalisuus”.
Geshizan verbit taipuvat myös sen mukaan, mihin puhuja perustaa tietonsa.
Onko puhuja nähnyt jotain omin silmin ja kertoo siitä? Verbiin lisätään pääte -rä.
Onko hän kuullut jotain, mitä kertoo nyt eteenpäin? Pääte on -jö.
Vai perustuuko tieto päättelyyn? Onko puhuja esimerkiksi nähnyt keittiössään kauppakassin ja tehnyt johtopäätöksen: aviomieheni on käynyt kaupassa, nge vdzi rörä dävöshi. Pääte on -shi.
Erilaisiin tiedon lähteisiin perustuvia verbimuotoja on yhteensä kuusi.
”Tällaisista episteemisistä eli tiedollisista kategorioista on suorastaan buumi kielitieteessä. Niistä puhutaan konferensseissa ja tieteellisissä artikkeleissa. Oli tietysti hienoa törmätä sellaiseen itse.”
Alun perin Honkasalo ei suunnitellut dokumentoivansa geshizan kieltä. Väitöskirjaohjaajan kanssa he olivat olettaneet, että laaksossa puhuttaisiin horpan kielen murretta.
”Mun tarkoitus oli kirjoittaa horpan kielen kielioppi, geshizan murteesta.”
Kielen ja murteen välistä rajaa ei ole helppo määritellä.
”On olemassa kasku, että kieli on murremuoto, jolla on laivasto ja armeija. Silloin, kun kielen puhujilla on poliittista valtaa, kuten vaikka ruotsalaisilla ja norjalaisilla, kyseessä on kaksi eri kielimuotoa.”
”Määrittely ei ole yksiselitteistä.”
Honkasalo kuitenkin vakuuttui, että geshizan ja horpan tapauksessa ei olla edes lähellä murteen ja kielen rajaa.
Hän soitti äänitteitään viereisessä Daofun maakunnassa asuville horpan puhujille. He eivät ymmärtäneet siitä juuri mitään.
Honkasalon väitöskirjatyön aloittamisen jälkeen kielitieteen käsitys horpasta on tarkentunut.
Daofun maakunnassa puhuttavaa horpakieltäkään ei enää pitäisi sanoa horpaksi vaan stauksi.
Nyt ajatellaan, ettei horpa ole kieli vaan kieliryhmä, johon myös geshiza ja stau kuuluvat. Horpa on siis hieman vastaava yläkäsite kuin romaaniset kielet.
Reilut kaksi viikkoa väitöstilaisuutensa jälkeen Honkasalon saa puhelimella kiinni Kazakstanista. Hän aloitti tammikuussa vierailevana professorina pääkaupungissa Astanassa.
Hän haluaisi jatkaa geshizan tutkimusta.
Kielen puhujien määrä vähenee koko ajan. Kun isäntäperheen tytär Närdža šhämu oli pieni, hän puhui Honkasalolle geshizaa. Nelivuotiaana tyttö meni maakuntakeskukseen päiväkotiin, jossa opetus on sichuaninkiinaksi. Nykyään hän puhuu vanhempiensa ja Honkasalon kanssa kiinaa.
Toisaalta Honkasalo haluaisi tutkia myös muita horpakieliä, niitä joita ei ole vielä dokumentoitu.
”Enemmän muita horpia mukaan pakkaan.”
Miten kiitetään geshizaksi?
Ndžäl mo, Honkasalo sanoo.
Ndžäl mo haastattelusta!
Entä muu perussanasto?
Moi on diitšho. Tervehdyksen kirjaimellinen merkitys on ”onko sinulla mukavaa”. Siihen kuuluu vastata, että on mukavaa, dätšho.
Näkemiin on šhišhi gäde. Kirjaimellinen käännös: tee rauhassa.
Oikaisu: Juttua on korjattu 20.1.2020 kello 11.16. Suomen verbit eivät taivu vain persoonan ja aikamuodon mukaan, vaan myös tapaluokissa, joita ovat potentiaali, konditionaali, indikatiivi ja imperatiivi. Lisäksi on verbin nominaalimuotoja, joilla voidaan esimerkiksi korvata sivulause.